Tappajat puhuvat

Uutta, mielenkiintoista katsottavaa etsiessäni silmiini osui dokumenttiin The Killer Speaks, jossa murhasta tuomitut kertovat rikoksistaan.

Mielen pimeimmät nurkat jaksavat kinnostaa ihmisiä. Minuakin. Se, mikä saa ihmiset tappamaan. The Killer Speaks haastattelee oikeita, tuomittuja murhaajia. Joka jakso käydään läpi eri murhia ja siihen johtavia tapahtumia heidän, psykologien, uhrien omaisien ja lainvalvojien näkökulmasta. Sarjasta on kaksi, viisi jaksoa sisältävää kauutta.

Sarja nostaa yhden eettisen kysymyksen. Kannattaako murhaajille antaa vielä enemmän huomiota? Minulla ei kysymykseen vastausta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sarja on harvinaisen viihdyttävä. Eikä pelkästään aiheensa takia. Suosittelisinkin dokumenttia kaikille aiheesta kiinnostuneille. Jos haluat katsoa yhden murhaavista kertovan dokumentin, tai tarkemmin dokumentti sarjan, katso tämä.

Merkille pantavaa on kuitenkin se, että murhaajat ovat epäluotettavia kertojia. Jo haastateluista näkee heidän maailman kuvansa olevan olennaisella tavalla vääristynyt. Esimerkiksi teot ovat aina jonkin muun syy. Asia, josta asiantuntijat ovat eri mieltä. He korostavat murhaajan omaa syyllisyyttä. He eivät ole hulluja, vaan tietävät oikean ja väärän eron. Siitäkin huolimatta, että he päättävät tehdä väärin.

Joku voisi huomauttaa, että jos ihmisten tappaminen ei ole hulluutta, niin mikä sitten. Sarja ei saa katsojia tuntemaan mitään myötätuntoa murhaajia kohtaan. Päinvastoin. Se voi saada heidät miettimään uudestaan kuolemanrangaistuksen julmuutta. Tietynlaisia ihmisiä ei voi vaan päästää liikkumaan vapaana.

Sarjassa on omat ongelmansa. Ensinnäkin amerikkalaisille tositv-sarjoille tyypillinen tapahtumien kertaaminen. Jossain kohtaa se alkaa jo ärsyttää. Ymmärrän kyllä jo ensimmäisellä kerralla. Lisäksi se olisi voinut olla syvällisempikin. Hieman erilaisesta näkökulmasta huolimatta se ei tarjoakaan mitään uutta aiheesta jo jotain tietävälle.

The Killer Speaksissä yhdistyvät mielenkintoinen aihe sekä amerikkalaisen dokumentit hyvät ja huonot puolet. Onneksi hyviä on enemmän. Neljä ja puoli tähteä.

Hullu, hullumpi, Norman Bates- Sarjamurhaajan syntytarina jatkuu

Bates Motellin toinen kausi menee vielä lähemmäksi sitä, miten Norman Batesista tuli yksi fiktion kuuluisimmista sarjamurhaajista.Luvassa oli jälleen jännitystä ja Psyko-viittauksia.

Normanin (Freddie Highmore) opettaja, neiti Watson on kuollut. Tottakai Normanilla on jotain tekemistä asian kanssa. Kärsihän poika muistikatkosta juuri samana yönä, jona opettaja menetti henkensä. Ja kyseessä on sarja Norman Bates-nimisen sarjamurhaajan alkutaipaleelta. Ongelmia tuottaa myös uusi ohikulkutie, joka jättäisi Batesien motellin ikävästi syrjään. 

Norma (Vera Farmiga) selvittääkin asiaa parhaansa mukaan, mutta kaupungin politiikka ei tee siitä mitenkään helppoa. Apua on kyllä saatavilta keinija kaihtamattomasta Nick Fordista, mutta kannattaako antaa pirulle pikkusormi. Se voi viedä koko käden. Muualla kaupungissa Normanin ex-petikaveri, itsemurhaa yrittänyt, Bradley (Nicola Peltz) selvittää isänsä murhaajaa seurauksista piittamatta. 

Murha liityy jotenkin kaupungissa riehuviin huumejengeihin, onhan huumeet sen pääsääntöinen tulonlähde. Bradleytä auttaa sotaan sotkeutunut Normanin veli Dylan (Max Thieriot), jolla on omat ongelmansa työnsä kanssa. Kaudella nähdään myös uusia naamoja, kuten Normanin uusi tyttäystävä nuori ja kapinallinen Cody Brennan. Kaudella päästään tapaamaan myös Norman veli, häntä toistuvasti raiskannut Caleb.

Bates Motellin toinen kausi oli yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin, ainakin melkein. Norman pääsi lähemmäksi sarjamurhaajaa. Hänen muistikatkoksensa toivatkin sarjaan mukavasti jotain erilaista. Myös Batesien teatterikarsinnat jäivät mieleen. Lähinnä Norman kauniin tulikinnan laulusta “Maybe This Time” takia.

