Ensiarvostelussa Invincible

Amazonin uusi aikuisille suunnattu supersankarianimaatio Invincible alkoi viime viikolla oikein kolmen jakson voimin. Nyt kerronkin, miltä sarja niiden perusteella vaikuttaa.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verranpaljastuksia Invinciblen kolmen ensimmäisen jakson juonesta!

Huomautus: Olen nähnyt sarjasta vain kolme ensimmäistä jaksoa, niinpä mielipiteeni siitä voi vielä muuttua. 

Mark Grayson (äänenä Steven Yeun) vaikuttaa ensisilmäyksellä aivan tavalliselta teiniltä, mutta todellisuudessa hän on kaukana siitä. Onhan hänen isänsä Viltrum-planeetalta ihmikuntaa auttamaan tullut superman-mainen Omni-Man (J.K. Simmons). Pojan suurin haave onkin tulla isänsä kaltaiseksi supersankariksi.

Siihen tarjoituukin tilaisuus Markin supervoimien ilmoitettua viimein itsestään. Hän saikin itselleen oman superpuvun ja otti supersankanimekseen Invinciblen. Pojan kiiltokuvamainen kuva supersankaruudesta kuitenkin särkyy nopeasti hänen kohdattuaan tehtävän realiteetit. Invincible perustuu The Walking Deadin luoneen Robert Kirkmanin sarjakuvaan.

Kuulleessani Invincible-sarjasta ajattelin sen heti olevan juuri minulle sopiva, verrattiinhan sarjaan kovasti pitämääni The Boys-sarjaan. Lisäksi pidin paljon myös toisesta aikuisille suunnatusta supersankari, tai tässä tapauksessa kai -roisto, animaatiosta, Harley Quinnista. Näiden kolmen jakson jälkeen voinkin sanoa, että en joutunut pettymään.

Sarjasta löytyy kaikki se, mikä tekee aikuisten supersankarisarjoista ja miksei elokuvistakin hyvän: paljon huumoria ja vieläpä nauruhermoja kutkuttavaa sellaista, graafista, mutta samalla  myös edes jokseenkin tarkoituksen mukaista, väkivaltaa, samaistuttavia ja moniulotteisia hahmoja sekä huippuluokantekijätiimi. 

Sarjaan on valittu ääninäyttelijöiksi huippuluokan tähtiä, kuten Sandra Oh ja J.K. Simmons, sekä alan veteraania ja se näkyi tuloksessa. Myös sarjan animointitiimi on tehtäviensä tasalla. Pidänkin sarjan animointityylistä paljon, erityisesti taistelukohtauksissa. Kyseiset kohtaukset ovatkin aika graafisia, joten herkkähipiäiselle sarja ei sovi.

Esikuvistaan poiketen Invinsiblen keskiössä on Markin ja hänen isänsä välinen suhde, mikä saikin sen eroamaan muista vastaavista supersankarisarjoista. Sarja on myös yllättävän koskettava muutenkin, ainakin tyylilajinsa huomioon ottaen. Toisaalta samaa voisi kai sanoa The Walking Deadistäkin, joten ehkä sen ei olisi pitänyt tulla minulle yllätyksenä.

Jos jotain olisin muuttanut, niin tehnyt sarjassa nähtävässä huippusupeista koostuvan supersankariryhmä The Guardianin olevan jotain muuta kuin vain selvä Justice Leguen kopio. Siitä nimittäin löytyi oma vastikkeensa jokaiselle Justice Leguen tunnetuimmille jäsenille. Se tie on jo niin nähty. Ensimmäisenä tuleekin mieleen The Boyssin Seven.

Mark Grayson on samaistuttava, joskaan ei mitenkään omaperäinen, päähenkilö. Ei sillä, että hänen tarvisikaan. Sarjan maailma on jo tarpeeksi vieras. Hänen isästään on puolestaan vaikea sanoa mitään paljastamatta liikaa. Hänestä löytyy kuitenkin puolia. Markin Debbie-äiti (äänenä Sandra Oh) osoittautui kuitenkin hänen vanhemmistaan pidettävämmäksi.

