Murhan jatkokurssi

Olen tottunut odottamaan Rhonda Rhimesin sarjoilta tiettyjä asioita. How to Get Away with Murderin toinen kausi tarjoaakin niitä mielin määrin. Sekä hyvässä, että pahassa.

Varoitus: Tästä arvostelu paljastaa yksityiskohtia How to Get Away with Murder-sarjan juonesta.

Viimeksi kuin näimme menestyksekkään puolustusasianajaja Annalise Keatingin (Viola Davis) ja tämän suojatit Wessin (Alfred Enoch), Connorin (Jack Falahee), Michaela (Aja Naomi King) sekä Laurelin (Karla Souza), he tutkivat vieläkin ratkaisematta jäänyttä koulutyttö Lilan (Megan West) murhaa ja yrittivät samalla peitellä nelikon itsepuolustukseksi tekemää Annalisen aviomiehen (Tom Verica) murhaa.

Lilan murhasta epäilty löytyi myös kuolleena (Katie Findlay), mutta siitä ei tiedä kukaan muu kuin Annalise ja hänen oikeat kätensä Bonnie (Liza Weil) ja Frank (Charlie Weber), joista toinen oli myös syyllinen tytön tilanteeseen. Nyt tiimillä on vuorossa kovat ajat kuin syyttäjä Emily Sinclairin (Sarah Burns) näyttää ottaneen heidät silmätikukseen ja ruumiitakin alkaa syntyä vielä lisää. 

Työtkin on vielä tehtävä. Annalise ja kumppanit saavatkin asiakkaakseen ottovanhempiensa murhasta syytetyt Caleb (Kendrick Sampson) ja Catherine Hapstallin (Amy Okuda). Aluksi hyvin tavanomaiselta vaikuttava tapaus vaikuttaakin heihin hyvin henkilökohtaisella tavalla, niin kuin takaumat, vai pitäisikö sanoa etuomat, kuoleman kielissä olevasta Annalisesta osoittavat.

En yleensä katso lakisarjoja. Pidän niitä yleisesti ottaen liian tylsinä. How to Get Away with Murder eli kavereiden kesken HTGAWM on kuitenkin se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön. Se onkin ehdottomasti mielenkiintoisempia koskaan näkemiäni lakisarjoja. Siitäkin huolimatta, että saman tekijän eli Rhonda Rhimesin sarjoista löytyy yksi parempikin. Nimittäin Scandal.

Juoni oli monimutkainen, ei niin monimutkainen, ettei sen perässä pysy, mutta sen verran kuitenkin, ettei sitä ole helppo tiivistää helposti luettavaan muotoon. HTGAWM:ssä tarina kuitenkin kerrottiin kohtuullisen onnistuneesti, joskin joskus liiankin saippuasarjamaisesti. Saippuasarjamaisuutta kuvasti hyvin se, että sarjalla oli taipumus keskittyä yllättäviin käänteiseen paljon muuta juonta enemmän.

Toisen kauden takaumat eivät olleet edellisen kauden veroisia. Lähinnä siksi, että kaikki tietävät Annalisen selvinneen hengissä. Edes Emily Sinclairin paljastuminen toiseksi uhriksi ei onnistunut lisäämään mielenkiintoani sarjaa kohtaa. En juuri välittänyt hahmosta. Kiinnostus ei kyllä olisi kannattanutkaan, sillä hänen kuolin tapansa oli yksi kauden isoimpia pettymyksiä, vaikka itse murhaaja olikin jonkin sortin yllätys.

En silti lähtisi muuttamaan sarjan rakennetta, sillä takaumat antavat sarjalle oman kivan mausteensa. Jotain ei ehkä omaa, mutta edes vähän harvinaisempaa. Toki takaumia on ennenkin nähty, mutta eivät ne nyt niin yleisiä vielä ole. Toivon kuitenkin, että kolmannen, paraikaa tulevan, kauden takaumat antavat enemmän. Ainakin siltä kuulostaa niiden mielestä, jotka katsovat sarjaa Amerikan tahtiin.

Liiasta realistisuudesta sarjaa ei voi syyttää. Se onkin saanut asiasta paljon negatiivista palautetta, lähinnä paljon lakiasioista minua enemmän tietävien keskuudesta. Heillä on toki oikeus mielipiteeseensä ja ymmärränkin heitä jonkin verran. Sekä puolustusasianajajan ammatti, että laki on todellisia asioita, eikä kaikki erota, mikä sarjan kuvatusta on totta ja mikä ei.

Toisaalta kannattaa muistaa, että HTGAWM on vain harmitonta viihdettä. En minä sarjaa realistisuuden takia katsonut, tai edes oppiakseni jotain. Lisäksi harva varmaan ajatteli sarjaa katsottaessa, että tuollaista se puolustusasianajajan työ oikein on. Sitä paitsi, uskon vahvasti, että oikea puolustusasianajajan työ olisi vähän turhankin tylsää katsottavaa. Asia ei siis haittaa minua pätkääkään.