Kausi onnistui myös kuvaamaan äidin ja pojan epäterveen suhteen erittäin vakuuttavasti. Sen sijaan Emmaa nähtiin liian vähän. Ymmärrän kyllä, että Norma ja Norman ovat pääosassa, mutta silti. Hahmoa olisi ollut kiva nähdä enemmänkin. Kausi ei myöskään onnistunut yllättämään juurikaan, tai järkyttämään. Ei niin paljon kuin olisi pitänyt.

Sarjassa oli jälleen ns. Big Bad. Tälläkertaa se otti huumeparonin juonen. Sivujuoni toi kyllä sarjaan tarvittavaa toimintaa, mutta jäi muuten tylsäksi. Viime kauden kiinalaiset seksiorjat olivat jonkin berran kiinnostavia. Tosin siitä voidaan olla montaa mieltä, onko kyseessä oikeastaan sivujuoni. Kuuluvathan huumeet olennaisesti kaupungin ekonomiaan.

Bates Motel tekee kunniaa paitsi lähdematerilleen, niin kuin muille sarjamurhaajista kertoville sarjoillekin. Samaa mieltä ovat myös amerikkalaiset katsojat. Onhan sarjasta menossa jo kolmas kausi. Neljä tähteä.

Ursulan synty eli kuinka hänestä tuli merinoita

Legendaarinen Merinoita Ursula saa pääosan Olipa Kerran-sarjassa, jaksossa nimeltä Poor Unfortunate Souls. 

Aikaisemmin tapahtunutta: Regina soluttautui Pimeyden kuningattariin, Pinokkio muutettiin takaisin aikuiseksi ja on nyt pahisten kidutettavana, Henry löysi kirjasta kuvan mystisestä ovesta sekä Koukku salaa Emmalta jotain tärkeää ja mahdollisesti heidän suhteensa tuhoavaa. Jotain, joka liittyy Ursulaan. 

Takaumat alkavat Jolly Rogertista, Koukun laivalta. Mereltä kuuluu kaunis ääni, jota kohti laiva pyrjehtii. Ääni kuuluu meren vaarallisemmasta olennosta, merenneidosta. Olento houkuttelee laivan lähelle karikkoa, mutta lopettaa kuitenkin laulun ennen kuin laiva törmää karikolle. Näin ollen laiva kuljettamine merirosvoineen säästyy varmalta tuholtaan. 

Merenneito paljastuu nuoreksi Ursulaksi, jonka äiti on kuollut traagisesti merirosvojen käsissä. Niinpä hänen isänsä haluaa kostaa ja pakottaa kaunisäänistä Ursulaa käyttämään kykyään merirosvojen tuhoamiseen. Ääntä, joka on nuoren merenneidon ainut muisto äidistään. Ursula ei moisesta innostu, sillä hän ei halua satuttaa ketään.

Vähän myöhemmin Ursula työskentelee kapakassa. Hän on varastanut jalat antavan rannekkeen isältään ja ansaitsee nyt palkkansa laulamalla. Aikeinaan matkustaa Glowerhaveniin, jossa hän aikoo kunnioittaa äitiään. Siellä hänen äitinsä tapasi laulaa. Pieni Disney trivia: Paikka mainittiin Pienessä merenneidossa, mutta vain lyhyesti. Prinssi Eric ei halunnut naida sieltä tullutta tyttöä.

Sattumalta Koukkukin osuu kyseiseen kapakkaan ja tunnistaa hänen äänensä. Merirosvo kiittää Ursulaa heidän säästämisestään. Korvaukseksi hän tarjoaa nuorelle Ursulalle juomista ja Ursula kertoo Koukulle suunnitelmistaan. Koukku tarjoaakin hänelle kyydin, ilman taka-ajatuksia. Näin Ursulan ei tarvitse enää työskennellä matkarahojensa eteen. 

Poseidonilla on kuitenkin muita suunnitelmia. Meren kuningas tarjoaa Koukulle sopimusta. Koukun pitää vangita Ursulan ääni eräänlaiseen taikasimpukkaan. Mysös Pienestä merenneidosta tuttuun. Ursula käytti sitä Arielin äänen viemiseen. Vastalahjakso merirosvo saisi mustekalan mustetta, jolla hän voisi lamautaa kenet tahtoisi, mukaanlukien Pimeyden olennon.

Koukku kuitenkin yllättää, ainakin minut, ja kertoo Ursulalle Poseidonin suunnitelmista. Tilaisuus on kuitenkin liian hyvä hukattavaksi. Niinpä Ursula lupaa varastaa Poseidonin lupaavan musteen isältään. Poseidon kuitenkin huomaa varkaudenja niin hän hyökkää laivaan. Merirosvoista ei ole vastusta Merten kuninkaalle, joten Poseidon saakin musteensa takaisin.