Sivuhahmoina nähdään muun muassa Markin paras ystävä William  (äänenä Andrew Rannells), ihastus Amber (äänenä Zazie Beetz) sekä hänen uuden tiiminsä Teen Teamin jäsenet, kuten ihana Atom Eve/Samantha Wilkins, hänen poikaystävänsä Rex Splode/Rex Sloan (äänenä Jason Mantzoukas ) ja robottimainen Rudy Conners/Robot (äänenä Zachary Quinto).

Sivuhahmoista paras on, ainakin toistaiseksi, Aton Evestä, vähiten ärsyttävääkin ärsyttävämpi Red Splodesta. Muista hahmoista minulla ei puolestaan ole sen kummempia mielipiteitä puolesta tai vastaan. Vielä manitsemattomista hahmoista, ja heitä on paljon, eniten mieleen ja yllättävän traaginen Monster Girl (äänenä Grey Griffin).

Sarjan pääroistosta on vaikea sanoa vielä mitään, varsinkin kuin ensimmäisissä jaksoissa selvemin sen roolin sai Valkoisen talon valtaamista yrittäneet Maulerin kaksoset (kummankin äänenä Kevin Michael Richardson). He tarjosivatkin The Guardianeile arvoisensa vastuksen, mutta pääpahikseksi heistä ei kuitenkaan ole.

Tiivistetysti Invincibles on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen sarja. Koko sarjalle en voi vielä tähtiä antaa, mutta sen ensimmäiset jaksot ansaisevat täydet viisi tähteä.

Rocin miehistä ja muut hyvikset vs vyohykelöinen terroristi

 Jos jokin sarja on onnistunut suuremmaksi osaksi pitämään hyvinkin korkean laatunsa, niin scifisarja Expanse. Arvostelen nyt sarjan uusimman eli viidennen, kauden.

Varoitus: tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia Expansen viidennestä kaudesta ja enemmän sarjan aikaisemmista kausista.

Huomautus: Olen arvostellut Expansen jokaisen kauden, joten minulla ei siis ole sarjasta juuri mitään uutta sanottavaa. Siksi pidänkin tämän arvostelun lyhyenä.

Vyöhykkeelläinen terroristi Marco Inaros (Keon Alexander). Tilannetta tekee henkikohtaisemmaksi se, että hänellä Naomi Nagatalla (Dominique Tipper) on yhteinen poika (Jasai Chase Owens), jonka saaminen isänsä kynsistä vaatii menoa leijonan luolaan. Jim Holden (Steven Strait) selvittää ongelmaa Vyöhykeläisten parissa.

Amos Burton (Wes Chatham) puolestaan päättää vierailla Maassa, mutta lyhyeksi tarkoitetulla matkalla tulee pian mutkia matkaan. Marssissa Bobbie Draper (Frankie Adams) ja perheensä luona vieraileva Alex Kamal (Cas Anvar) pääsivät salaliiton jäljelle. Sillä aikaa Chrisjen Avasarala (Shohreh Aghdashloo) kärsii saamastaan arvonalennuksesta.

Olen pitänyt jokaiseta Expansen kaudesta, edellisestä kaudesta vähemmän kuin toisista, mutta kuitenkin. Niin pidän myös tästä. Kaikki, mitä edellisillä kausilla oli hyvää, oli sitä tässäkin ja jotain oli myös paremmin. Nimittäin kauden roisto, Marco Inaros, oli roolissaan suorastaan harvinaisen hyvä. Muutenkin oli piristävää opäästä avaruusolennoista paljon maallisempiin asioihin.

Kausi teki myös tehtävänsä, asetella nappulat valitettavasti sarjan viimeiseksi jäävää kuudetta kautta varten, erinomaisesti. Vieläpä niin, että katsoja nauttii matkasta, eikä odota vielä pitkän matkan päässä odottavaa finaalia. Kausi ei tuntunut välikaudelta, eikä se kyllä sitä ollutkaan yhtään enempää kuin muutkaan sarjojen ennen viimeistä kautta tulleet kaudet.

Koska Rocin miehistä pysyi erillään suurimman osan kautta ja muutenkin sarjassa riittää tärkeitä hahmoja, niin maailmaa päästiin taas seuraamaan monesta kulmasta tai toisin sanoen, kaudelle mahtui paljon storylineja. Vaikka niistä kaikki olivat kiinnostavia, edes jollain tasolla, niin luonnollisesti jotkut olivat kiinnostavampia kuin toiset.

