Murhan jatkokurssi

Olen tottunut odottamaan Rhonda Rhimesin sarjoilta tiettyjä asioita. How to Get Away with Murderin toinen kausi tarjoaakin niitä mielin määrin. Sekä hyvässä, että pahassa.

Varoitus: Tästä arvostelu paljastaa yksityiskohtia How to Get Away with Murder-sarjan juonesta.

Viimeksi kuin näimme menestyksekkään puolustusasianajaja Annalise Keatingin (Viola Davis) ja tämän suojatit Wessin (Alfred Enoch), Connorin (Jack Falahee), Michaela (Aja Naomi King) sekä Laurelin (Karla Souza), he tutkivat vieläkin ratkaisematta jäänyttä koulutyttö Lilan (Megan West) murhaa ja yrittivät samalla peitellä nelikon itsepuolustukseksi tekemää Annalisen aviomiehen (Tom Verica) murhaa.

Lilan murhasta epäilty löytyi myös kuolleena (Katie Findlay), mutta siitä ei tiedä kukaan muu kuin Annalise ja hänen oikeat kätensä Bonnie (Liza Weil) ja Frank (Charlie Weber), joista toinen oli myös syyllinen tytön tilanteeseen. Nyt tiimillä on vuorossa kovat ajat kuin syyttäjä Emily Sinclairin (Sarah Burns) näyttää ottaneen heidät silmätikukseen ja ruumiitakin alkaa syntyä vielä lisää. 

Työtkin on vielä tehtävä. Annalise ja kumppanit saavatkin asiakkaakseen ottovanhempiensa murhasta syytetyt Caleb (Kendrick Sampson) ja Catherine Hapstallin (Amy Okuda). Aluksi hyvin tavanomaiselta vaikuttava tapaus vaikuttaakin heihin hyvin henkilökohtaisella tavalla, niin kuin takaumat, vai pitäisikö sanoa etuomat, kuoleman kielissä olevasta Annalisesta osoittavat.

En yleensä katso lakisarjoja. Pidän niitä yleisesti ottaen liian tylsinä. How to Get Away with Murder eli kavereiden kesken HTGAWM on kuitenkin se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön. Se onkin ehdottomasti mielenkiintoisempia koskaan näkemiäni lakisarjoja. Siitäkin huolimatta, että saman tekijän eli Rhonda Rhimesin sarjoista löytyy yksi parempikin. Nimittäin Scandal.

Juoni oli monimutkainen, ei niin monimutkainen, ettei sen perässä pysy, mutta sen verran kuitenkin, ettei sitä ole helppo tiivistää helposti luettavaan muotoon. HTGAWM:ssä tarina kuitenkin kerrottiin kohtuullisen onnistuneesti, joskin joskus liiankin saippuasarjamaisesti. Saippuasarjamaisuutta kuvasti hyvin se, että sarjalla oli taipumus keskittyä yllättäviin käänteiseen paljon muuta juonta enemmän.

Toisen kauden takaumat eivät olleet edellisen kauden veroisia. Lähinnä siksi, että kaikki tietävät Annalisen selvinneen hengissä. Edes Emily Sinclairin paljastuminen toiseksi uhriksi ei onnistunut lisäämään mielenkiintoani sarjaa kohtaa. En juuri välittänyt hahmosta. Kiinnostus ei kyllä olisi kannattanutkaan, sillä hänen kuolin tapansa oli yksi kauden isoimpia pettymyksiä, vaikka itse murhaaja olikin jonkin sortin yllätys.

En silti lähtisi muuttamaan sarjan rakennetta, sillä takaumat antavat sarjalle oman kivan mausteensa. Jotain ei ehkä omaa, mutta edes vähän harvinaisempaa. Toki takaumia on ennenkin nähty, mutta eivät ne nyt niin yleisiä vielä ole. Toivon kuitenkin, että kolmannen, paraikaa tulevan, kauden takaumat antavat enemmän. Ainakin siltä kuulostaa niiden mielestä, jotka katsovat sarjaa Amerikan tahtiin.

Liiasta realistisuudesta sarjaa ei voi syyttää. Se onkin saanut asiasta paljon negatiivista palautetta, lähinnä paljon lakiasioista minua enemmän tietävien keskuudesta. Heillä on toki oikeus mielipiteeseensä ja ymmärränkin heitä jonkin verran. Sekä puolustusasianajajan ammatti, että laki on todellisia asioita, eikä kaikki erota, mikä sarjan kuvatusta on totta ja mikä ei.

Toisaalta kannattaa muistaa, että HTGAWM on vain harmitonta viihdettä. En minä sarjaa realistisuuden takia katsonut, tai edes oppiakseni jotain. Lisäksi harva varmaan ajatteli sarjaa katsottaessa, että tuollaista se puolustusasianajajan työ oikein on. Sitä paitsi, uskon vahvasti, että oikea puolustusasianajajan työ olisi vähän turhankin tylsää katsottavaa. Asia ei siis haittaa minua pätkääkään.

Sarja valopilkku oli itse sen päähenkilössä. Kiitos Viola Davisin ja käsikirjoittajien, Annalise on yksi kiinnostavimmista tv-sarjojen antisankareista. Valitettavasti muut hahmot jäävät jälkeen, ja pahasti. He tekivät huonoja ratkaisuja toisensa jälkeen. Ovatko tosissaan luokkaansa parhaat? Sentään heillekin oli annettu enemmän kuin yksi ulottuvuus ja hahmoina he olivat suhteellisen realistisia.

Ei sillä, ettei heilläkin olisi puolensa. Varsinkin eniten kehitetyllä Wessillä, joka oli samalla yksi sarjan sympaattisimmistä hahmoista. Niin luonteeltaan kuin katsojien mielestäkin. Asiaa tietenkin auttoi myös se, että häntä näytteli Harry Pottereissa Dean Thomasinakin tunnettu Alfred Enoch. Toki hänkin sai synkempiä pirteitä sarjan edetessä, joidenkin mielestä liikaakin. Minä pidän hahmoistani hivenen harmaina.

How to Get Away with Murderin toinen kausi pysyi yhtä hyvänä kuin ensimmäinenkin ja melkein yhtä kiinnostavana kuin toinen Rhonda Rhimes-sarja Scandal. Täysiä pisteitä sille ei kuitenkaan voi antaa. Neljä tähteä.