Siitä suivaantunut Koukku kostaa tekemällä jotain, mitä hän vannoi olemaan tekemättä. Hän vangitsee Ursulan äänen ja vie samalla merenneidon onnellisen lopun. Ursulalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin seurata isäänsä hänen valtakuntaansa. Isänsä ja Koukun petoksesta suivaantunut Ursula ei kuitenkaan jätä asiaa siihen. Hän käyttää Poseidonin sauvaa muuttamaan itsensä merenneidosta tuntemaksemme merennoidaksi. Olennoksi, jolle edes hänen ylhäinen isänsä ei vedä vertoja.

Takauma sisälsi paljon tuttua Pienen merenneidon ystäville. Niin kuin Ursulan takaumasa pitääkin. Itsekin olen kyseistä elokuvaa katsonut lapsuudessani monta kertaa. Ursulan tarinassa on myös paljon sarjasta tuttuja elementteja, kuten ongelmat vanhempien kanssa, petetyksi tuleminen ja kuollut vanhempi. Se ei ole välttämättä paha asia. Takauma oli lyhyt, mutta ytimekäs matka Ursulan menneisyyteen ja sellaisena erittäin toimiva.

Storybrook. Rumplen mökki. Augustia kuulustellaan armotta. Onhan kuulusteluisssa vain pahoja poliiseja. Siis Reginaa lukuunottamatta. August pitää kuitenkin pintansa. Vasta Reginan uhatessa polttaa hänet, mies kertoo Kirjailijasta tehdyistä taustatutykimuksista. Ne löytyvät ei hänen trailerissa. Pahisten pitää vain hakea ne. Rumple on epäleväinen, mutta päättää tarkistaa tiedon paikkansa pitävyyden.

Se antaa Reginalle mahdollisuuden pitää yhteyttä Emmaan, Snow:in ja Charmingiin. Hänen pitää kuitenkin olla ovela. Niinpä hän “lainaa” Snow:n ruumista viestinsä välittämiseen. Saa viestin perille niinkin. Hän kertoo hyviksille tietonsa Pinokkioon ja Rumplen paluuseen liittyen. Hän kertoo myös Rumplen suunnittelevan hotain suurta, jotain mistä Regina ei ole tietoinen.

Rumple palaa mökkiin. Mukanaan hänellä on taikalientä, joka purkaa kaikki keijujen taiat. Miksi keijuilla edes on sellaista juomaa? Mene ja tiedä. Ehkä he pelkäävät keijun muuttumista pahaksi ja silloin se olisi tarpeen. Rumple kaataa juoman Augustin kurkusta alas. Mies muuttuukin nukeksi, mutta vain hetkeksi.

Vaikutus säilyy siitäkin huolimatta. Nyt Augusttin nenä kasvaa hänen valehdellessa. Kun Rumple vielä työntää hänen nenänsä lähelle tulta, Augustin ei auta muu kuin kertoa Kirjailijan luokse menevästä ovesta. Hän ei kuitenkaan tiedä, missä kyseinen ovi on. Sillä aikaa kuin pahikset yrittävät etsiä ovea, hyviksillä on muuta puuhaa. 

Koukku tekee Ursulalle tarjouksen, josta merinoita ei voi kieltäytyä. Hän palauttaisi tämän äänen ja sitä kautta onnellisen lopun. Vastineeksi Ursula kertoo Rumplen suunnitelmasta. Hwe pääsevätkin sopimukseen. Ursulan lauluäänen vienneeseen simpukkaan ei kuitenkaan pääse käsiksi ihan noin vaan. Se on kuitenkin Mustaparran hoteissa, toisessa maailmassa.

Ursula onnistuu kuitenkin, lonkeroitaan hyväkseen käyttäen, avaamaan portaalin toiseen maailmaan. Vielä kausi pari sitten voisi luulla portaalin olevan työn ja tuskan takana. Nyt liikenne maailmojen välillä on kuin parhaaseenkin ruuhka-aikaan. Sen sijaan Jolly Rogerin muoto on paljon kiinnostavampi. Laiva on penennetty ja laitettu lasipulloon.

Kouku ja Ursula kysyvät apua Belleltä, joka ei kuitenkaan osaa auttaa. Onneksi Will tietää, mitä tehdä. Onhan hän kotoisin maasta täynnä pienentävää ja suurentavaa ruokaa. Laiva saadaankin normaaliin mittaansa, jolloin Kouku pääsee antamaan Ursulalle lupaamansa simpukan. Se ei toimi. Ursula ei saa ääntään takaisin. Niinpä turhautunut Ursula heittää Koukun yli laidan.