Katsojille riitti taas seurattavaa. Kauden parhaimmat storylinet menivät Naomille ja Amosille, huonoin yllättäen kaudella harvinaisen passiivisen roolin saaneelle Holdenille. Drummer (Cara Gee) puolestaan pääsi oikeuksiinsa, kun hänen miehistönsä joutui tilanteen luomasta pakosta Marcosin liittolaiseksi. Hyvin mielenkiintoisin tuloksin.

Kausi näytti yhtä hyvältä kuin aikaisemmatkin kaudet, Amazoniin siirron takia jopa hieman paremmilta. Kuitenkaan muutamalta kököltä erikoistehosteelta ei vältytty. Muutenkin sekä kameran edestä, että takana löytyi asiansa osaavia ihmisiä. Heistä parhaimpana tällä kaudella suorastaan loistanut Dominique Tipper.

Tiivistysti Expansen viiees kausi ei olisi voinut olla paljon parempi, sanoi Wonderwomanin Maxwell Lord, mitä tahansa, Täydet viisi tähteä!

Poikien supersankarijahti jatkuu

 Viime vuoden puolella ehdin vaikuttua supersankarisarja The Boystä. Sen nyt arvostelemani toinen kausi ei jäänyt yhtään havinaisen loistavaa ensimmäistä kautta huonommaksi.

Varoitus: Juonipaljastuksia luvassa! Erityisesti The Boyssin ensimmäisestä kaudesta.

Supersankareita jahtaavat ”Boyssit” ovat katkuteillä, sillä supersankarit, käytännössä omistava Vought-yhtiö lavasti heidät supersankareiden hallinnasta vastaavan pomonsa (Elisabeth Shue) murhasta. Tilannetta vaikeuttaa se, että ryhmää johtava Billy Butcher (Karl Urban) on kadonnut. Heidän mielensä onkin niin maassa, että vain väliaikaisesti pomon aseman saanut Hughie (Jack Quaid) ja Sevenissä nyt kaksoisagenttina oleva Starlight (Erin Moriarty) jaksavat enää yrittää.

Uudet tuulet puhaltavat myös supersankariryhmä Seveniin, sillä se saa uuden jäsenen, karismaattisen Stormfrontin (Aya Cash). Hän varastaakin heti valokeilan, sosiopaattisen ryhmän johtaja Homelandin (harvinaisen loistava Antony Starr) suureksi harmiksi. ”Superit” pitää kiireisenä myös kiireisenä muun muassa tekeillä oleva Sevenin synnystä kertova elokuva ja terrorismin vastaisen sodan markkinointi.

The Boys:in ensimmäinen kausi nosti sarjan nopeasti suursuosioon ja hyvästä syystä. En ole toistaiseksi nimittäin nähnyt toista sarjaa, joka paitsi amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sekä isoa, että pientä ruutua nykyään jopa liikakansoittaneista supersankareistä. tarjoaa harvinaisen osuvaa satiiria, niin vieläpä tekee sen harvinaisen viihdyttävässä muodossa.

Eikä tämä suinkaan johdu siitä, että yrittäjistä on ollut pulaa. Ja vieläpä erittäin hyvistä. Pidän kyllä Doom Patrolista, The Umbrella Academy ja muista hieman poikkeavan kuvan supersankareista antavista sarjoista. Ja paljon, minkä voi lukea minun kyseisistä sarjoista tehdyissä arvosteluissa. Silti nekään eivät ole ihan niin poikkeuksellisen hyviä kuin The Boys, vaikka lähelle kyllä pääsevätkin.

Ensimmäisen kauden menestys kuitenkin myös tarkoitti sitä, että toista kautta varten oli kasattu paljon odotuksia. Ilokseni voin sanoa, että kausi lunastikin nuo odotukset täysin. Se oli yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin, joltain osa-alueiltaan jopa hieman parempi. Pidin erityisesti siitä, että ensimmäiselle kaudella sivuun melkein kokonaan jäänyt Queen Maeve (Dominique McElligott) sai enemmän ruutuaikaa.

