Älypuhelin supervoimia antamassa

Etsiessäni Netflixistä itselleni mieluisaa katsottavaa törmäsin Brittiläiseen supersankarielokuvaan, iBoyhin, joka ei valitettavasti yltänyt genrensä aateliin odotuksistani huolimatta.

Varoitus: Juonipaljastuksia!!!

Tuiki tavallinen Tom (Bill Milner) elää tavallista elämää huolehtien vain läksyistä ja salaisesta ihastuksestaan ystäväänsä Lucyyn (Game of Thrones tähti Maisie Williams). Siitäkin huolimatta, että hän asuu pikkurikollisten täyttämässä Crowley Estatessa. Pojan elämänsä kuitenkin muuttuu peruuttamattomasti hänen vierailtua Lucyn luona juuri kuin paikalliset roistot ovat raiskaamassa tyttöä. 

Hän yrittää soittaa poliisit, mutta siitä hyvästä hän joutuu ampuma-aseen väärälle puolelle. Hän herää sairaalasta ja huomaa älypuhelimen osien juuttuneen hänen kalloonsa niin, että sen poistaminen on hyvin riskialtista. Asiat eivät ole kuitenkaan niin huonosti kuin miltä voi vaikuttaa. Tom nimittäin huomaa voivansa hallita sähkölaitteita. Hän päättääkin käyttää kykyään kostaakseen väärintekijöilleen.

Ei kerro hyvää elokuvasta, että jopa minulla, kohtuullisen kaikkiruokaisella ja vähemmän vaativalla katsojalla, on vaikeuksia katsoa joku elokuva tai tv-sarja loppuun. Niin kuitenkin kävi iBoyn kohdalla. Aloitin sen katsomisen jo kerran, mutta tylsistyin ja vaihdoin katsottavaksi jotain muuta. Päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja sainkin elokuvan loppuen lopuksi katsottua. Jopa ilman suurempia vaikeuksia.

iBoyn juonessa ei ollut päätä, eikä häntää. Miten älypuhelimen saaminen kalloon muka antaisi yhtään kyvyn hallita kaikkia sähkölaitteita, eihän älypuhelimetkaan osaa vielä sitä? Tiedän kyllä, että kyseessä on supersankarielokuva, jotka eivät yleensäkään ole uskottavammasta päästä, mutta silti. Olisin antanut asian olla, jos elokuva korvaisi epäuskottavuuden toteutuksessa, mutta niin ei käynnyt.

iBoy oli supersankarielokuvaksi tarpeettoman synkkä, mutta se ei saanut minua karsastamaan sitä. Ymmärrän kyllä, miksi jotkin haluavat supersankarielokuvansa yhtä kevyinä ja viihdyttävinä kuin Marvelin vastaavat konsanaan. Itselleni se ei ole edellytys. Itse asiassa ymmärrän hyvin, miksi elokuva on ottanut vakavamman suhtautumistavan, onhan sen aihekin kuoleman vakava.

Elokuvassa ei tapahtunut oikein mitään, edes Tomin saatua supervoimansa ja aloittaessa kostotoimensa. Toinen ongelma oli kliseet. Elokuva kyllä yritti tuoda jotain uutta supersankarigenreen, olla hieman erilainen ja arvostan yritystä suuresti, mutta valitettavasti se ei juuri onnistunut siinä. Yllättäviä käänteitäkään ei elokuvasta ollut, varsinkin jos olet nähnyt edes yhden supersankarin taustatarinan.

Tom ei ollut hahmo kiinnostavammista päästä ja samaa voisi sanoa hänen voimistaankin, vaikka ne mahdollistivatkin upeita visuaalisia ratkaisuja. En missään vaiheessa toivonut saavaani niitä, mikä on aina miinusta genren elokuville. Lisäksi supervoimat kaipaavat jonkinlaisia rajoja. Katsojan pitää tietää, mitä sankari oikein pystyy tekemään ja mitä ei. iBoyn tapauksessa niin ei kuitenkaan käynyt.

 Roistot olivat tylsääkin tylsempiä, heitä johtavaa Ellmannia (Rory Kinnear) lukuun ottamatta. Ei se näyttelijöistä johtunut. He tekivät rooleissaan laatutyötä. Hahmoista paras oli oman äänensä elokuvassa saanut Lucy ja häntä näyttelevä Maisie Williams olikin elokuvan valopilkku. Siitäkin huolimatta, että hänen hahmolleen annettiin se tyypillinen nainen pulassa-rooli.

iBoy saattaa kuulostaa harvinaisen surkealta yritelmältä, mutta niin ei kuitenkaan ole. Siitä löytyi paljon viihdyttävääkin. Ja ennen kaikkea virkistävää. Rakkaustarina puoli oli harvinaisen realistinen, mutta silti suloinen. Tämän sanon henkilönä, jota elokuvien rakkaustarinat eivät juuri kiinnosta. Realistisuus näkyy muussakin elokuvassa, lähinnä hyvällä tavalla.

Kokonaisuudessaan iBoy oli katsomisen arvoinen lisä supersankarigenreen ja siihen kannatti käyttää sen puolitoista tuntia, mutta toista katsomiskertaa se ei ansaitse. Kaksi ja puoli tähteä.