Ariel pelastaa kuitenkin Koukun. Pitäähän Ursula-jaksossa nyt Ariel olla. Hänellä on Koukun pelastamisen lisäksi myös muu tarkoitus. Saamme tietää, että Elsa pienensi Jolly Rogerin Mustaparran raivotessa Arendellen vesiä. Ymmärrän kyllä miksi, mutta millä taidoilla. Jäästä tuskin on apua laivojen pienennyksessä. Tyydyn kuitenkin selitykseen taikuus.

Sillä aikaa kuin Koukku keskustelee Arielin kanssa, Ursula on palannut Rumplen mökkiin. Hänen kannaltaa valitettavasti Emman, Snown ja Charmingin ryntää mökkiin ja tainnuttaa Cruellan. Ursula laittaa kuitenkin vastaan parhaansa mukaan. Nainen onkin voitolla. Koukku keskeyttää kuitenkin taistelun ryntäämällä sisään juuri, kun Ursulan lonkerot kuristavat Snow:n kaulaa. 

Hänellä on mukanaan yllätys, nimittäin Ursulan isä. Eikä siinä vielä kaikki. Ilmeisesti vain Poseidon voi antaa Ursulalle äänensä takaisin. Aktivoimalla simpukan. Ursula saa äänensä, ja isänsä, takaisin. Toisin sanoen onnellisen loppunsa. Seuraavaksi on Kopukun vuoro saada haluamansa. 

Ursula paljastaa Rumplen pyrkimyksen saada Emman vaihtamaan puolta. Meille selviää myös syy tähän. Emma on ainut, joka pystyy antamaan pahiksille onnellisen lopun. Antoihan Pelastaja ne hyviksille. Näkisin mielelläni Pahan Emman, mutta vielä ei kannata innostua. Luultavasti Pahaa Emmaa nähdään korkeintaan unen, näyn yms. muodossa. Tai max. parissa jaksossa.

Jakson yllätys sijoittuu tavalliseen tapaan lopussa. hyviksille selvisi oven ja samalla myös Kirjailijan olinpaikka: Kirjailija on vangittuna omassa satukirjassaan. Kirjasta löytyvä oven kuva on itseasiassa itse ovi. Et ole ainut. Minäkään en nähnyt sitä ennalta. Juuri pelastettu August ei valehdellut, sillä hän ei tiennyt missä ovi on. Kirjan sivun olinpakka ei ollut hänen tiedossaan vielä kidutuksen hetkellä.

Jaksossa tapahtuu vielä pari mainitsemisen arvosita asiaa. Ensimmäinen sijoittuu Reginan uneen, jossa hän tapaa Robin Hoodin. Tapaaminen kuitenkin keskeytyy pahan kuningattaren saapuessa paikalle. Unen tarkoitus jää toistaiseksi hämärän peittoon. Toinen liittyy Belleen. Hän saa tietää Rumplen huijanneen häntä, taas. Kyseessä on tietysti viime jakson tikari-episodi.

Jakso oli yllättävän hyvä. Ursulan tarina oli sydäntä lämmittävävaikka Koukun salaisuus olikin pienoinen pettymys. Se onnistui onnistui paikoittain jopa yllättämään minut. Varsinkin lopussa. En todellakaan nähnyt sen tulevan. Minulle jäi sellainen tunne, että. Ursulan tarinassa olisi vielä kerrottavaa. Siksi on valitettavaa, että se tungettiin yhteen jaksoon.

Valitettavasti Ursulan lähdön myötä Storybrooken väestö on jälleen suurimmaksi osaksi valkoista. Varsinkin kuin Sidneytäkään ei näy mailla, eikä halmeilla. Sidneyn kohdalla ymmärrän häntä täysin. Jos olisin pettänyt Reginan samalla tavalla kuin Sydney. Lähtisin itsekin jonnekin kauas. Toisaalta tässä sarjassa vähemmistöt eivät ennenkään ole loistaneet.

Jakso ei ollut paras näkemäni sarjan jakso, mutta se hoiti Ursulan tarinan kunnialla kotiin. Neljä tähteä.

Zombi etsivänä

iZombie on uunituote tulokas Zombiegenreen riittää tunkua. Uusin tulokas on CW:n iZombie, jonka pilotin katsoin ihan yleisestä mielenkiinnosta. Onhan se sarja saanut netissä kohtuullisen paljon huomiota. 

iZombie perustuu löyhästi samannimiseen sarjakuvaan. Ei siis Applen tuotteisiin, niin kuin nimestä voisi päätellä. En ole itse lukenut lähdeteosta, mutta kuulemma tv-sarjaa varten on muutettu paljon. Esimerkiksi päähenkilö oli sarjakuvassa eriniminen. Lisäksi sarjakuvasta löytyy muitakin yliluonnollisia olentoja, zombien lisäksi. Sarjan tekijät keskittyvät kuitenkin pelkästään zombeihin.