Toisella kaudella käsittelyn sai, edellisiltä kausilta tutun media, -yritys, - ja armeijakritiikin lisäksi, taas moni tärkeä ja jos ottaa huomioon, että kauden tekemisen meni jonkin verran aikaa, niin myös yllättävänkin ajankohtainen asia, kuten sosiaalinen media ja sen manipulointi, supersankarielokuvat, Hollywoodin taipumus kaupallistaa sekä feminismi, että seksuaaliset vähemmistöt, neo-natsit sekä skientologia.

Vaikka tämä olikin hyvä asia, niin yhtenäisyyden oikean elämän kanssa menevät paikka paikoin turhankin silmiinpistäväksi. Hienovaraisuus kun ei ole tällä toisellakaan kaudella kuulu sarjan repertuaariin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii melko suora AOC-klooni (poliitikko Alexandria Ocasio-Cortez) Victoria "Vic" Neuman (Timelessin Claudia Doumit).

Jos jokin on pysynyt ennallaan se, että sarja on edelleen äärimmäisen brutaali ja paikka paikoin jopa groteski. Verta ja suolenpätkiä lentää ja päät räjähtävät, eikä muitakaan ruumiinosia juuri säästetä. Sarjan huippuluokkaa oleva erikoistehostetiimi pääsikin taas oikeuksiinsa. Kaikella väkivallalla oli kuitenkin taas tarkoitus, edes jonkinlainen, joten ei kausi pelkkää verikekkeriä ollut.

Seveniin liittyvät kohtaukset olivat edelleen sarjan mielenkiintoisempaa antia. Toki ”pojatkin” pääsivät joskus toiminnan ytimeen. Pidin erityisesti mielisairaalaan liittyvästä kohtauksesta, mutta hyvä oli myös Black Noiriin liittyvä kohtaus. Lempikohtaukseni koko kaudessa, ja mahdollisesti koko sarjassa, oli kuitenkin ns. tyttötaistelu-kohtaus. Se oli vain niin hyvä.

Hahmoista lemppareitani oli edelleen Queen Maeve. Kuitenkin vaikka Queen Maeve saikin tällä kaudella paljon enemmän tekemistä ja osa jopa ”poikia” jollakin tavalla auttavaa, niin sivuun hän jäi kuitenkin. Hyvä hahmo oli myös Starlight, varsinkin kuin hänkin alkaa saamaan hieman harmaimpia puolia. Ensimmäisellä kaudella kuin hän oli varsin yksiulotteisesti hyvis.

”Pojista” samaistuttavin oli Hugh. Heistä paras oli kuitenkin teknisesti ottaen ”tyttö”, Kimiko (Karen Fukuhara), jonka storyline olikin hänelle edukseen, jopa paremmin kuin viime kauden vastaava. ”Pojista” parhaan storylinen sai kuitenkin Butcher, eikä vähiten siksi, että se tarjosi hahmolle hänen syvästi tarvitsemaa hahmokehitystä. Kovin pidettävä tai edes kuin hän ei hahmona ole.

Myös Mother’s Milk, tai lyhyemmin, sai jonkin verran kehitystä, mutta kovin mieleenpainuva hahmo hän ei ole vieläkään. Myös Frenchien (Tomer Capon) saama kehitys nosti hänet sarjan parhaiden hahmojen joukkoon. Sen sijaan kaudella myöskin uutena tullut Lamplighter (muun muassa X-meneistä tuttu Shawn Ashmore) olisi ansainnut enemmän ruutuaikaa. Hänessä olisi ollut potentiaalia hyväksikin hahmoksi.

Homelander pysyi edelleen yhtenä sarjan viihdyttävimmistä hahmoista, vaikka pidettäväksi häntä ei voi edelleenkään sanoa. Itse asiassa hahmo oli vielä viime kauttakin selvemmin pahis. Siitäkin huolimatta, että sarja yritti antaa hänelle inhimillisyyttä antamalla hänen yrittää olla isä myöskin supervoimaiselle Ryanille (Cameron Crovetti).

Viihdyttävä, tosin loppukaudella lähinnä kamaluudessaan, oli myös Sevenin uusi tulokas Stormfront, eikä vähiten Aya Cashin lavakarisman ansiosta. Hän olikin varsin hyvä kauden pääpahis, sekä persoonansa, että voimiensa puolesta. Kausi parittikin Homelanderin ja Stromfostin varsin mielenkiintoisin tuloksin tai ainakin heitä seurasi paljon mieluummin kuin Hugtin ja Starligting soutamista ja huopaamista.