Sarja valopilkku oli itse sen päähenkilössä. Kiitos Viola Davisin ja käsikirjoittajien, Annalise on yksi kiinnostavimmista tv-sarjojen antisankareista. Valitettavasti muut hahmot jäävät jälkeen, ja pahasti. He tekivät huonoja ratkaisuja toisensa jälkeen. Ovatko tosissaan luokkaansa parhaat? Sentään heillekin oli annettu enemmän kuin yksi ulottuvuus ja hahmoina he olivat suhteellisen realistisia.

Ei sillä, ettei heilläkin olisi puolensa. Varsinkin eniten kehitetyllä Wessillä, joka oli samalla yksi sarjan sympaattisimmistä hahmoista. Niin luonteeltaan kuin katsojien mielestäkin. Asiaa tietenkin auttoi myös se, että häntä näytteli Harry Pottereissa Dean Thomasinakin tunnettu Alfred Enoch. Toki hänkin sai synkempiä pirteitä sarjan edetessä, joidenkin mielestä liikaakin. Minä pidän hahmoistani hivenen harmaina.

How to Get Away with Murderin toinen kausi pysyi yhtä hyvänä kuin ensimmäinenkin ja melkein yhtä kiinnostavana kuin toinen Rhonda Rhimes-sarja Scandal. Täysiä pisteitä sille ei kuitenkaan voi antaa. Neljä tähteä.

Oppitunti murhaan

Minulla on lähinnä positiivisia kokemuksia Rhonda Rhimesin sarjoista. Pidän erityisesti Scandalista. Sen vuoksi tsekkasin myös naisen uutuuden: How To Get Away With Murder.

How to Get Away With Murder, lyhennettynä HTGAWM, kertoo lakia opettavasta Annalise Keatingistä (Viola Davis) ja hänen puolustusajotoimistoonsa harjoittelemaan pääseistä ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Yhdessä he auttavat asiakkaitaan pääsemään vapaaksi syytteestä kuin syytteestä, jopa murhasta.

Yliopistolla tapahtuu myös muuta jännää. Kiltti opiskelijatyttö Lila Stangard (Megan Wes) on murhattu. Onko syyllinen hänen entinen ystävänsä, huumediilerinäkin toiminut salaperäinen baarimikko Rebecca Sutter (Katie Findlay)? Vai kenties amerikkalaista jalkapalloa pelaava poikaystävä Griffin O'Reilly (Lenny Platt )?

Jaksoissa nähdään myös välähdyksiä tulevaisuudesta. Siinä Annalisen parhaat opiskelijat miettivät, mitä tehdä tuoreen ruumiin suhteen. Ne ajoittuvat 6 kuukautta kyseisten opiskelijoiden opintojen alkamisen jälkeen. Sarjaa otti kuitenkin yllättävän äkkiä ne kiinni. Ratkaisu osoittautui toimivaksi, sillä jäljelle jäi vielä paljon kerrottavaa.

Sarjan juoni osoittautui yllättävän kiinnostavasti, vaikka sarja ei varsinaisesti tuokaan genreensä, laki ja mysteerisarjoihin, mitään uutta. En kuulu lakisarjojen katsojaryhmään, mutta tapaukset jaksoivat pitää mielenkiintoani yllä juuri jakson ajan. Enempi olisi jo liikaa. Jäihän itse lakimaailma opiskelijoiden keskenäisen kilpailun varjoon. 

Päätapauksella puolestaan oli etuna se, että minulla oli jonkinlainen tunneyhteys syytettyyn. Olin myös kiinnostunut murhaajan henklöllisyydestä, jonkin verran. Ratkaisu jäi kuitenkin antikliimaksiksi, vakka se se ollutkaan se ilmiselvin. Se myös kävi järkeen. Paljon jäi vielä paljastamattakin. Valitettavasti toista kautta ajatellen, koukku jäi vajavaiseksi.

Koska kyseessa on Rhonda Rhimesin sarja, vertailua Scandaliin on vaikea välttää. Minusta Scandaali on parempi, niin mielenkiintoisen aiheensa kuin toteutuksensakin suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että inhoaisin HTGAWM:kaan. Täytyy muistaa, että sarjat ovat oleellisella tavalla erilaisia.

Annalise ei ole läheskään niin hyvä hahmo kuin Scandalin olivia Pope, mutta toisaalta en sitä odottanutkaan. Syy ei ole näyttelijöissä., Davis on voittanut syystäkin kummankin Tonynsa. Hahmoon vain käytettiin liian vähän aikaa, mikä jätti hänet etäiseksi siten myös ja hänestä tehtiin liian vaikeaksi pitää. 

Kovin pidettäviä ei myöskään olleet lakiopiskelijatkaan. Se on tietääksi yhteinen piirre suurimmalle osalla fiktiossa esiintyvistä vastaavista. Mene ja tiedä, kunka todenmukainen kuvaus oikein on. Wes (Harry Pottereista tuttu Alfred Enoch) oli kuitenkin piristävä poikkeus sääntöön, onhan hän sarjan samaistuttavin hahmo, niin sanottu ”jokamies”. Häneen käytettiinkin eniten aikaa.

Kaiken kaikkiaan How to Get Away With Murder on harvinaisen katsottava lakisarja, eikä hullumpi mysteerisarjakaan. Katson luultavammin sen toisenkin kauden, kunhan se tulee Netflixiin. Rhonda Rhimeksen sarjoista paras se ei kuitenkaan ole. Kolme ja puoli tähteä.