Sarja on Veronica Marssin tekijöitä ja siihen sitä on verrattukin. En ole katsonut kyseistä sarjaa, mutta kuulemma päähenkilössä on jotain olennaisesti samaa. Sarjaa on verrattu myös mm. Buffy Vampyyrintappajaa, Dead Like Me:hin ja True Callingiin. Sarjaa kannattaa kuitenkin katsoa omana itsenään, niin kuin muitakin tv-sarjoja tai elokuvia.

Vitsikkäästi nimetty Olivia “Liv” Moore (Olipa Kerran Helinäkeijuna tutuksi tullut Rose McIver) oli vielä vähän aikaa sitten kunnianhimoinen kirurgian opiskelija. Kaikki muuttui, kun hän päätti tavoilleen vastaisesti mennä juhlimaan tuttavan veneelle Huono idea, sillä uusi trendihuume nimeltä Utopia teki käyttäjistään zombeja. 

Liv ei käyttänyt huumetta, mutta se ei estänyt häntä kokemasta saman kohtalon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänen säilyttää älykkyytensä ja muistonsa vain syömällä aivoja. Tämä onnistuu paljastumatta vain ruumishuoneella, joten nainen hakeutui sinne töihin. Aivojen syömisellä on kuitenkin sivuvaikutus: Liv saa syömiensä ihmisten muistoja ja persoonallisuudenpiirteitä. Hän käyttääkin niitä hyväkseen auttaakseen poliisia heidän kuolemansa selvittämisen.

Ne hetket, joita ei käytetä murhan selvittämiseen, pyhitetään Livin perheenjäsenten ja ystävien suhtautumiseen hänen muutokseensa. Onneksi Livin ei tarvitse olla yksin. Hänen pomonsa Ravi (Rahul Kohli) tietää hänen olevan zombie ja auttaa häntä itsensä tutkimisessa. Parivaljakon tavoitteena on Livin parantaminen, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Idea kuulostaa tyhmältä. Tavalliseen poliisisarjaan on lisätty nyt muodissa olevia zombeja. Taas yksi hyvännäköinen tyttä selvittää rikoksia jonkun erikoiskyvyn avulla. Ja jälleen uusi zombisarja. Täyty kuitenkin myöntää, että minua kiinnostaa zombien päivittäinen elämä. Mitä zombiena olemiseen kuuluu? Livin aivoista saamat uudet taidot tuovat myös oman lisänsä sarjaan.

Sarja voi kuulostaa synkältä, mutta sitä se ei ole. Hahmot, erityisesti Liv, tuovat siihen tiettyä keveyttä. Tunnelma tuo mieleen The Flashin. Hyvällä tavalla. En tiedä olisinko jaksanut katsoa pelkkää zombiangstiä, ainakaan kovin montaa jaksoa. Tunnelma voi toki muuttua vielä ties mihin suuntaan.

Liv on hurmaava, älykäs ja erittäin hauska nainen, josta on helppo pitää ja jopa kannustaakin. Eikä vain zombiksi. Pidän myös siitä, että tietyllä tapaa Liv eli varsin tylsää ja tasaista elämää, toisin sanoen ei ole koskaan elänyt kunnolla. Luulen kyllä, että sarjan edetessä Livin entinen elämä paljastuu vähemmän täydelliseksi.

Muut hahmot jäivät hieman yksiulotteiseksi, joskin helposti pidettäviksi. Heistä kuitenkin saadaan tietää varmasti lisää ja muutama yllätyskin voi löytyä. Ainakin, jos sarja seuraa sarjakuvaa edes jokseenkin. Minua kiinnostaa erityisesti uudeksi Spikeksi titureelattu mysteerinen kanssazombi Blaine (Olipa Kerran Tohtori Frankesteinia näytellyt David Anders).

iZombie on lupaava uusi sarja, jota katson varmasti useammankin jakson. Näillä näkymin kauden loppuun saakka. En anna tähtiä vielä, koska yksi noin 40 minuutin jakso ei kerro vielä tarpeeksi koko sarjasta. Toivoa kuitenkin on.

Elämää Motellissa - Ennen Psykoa

Psyko on varmaan suurimmalle osalle tuttu, edes elokuvamuodossa. Tänä uudelleen lämmityksen aikana siitä on tehty myös murhaaja Norman Batesin nuoruuteen sijoittuva Bates Motel-sarja.

Oma suhteeni Psykoon on lähes olematon. Olen lukenut kirjan, nähnyt pätkän uudesta elokuvasta ja tiedän tarinan pääpiirteissään, mutta hahmot kuin teoksen maailmakin on jäänyt itselleni hieman vieraaksi. Siksi epäröin sarjan katsomista, mutta päätin kuitenkin yrittää. Tässä tekstissä selviää, kannattiko se. Voisin sanoa, että teksti sisältää juonipaljastuksia, mutta voiko niinkin vanhaa ja kuuluisaa teosta spoilata.