Deepin (Chace Crawford) ja hänen skientologimaisen the Church of the Collectiveen liittyvät osuudet olivat melkeinpä turhia. Olenkin sitä mieltä, että hahmoa ei välttämättä tarvitsisi nähdä enää kolmannella kaudella. Samaa voisin sanoa myös koko kirkosta. Melkein yhtä tylsä oli myös A-Trainin (Jessie.T.Usher) storyline, mutta se sentään jopa johti johonkin.

The Boys on saamassa myös kolmannen tuotantokauden, mikä sarjan suosiota ajatellen ei ole mikään ihme. Tiedän siitä vain sen, että Supernaturalin Jensen Ackles esittää siinä Captain Amerikan pahaa, tai ainakin moraalisesti jollakin asteella korruptoitunutta, versiota, Soldier Boyta. Ja sen katson kauden varmasti. Ja luultavasti teen siitä jonkinlaisen arvostelunkin. Kumpaankin on kuitenkin vielä paljon aikaa.

Tiivistetysti The Boys erottuu edukseen jopa näin television, ja erityisesti supersankaritelevision, kulta-aikana. Siksi se ansaitseekin täydet viisi tähteä!

 

Scifin Game of Thrones porskuttaa jälleen

Olen jo arvostellut scifisarjojen kuninkaan, The Expansen ensimmäisen ja toisen kauden. Nyt on vuorossa sen yhtä hyvät, jos ei jopa paremmat, kolmas, -ja neljästuotantokausi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, erityisesti The Expansen ensimmäisistä kausista!

Kolmannella kaudella Maa ja Mars ovat hyvin lähellä sotaa, sillä kumpikin haluaa mysteeristä alkuperäistä olevan Avaruusolennon/joukkotuhoaseen protomoleculen. Sodan voi estää Chrisjen Avasarala (Shohreh Aghdashloo), kunhan nainen vain pysyisi elossa. Hengissä selviytymisen tavoittelu tuokin hänet ja häntä suojelevan marssilaisen sotilaan Bobbie Draperin (Frankie Adams) Rocinanteen.

Neljännellä kaudella sota on vältetty, muttei edelleenkään tarpeeksi kaukana. Ihmiskunta on kuitenkin muidenkin haasteiden edessä. Salaperäinen portti toisiin asutettaviin planeettoihin avautuu ja yhteen niistä, New Terraksikin kutsuttuun Ilumiin, asuttaakin joukko entisisiä vyöhykeläisiä. Avasarala lähettää tilannetta tutkimaan kapteeni Holdenin (Steven Strait) ja muun Rocinanten miehistön.

Tiedän, että sanoin viime arvostelussa, että en pidä Expansea ihan ”Scifin Game of Thrones”-tittelin arvoisena, mutta olen muuttanut mieleni. Kumpikin sarja sisältää moniulotteisia hahmoja, realistisen suhtautumisen maailmaansa ja sen realiteetteihin sekä rikkaan ja yksityiskohtaisen maailman. Kumpikin sarja myös vaati katsojan pitävän mielessään paljon hahmoja, paikkoja ja tapahtumia.

Yhteistä näille kahdelle on myös laatu. The Expanse on minusta paras koskaan näkemäni scifisarja ja kyllä, jopa ihan karvan verran parempi kuin Disneyn+:n syystäkin ylistetty sarja uutuus The Mandalorian. Tosin jos minä saisin katsoa loppuelämäni vain toista sarjaa, niin päätös olisi erittäin vaikea. On se The Mandalorian kuitenkin niin kova. The Expance on kuitenkin kovempi.

Siitäkin huolimatta The Expance Syfy lopetti sarjan jo kolmannen kauden jälkeen. Päätös, jota en ymmärrä, vaikka Game of Thronesin viimeisten kausien tapaan tarinaa liian nopeasti eteen vievä kolmas kausi olikin kieltämättä hiekoin tulleista kausista. Sarjan intohimoiset fanit kuitenkin kampanjoivat sarjan jatkumisen puolesta ja hieman yllättäen Amazonin Jeff Bezos päättikin pelastaa sarjan.