Norman Batesin (Freddie Highmore) elämä mullistui, kun hänen isänsä kuoli. Niinpä hän tavoittelee uutta alkua MILF-tyyppisen äitinsä Norman (Vera Farmiga) kanssa. Äidillä onkin jo suunnitelmia. Norma on ostanut Oregonin White Pine Baysta hotellin, joka saa nimekseen Bates Motel. Uusia alku ei kuitenkaan ole helppoa. Siitä pitävät huolen niin paikalliset pahikset kuin perheen kyvyttömyys sopeutua uusiin muuttuneisiin oloihin. 

Mukaan mahtuu Normanin renttumainen velipuoli Dylan (Max Thieriot). Hahmon kunniaksi on sanottava, että hän yritti puhua Normanille järkeä moneen otteeseen. Valitettavasti tiedämme, mitä siinä sitten lopulta kävi. Muita hahmoja ovat mm. Normanin sairastunut ystävä Emma (Olivia Cooke), suosittu Bradley (Nicola Peltz), Normaan ihastunut seriffi Zack (Mike Vogel) sekä monia muita kyläläisiä.

Sarjan Norman on outo, mutta erittäin herkkä lapsi, jolla on epätavalinen suhde äitinsä kanssa ja jonka tunteet yleensä näkyvät fyysisesti. Hahmona hän jopa sympaattinen. Norma puolestaa on äärimmäisen kontrolloiva ja hieman epätasapainoinen äiti, joka rakastaa kuitenkin poikaansa aidosti. Ei häntäkään suoranaisesti pahaa voisi sanoa.

Se onkin asia, joka kiinnostaa minua sarjassa eniten. Päähahmot ovat ihmisiä. Ei hyviä, taikka pahoja. Heillä on omat heikkoutensa, suuretkin, mutta he tarkoittavat yleensä hyvää. Toinen mielenkiintoinen asia on luonnollisesti Norman ja Normanin yliläheinen suhde, joka ei ole ainakaan vielä ylittänyt sopivaisuuden rajaa, vaikka siitäkään ei paljon puutu.

Alkujaan mietin, miten aiheesta sadaan mitään kiinnostavaa. Onneksi alkuperäiseen ideaan on lisätty paljon kaikenlaista, kuten aasialaisia huumehuoria, ruohoplantaaseja, likaisia poliisia ja yrityksiä saada pieni syrjäinen motelli tuottamaan rahaa. Puhumattakaan Normanin ihmissuhteista, jotka ovat vähäisiä, mutta sitäkin tärkeämpiä.

Sarjan ympäristö on kaunis, vaikka pikkukaupunki vaikuttaakin hyvin tavanomaiselta. Monille voisi tulla mieleen esimerkiksi Twin Peaks. Vaikka sarja sijouttuu nykyaikaan, Batesien vaatteet muistuttavat mennyttä. Samoin koko muu motelli. Idea on ihan hyvä, jopa tarpeellinen alkuperäisteoksien tunnelman aikaansaamiseksi.

On Bates Motellissa jotain negatiivistakin. Se ei pidä otteessaan millään tavalla. Vaikka kiinnostavia aiheita löytykin, niistä ei saada kaikkea potentiaalia irti. Lisäksi juoni laahaa paikoittain, eikä ole läheskään aina tarpeeksi uskottava. Onneksi siitä on tehty myös toinen tuotantokausi ja ilmeisesti kolmaskin on tulossa.

Minulle sarja oli positiivinen yllätys. Katson kyllä siitä tehdyn toisen kauden, joka löytyy myös Netflixistä. Se ei kuitenkaan ole nuossut vielä suosikiksi, vaikka erottuukin valtavirtasarjoista edukseen. Neljä tähteä.

Soluttautumista Olipa Kerran tyyliin

Olipa Kerran piristi tavalliseen tapaan maanantaitani. Tällä kertaa jaksonEnter The Dragon- muodossa. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA! Ja paljon.

Aikaisemmin tapahtunutta: Cruella De Ville, Rumble ja Ursula saivat Pahattaren herätettyä henkiin ja aloittavatkin nyt ilkeän suunnitelmansa käytäntöönpanon. Hyvikset taistelevat heitä vastaan epätavallisin keinoin, kun Pahaksi kuningattareksikin sanottu Regina soluttautuu Pimeyden kuningattarien joukkoon.

Takaumat sijoittuvat ennen Pimeää kirousta. Tällä kertaa seuraamme Reginan ja Pahattaren ensimmäistä kohtaamisesta ja opimme Satumaasta jotain uutta. Ilmeisesti siellä pidetään ratsastuskilpailuja, joissa Snow on vieläpä hyvä niissä. Reginan suureksi harmiksi. Hän haluaisikin jo päästä kostopuuhiin, mutta Rumble käskee häntä olemaan kärsivällinen.

Niin kuin kaikki sarjan katsojat tietävät, kärsivällisyys ei ole yksi Reginan hyveistä. Hänellä on jopa toinen opettaja mielessä. Nuori kuningatar on löytänyt legendaarisen Pahattaren loitsukirjan, minkä jälkeen hänestä on tullut naisen fani. Osaahan hän muuttua lohikäärmeeksi. Lisäksi Regina on huomannut, ettei hän ole yksin. Joku muukin haluaa kostaa kokemansa vääryydet. 

Rumble ei ehkä ole innoissaan oppilaansa uudesta idolista, mutta hän taikoo tämän Pahattaren linnan liepeille. Antaen hänen tavata Pahattaren henkilökohtaisesti. Legendaarinen noita ei ole kuitenkaan sellainen kuin Regina on odottanut. Pahatar on hävinnyt Auroran äidille, Briar Roselle ja säälii nyt itseään. Hän näyttääkin ihan narkkarilta, eikä edes pysty enää edes muuttumaan lohikäärmeeksi.

Jos niinkin voimakas taiankäyttäjä kuin Pahatar ei onnistunut saamaan kostoaan, millä todennäköisyydellä saa Reginakaan. Pettynyt Regina yrittää puhua hänellä järkeä ja sanoa, ettei Pahatar saa luovuttaa, mutta turhaan. Lopulta Regina kävelee kotia kohti ja tapaa kyytiä tarjoavan miehen, joka jakaa hänen kanssaan hyödyllisen tiedon: Aurora on menossa naimisiin.

Satumaassa tämä tarkoittaa sitä, että hän saa onnellisen lopun. Regina kääntyy takaisin ja kertoo uutiset Pahattarelle. Pienen suostuttelun jälkeen tämä saa Pahataren toimimaan. Ensin hänen pitää kuitenkin saada kykynsä takaisin. Onneksi siihen on apu. Pahattaren linnan alue on puuton, sillä lohikäärme poltti sitä ympäröivän metsän. Jäljellä on kuitenkin vielä yksi puu. Puu, joka ei koskaan sammu.

Pahatar saakin voimansa takaisin imemällä tulen puusta. Paikalle ilmestyy itse Auroran isä kuningas Stefan, joka ei voi antaa Pahattaren pilata tyttärensä häitä. Sen vuoksi hän pidättää Pahattaren. Myös Regina vangitaan. Hän ei kuitenkaan suostu antautumaan. Hän taikookin köyden irti ja hyökkää Stefanin miehien kimppuun.

Pahatar auttaa häntä, hieman epäröiden, ja onistuu kuin onnistuukin muuttumaan lohikäärmeeksi. Voitetuaan Stefanin miehet Pahatar ja Regina menevät päättämään pahattaren koston. Prinsessa joutuu unikirouksen valtaan ja pahikset voittivat. Lopuksi Regina palaa takaisin linnaansa ja harjoittelee unikirousta Snown hevoseen. Tarinan opetus on: Pelkkä Snown kuolema ei riitä kostoksi.

Pidin takaumasta. Osittain siksi, että se on Regina-keskeinen ja osaksi siksi, että siinä nähtiin lisää Pahattaresta. Pahattaren ja nuoren Reginan tiimityötä oli mukava seurata. Joskin olisin hallunnut tietää enemmän Pahattaren lapsesta. Hänen tarinansa jäi harmittavasti kesken. No, myöhemmissä jaksoissa sitten.

Storybrookessa Reginan pitää todistaa olevansa paha ja kuuluvansa siten Pimeyden kuningattariin. Samaan tyyliin kuin kaikkien 12-vuotiaiden eli juoden shotteja, tuhota poliisiauto ja leikkiä hengellään junaradalla. Storybrookeen ei pääse kuin kutsumalla, joten miten ja miksi siellä kulkee yhtäkkiä juna? Sinun vastauksesi on yhtä hyvä kuin minun. Lisäksi Reginan pitää osoittaa olevansa paha murskautumalla junan alle. Mitä logiikkaa siinä on?

Snown ja Charmingin jatkuvat kyselyt vaikeuttavat asiaa, varsinkin kuin mukaan tulee myös Reginan kunnosta hellyttävästi huolehtiva Emma. Miksei Snow ja Charmingkin? Varsinkin kuin Reginan laittaminen soluttautumaan Pimeyden kuningattariin, on kuin huumeaddiktin soluttautuminen narkkariksi. Ei siis välttämättä hyvä idea. Ja he hallitsivat joskus valtakuntaa. Sen siitä saa kuin elää yhteiskunnassa, jossa valta periytyy.

Jakson paras lause.