Eikä sarjan taso muutosta laskenut, vaan päinvastoin. Neljäs kausi nosti sarjan takaisin tasolleen. Ja sanon tämän sellaisena, joka todellakin piti kolmannesta kaudestakin. Yhdessä asiassa se veti jopa aikaisempia kausia paremmaksikin. Syfyn budjetti ei aina ihan riittänyt nykystandardeilla vaikuttaviin erikoistehosteisiin, mutta Amazonilla ei tätä ongelmaa ole. Niinpä neljäs kausi näytti poikkeuksellisen hyvältä.

Tietenkin avaruustoimintaa oli aika lailla, mutta kaudet myös keskittyvät, niin nämä arvostelemani kuin kaksi edellistä, viisaasti hahmoihin. Toki myös kausien keskiömysteerit olivat tavallista scifisarjaa mielenkiintoisemmat ja muuttuneet jopa tavallista omaperäisemmiksi, vaikka pakko myöntää, ettei sarja vieläkään maailman omaperäisin ole. Ei sen kyllä tarvitsekaan.

The Expance ansaitsee jälleen kerran kiitosta erittäin kompleksisista, epätäydellisistä, mutta kuitenkin voimakkaista ja erityisesti toistensa kanssa hyvin erilaisista naishahmoistaan.  Samoin siitä, että edustetuksi tuli myös monet etniset syntyperät, mutta niihin kuuluvat ihmiset olivat saaneet itselleen myös muuta persoonaa, eikä kukaan tuntunut kiintiön vuoksi laitetuilta.

Hahmoista suosikkejani olivat Bobbie ja Avasarala, mutta toki pidän myös Rocinante-ryhmästä. Erityisesti Naomista (Dominique Tipper), Amosista (Wes Chatham). Muista hyvyydestään huomion ansaitse myös Vyöhykkeen puolesta taisteleva Drummer (Cara Gee). En vielä maininnut Holdenia, sillä vaikka hän olikin hahmona erittäin pidettävä ja kahvinhimossaan samaistuttavakin, niin hän oli silti päähahmoista tylsin.

Olen kuullut, että The Expance on saamassa ainakin viidennen kauden ja miksi ei saisikaan. Sillä riittää faneja ja hyviä arvosteluita, eikä vain kriitikoiden näkökulmasta. Esimerkiksi Rotten Tomatoessissa 95 prosenttia yleisöstä ja 100 prosenttia arvostelijoista piti sarjan neljännestä tuotantokaudesta. lienee sanomattakin selvää, että ainakin minä katson kauden heti kun vaan on mahdollista.

Tiivistetysti The Expancen kolmas ja neljäs kausi onnistuivat pitämään sarjan scifisarjojen huipulla, vaikka kolmas vähän horjuikin. Kolmas kausi saa neljä tähteä ja neljäs täydet viisi.

Pojat supersankarijahdissa

Supersankarielokuvia ja tv-sarjoja tehdään nykyään vähän liiankin kanssa. Kuitenkin aina välillä sellainen pääsee yllättämään niin ainutlaatuisuudellaan kuin hyvyydelläänkin, kuten Amazonin The Boys.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Supervoimia omaavia, ”supereiksi kutsuttuja”, ihmisiä on oikeasti olemassa ja heitä kohdellaankin kuin tähtiä. He ovat kuitenkin kaukana sankareista, varsinkin eliittisupereista koostuvat Seven-ryhmän jäsenet, minkä tyttöystävänsä The Flashmaisen A-Trainin (Jessie T. Usher) huolimattomuuden seurauksena menettänyt Hugh "Hughie" Campbell (Jack Quaid) saa kokea kovemman kautta.

Hughie saa kuitenkin mahdollisuuden kostoon korruptoituneita supersankareita vastaan käyvä The Boys-ryhmän johtaja Billy Butcher (Karl Urban) pyytäessä hänen apuaan. Miesten tehtävä on kuitenkin paljon vaikeampi kuin kumpikaan osaisi kuvitella. Onhan heidän vastustajillaan supervoimien lisäksi superit käytännössä omistavan, äärettömän vaikutusvaltaisen Vought-yhtiön suoja. The Boys perustuu Garth Ennisin ja Darick Robertsonin samannimiseen sarjakuvaan.