Soluttautuminen tuottaa kuitenkin tulosta. Nyt sankaritkin tietävät, että Pimeyden kuningatarien etsivän Kirjailijaa myös. Joskin paljon hyviksiä pahimmat aikeet mielessään. Hän saa tietää myös, että naiset salaavat jotain. Salaisuus paljastuu hänelle jakson hänelle lopussa. Rumble on Storybrookissa.

Lisäksi he aikovat saada vastauksia Pinokkiolta, jonka he muttavat taas aikuiseksi. Nimittäin lapsi ei muista mitään edellisestä elämästään. Augustin tulo voi kääntää storylinen ihan minne vaan. Ainakin toivottavasti. Potentiaalia siitä ei ainakaan puutu. Itselläni ei ole itse hahmon paluusta mitenkään suuria tunteita. En ole koskaan ollut miehen fani, vaikken häntä inhoakaan.

Toisaalla on menossa hieman erilainen peli, kun Rumble muuttaa itsensä Koukuksi ja huijaa Bellen antamaan lumotun tikarinsa. Voisin sanoa, että Belle on erittäin naiivi Disneyn älykkäimmäksi prinseksaksi, mutta antaa olla. Miksei hän luottaisi Koukkuun? Varsinkin, kun Rumble on tiettävästi kaupungin ulkopuolella. Itse tarina ei ole minusta kiinnostava, joten en tuhlaa siihen enempää aikaa.

Tämän kertainen jakso seurasi suurimmaksi osaksi pahiksia, mikä on virkistävää. Tälläisiä jaksoja soisi olla enemmänkin. Seuraava jakso kertoo Ursulasta, joten toiveeni saattaa toteutuakin. Ja hyvä niin. Hahmo ei ole ainakaan vielä nuossut mitenkään kiinnostavaksi, koska merinoita on pysynyt ainakin näin alkukauden tukevasti sivussa.

Minusta jakso oli lähes Olipa Kerran-sarjaa parhaimmillaan. Kumpa he saisivat Snown ja Charmingin mukaan. Pidin erityisesti takaumista ja Reginan pyrkimyksistä Pimeyden kuningattareksi. Ketään ei taida yllättää, että annan jaksolle viisi tähteä.

Nimeni on Carter, Peggy Carter

Marvel's Agent Carter on jo loppunut, joten samalla ohjelmapaikalla nähdään samaan unifersumiin kuuluva S.H.I.E.L.D:in agentit. Palaan kuitenkin sarjaan vielä hetkeksi.

Olen kirjoittanut Marvel's Agent Carterista jo, joten kertaan sarjan perusidean lyhyesti. Sarja kertoo Kapteeni Amerikan kuolemaa suremaan jääneestä Peggy Carterista, joka työskentelee S.S.R:ssä. Nyt tiedustelupalvelu aikoo pidätyttää hänen ystävänsä Howard Starkin vaarallisten aseiden myymisestä Yhdysvaltain vihollisille. Peggyn ei auta muu kuin toimia.

Kaksoisagentteja, toimintaa, salaisuuksia, sitä kuuluisaa naisenergiaa ja sodan jälkeistä tunnelmaa. Tätä ja paljon muuta oli luvassa tässä, vain kahdeksan jaksoa kestäneessä tuotantokaudessa. Minusta luku on liian alhainen,. Mutta sille on syynä. Marvel's Agent Carter toimi eräänlaisena väliosana sen sisarsarjaa S.H.I.E.L.D:in agentteja odotellessa.

Katson nykyään paljon supersankareihin liittyviä tv-sarjoja ja elokuvia. Katsomiini sarjoihin kuuluu myös S.H.I.E.L.D:in agentit. Sarja, josta pidän, vaikka DC onkin onnistunut tv-sarjoissa jonkin verran Marvelia paremmin. Marvel taas jyrää elokuvateattereissa. Kuitenkin odotin Agentti Carteria jonkin verran, enkä onneksi joutunut pettymään.

Sarja on melkeinpä yhtä hyvä kuin ehdin alunperin toivoakin. Olinhan nähnyt siitä aika paljon taustamateriaalia ennen kuin pääsin itse sarjaan. Mainoksia tuli mm. S.H.I.E.L.D:in agenttien aikana runsaasti. Loppukausi ei ollut ihan alkukauden veroinen, mutta mutta no, kaikkea ei voi saada. 

Itse juoni oli kiinnostava. Hahmotkin edes jotenkin. Pidin erityisesti päähenkilöstä, mutta myös venäläisvakooja Dottie Underwood (Bridget Regan) jaksoi kiinnostaa. Myös Peggyn työtovereillekin annettiin lisää piirteitä, onneksi. Aika ei kuitenkaan riittänyt tekemään heistä moniulotteisempia.

Katson melko varmasti sarjkan toisen kauden, kunhan se tulee. Toivottavasti se on tätä kautta pitempi. Viisi tähteä.