Katson paljon tv-sarjoja, mutta harvoin eteeni tulee mitään niin erinomaista kuin Amazonin The Boys-sarja. Yhtenä syynä tähän voidaan pitää sarjan monia genrensä sarjoja aikuismaisempi ja realistisempi. Sen maailma oli omalaatuinen, mutta myös meidän maailmaa mitä suuremmassa määrin muistuttava. On helppo uskoa, että jos maailmassa todella olisi supersankareita, se näyttäisi The Boyssin kaltaiselta.

Sarjan maailmaakin parempaa olivat kuitenkin sen todentuntuiset, sopivan harmaan sävyjä saaneet, hahmot, varsinkin se kuuluisa, Justicen Leguen hahmoja tarkoituksellisesti parodisoiva Seven-ryhmä. Heistä kukaan ei ollut läpeensä paha, ehkäpä pahaksi Supermaniksikin luonnehdittavaa Homelanderia (huippuhyvä Antony Starr) ehkä lukuun ottamatta. Ja hänenkin teoilleen löytyy edes jonkinlainen selitys.

Queen Maeve ja Homelander

Erityisesti Wonder Woman-kopio Queen Maeve (Dominique McElligott) osoittautui ruutuaikaansa nähden erittäin kiinnostavaksi. Samoin supersankareita ohjaaja, Vought-yhtiötä valtaosan sarjaa edustava Madelyn Stillwell (Elisabeth Shue). The Boy:sseista paras, ainakin hahmona, Frenchie (Tomer Kapon). Hänen romanssista Kimikon/the Femalen (Karen Fukuhara) kanssa olikin sarjan tervein ja paras.

Pidin toki The Boysin päähahmoiksi tarkoitetuista, ainoista moraalisesti suhteellisen puhtaista, Starlightista/Annie Januarysta (Erin Moriarty) sekä jo mainitsemastani Hughiesta, vaikka heidän romanssinsa ei ollut lainkaan niin kiinnostava kuin tekijät luulivat, varsinkin kuin muistaa, että Hughien edellisen tyttöystävän kuolemasta ei ole sen timelinella kauaa.

Hyvää, mainitsemieni asioiden lisäksi, sarjassa oli sen halukkuus mennä tavallista pitemmälle, mutta kuitenkaan ylittämättä liikaa rajaa, niin hyvän maun kuin muutenkaan. Toisin kuin olen kuullut sen lähdemateriaalin tekevän. Jos siitä kuulemani asiat ovat totta, niin sarjaversio on siihen verrattuna kuin Pikku Kakkonen. Siksi olenkin päättänyt, että The Boys-sarjakuvat eivät ole minulle.

Niin yllättävältä kuin se saattakaakin kuulostaa, niin sarja ei ota itseään turhan vakavasti. Se on täynnä huumoria, yleensä mustaa. Se tekee sarjasta niin paljon paremman. Olenkin kuullut sitä verrattavan toiseen genreä parodioivaan ja hauskaan teokseen, Marvelin Deadpooliin. Ymmärrän vertauksen, vaikka jos pelkkää komediasta arvoa ajattelee, Deadpool vie kyllä voiton.

The Boy:in toteutuskin oli huippuluokkaa.  Mikä on kyllä nykyään jo odotettua, varsinkin erikoistehosteiden ja muu visuaalisen ilmeen osalta. Suurin osa supersankarielokuvista, - ja tv-sarjoista näyttää upealta. Kuitenkin sarjasta erityisen hyvää oli sen, ilmiselvästi huipputekijöiden käsialaa oleva, käsikirjoitus. Itse juonikin oli paitsi yllätyksiä täynnä, niin myös muuten kiinnostava.

Sarja saa toisen tuotantokauden, mikä sen menestyksen huomioon ottaen ei ole mikään yllätys. Toivon todella sen pystyvän pitämään yllä sarjan loistavaa tasoa, edes jokseenkin. Olen huomannut ensimmäisten kausien olevan yleensä kauden parhaimpia. Toki tähän on aina poikkeuksia, kuten The 100, mutta nämä ovat harvinaisuuksia ja veikkaan ensimmäisen kauden perusteella, että The Boys ei ole sellainen.

Tiivistetysti The Boys on supersankarisarjojen, ja miksei muidenkin tv-sarjojen, aateli. Jään odottamaan innolla sen toista tuotantokautta. Täydet viisi tähteä!