Alkuperäinen Mulan on Mulaneista parhain

 Katsoin joku aika sitten Mulanin Live-action version ja se innosti minua katsomaan myös Disneyn alkuperäisen Mulanin. Se olikin paljon parempi kuin muistiinkaan ja muistinkin sen erittäin hyväksi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Hunnien johtaja Shan-Yu (äänenä Miguel Ferrer) hyökkää Kiinan muurille. Tästä pelästyneenä keisari (äänenä Pat Morita) antaa käskyn värvätä jokaisesta perheestä yhden miehen Kiinan armeijaan. Käsky soittautuu erittäin ongelmaiseksi Hua Mulanille (äänenä Ming- Na Wen), sillä hän on perheensä ainoa lapsi ja isä on sodassa vahingoittunut veteraani, joka ei pysty edes kävelemään ilman keppiä.

Niinpä Mulanilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin pukeutua pojaksi ja ilmoittautua itse armeijan palvelukseen isänsä tilalla. Sinä hän saa apua esi-isiensä lähettämältä Mushu-lohikäärmeeltä (äänenä koomikko Eddie Murphy) ja isoäidin (äänenä June Foray) onnea tuovalta sirkka Cri-Keeltä (äänenä Frank Welker). Apu onkin tarpeen, sillä hän huomaa varsin pian, ettei armeijan leivissä oli mitenkään helppoa. Mulan perustuu legendaarisen kiinalaisen soturi Hua Mulanin elämään.

Minun on pakko myöntää, että pidin live-action Mulanista paljon enemmän kuin suurin osa. Ei se alkuperäistä voittanut, mutta elokuvan arvostelu oli edes jokseenkin positiivinen. Kuitenkin katsottuani vuoden 1998 Mulanin aloin kuitenkin miettiä yliarvioinko sen sittenkin. Alkuperäinen Mulan oli nimittäin niin loistava, että on suorastaan synti, ettei sen live action versio ollut vielä paljo parempi.

Animaation uudelleen katsominen sai minut myös tajuamaan, kuinka Mulan on ymmärretty väärin suurimmassa osassa hänestä tehdyistä ruutusovituksissa, esimerkiksi satuhahmot nykyaikaan tuovassa Olipa Kerrassa. Niissä alkuperäisen version tärkeimmät piirteet, kekseliäisyys ja nokkeluus, on unohdettu täysin, ja hänestä on tehty jonkinlainen naissotilaan perikuvaksi.

Tämä on jonkinasteinen harmi, sillä juuri alkuperäisen Mulanin ominaisuudet tekivät hänestä juuri samaistuttavamman ja nostivat hänet usean katsojien, myös minun suosikkiDisneyn prinseksaksi. Vaikka hän ei kyllä prinsessa edes ole. Toki hahmoa filmatisointien puolesta voisi sanoa, että sen unohti myös Disney, ainakin jos jotain voisi päätellä ”Valitun” roolin saaneesta live action-Mulanista.

Vuoden 1998 Mulan tarjosi päähahmon lisäksi myös paljon muutakin hyvää. Mushu oli harvinaisen hauska sidekick ja elokuvasta löytyi liuta muitakin hauskoja sivuhahmoja. Lisäksi jo elokuvan sota-aihe oli harvinaisen kiinnostava ja suhteellisen syvällinenkin, eikä tarinaan oltu turhaan lisätty sitä pakollista romanssia, vaikka Mulanin joukkiota komentavasta Li Shangista (äänenä B.D. Wong) rakkauden kohteeksi olisikin ollut.

Kehuttavaa löytyy myös tekijäjoukoissa. Elokuva näytti kauniilta, suorastaan silmiä hivelevältä, Ming- Na Wen oli harvinaisen hyvä Mulan, eikä Eddie Murphykaan jäänyt huonommaksi. Itseasiassa hän oli melkein, ei kuitenkaan ihan, yhtä hyvä sidekick kuin Aladdinin Robin Williamskin. Mulan loistaa myös lauluissa, joita siinä oli Disney elokuvaksi harvinaisen vähän. Niistä paras oli treenilaulu "I'll Make a Man Out of You".

Sen sijaan Shan-Yu oli pahikseksi hieman alikehittynyt, niin pelottavakin hän onkin. Lähinnä siksi, ettei hän juuri ruutuaikaa saanut. Lisäksi elokuvan tavassa kuvia kiinalaista kulttuuria on puutteita, joskin myös vahvuuksia. En kuitenkaan ole asian expertti, joten en sano asiasta enempää. Jos se kuitenkin kiinnostaa, kannattaa katsoa Xiran Jay Zhaon Everything Culturally Right and Wrong with Mulan 1998-video.

Tiivistetysti Mulan (1998) kuuluu monesta syystä Disneyn parhaimpien animaatioiden joukkoon, vielä näin monen vuoden jälkeenkin. Täydet viisi tähteä!

Game of Thronesin vaikutus kulttuuriin

Game of Thronesin viimeinen kausi on haukuttu lyttyyn ja syystäkin. Ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö sarja olisi vaikuttanut kulttuuriin hyvin olennaisilla tavoilla. Millaisilla? Lue ja ota selvää.

Kun Game of Thrones tuli televisoihin, se oli jotain ennen näkemätöntä. Suuri hahmokaarti, iso budjetti, ja taipumus hylkiä fantasian kliseitä ja jopa tehden pilkkaa niistä. Nyt, melkein kymmenen vuotta myöhemmin, Game of Thrones on voittanut lukuisia palkintoja, saanut loistavia arvosteluita, vetänyt hurjan määrän katsojia ja vaikuttanut syvästi kulttuuriseen tietoisuuteemme.

the witcher

Siitä on myös hurjasti fanitapahtumia, nettisivuja, parodiavideoita, analyysejä, piirustuksia, fanfictioita ja vaikka mitä muuta. Tietenkin niin tekevät tai tekivät muutkin suositut tv-sarjat, mutta ei läheskään samassa mittakaavassa. Se kunnia on yleensä kuulunut suuren luokan elokuville, kuten Avengereille tai Star Warssille. Game of Thrones onkin jotain todella erityistä, jopa ennennäkemätöntä.

Esimerkikkeja jo tulleista yrittäjistä

Game of Thrones vaikuttaa jopa siihen, mitä tulemme televioista näkemään tai jo näemme. Ilmiselvin vaikutus on sekä suunniteltujen, että jo tulleiden, fantasiasarjojen määrä, erityisesti kirjoihin perustuvien. The Witcher sai ensimmäisen kautensa hetki sitten ja niin Lord Of The Rings, suomalaisittain Taru Sormusten Herrasta ja Ajanpyörä-romaanit on saamassa omat kautensa.

Pidän tätä erittäin hyvänä asiana, sillä fantasia on genreistä suosikkini. Toivon vaan, ettei kaikista fantasiasarjoista tule Game of Thrones kopiota. Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta esimerkiksi on täysin eri tyylinen kirja, joten se vaatii erityyppisen sarjankin. Olemassa on kuitenkin suuri riski, että siihen perustuvan sarjan tekijät yrittävät juuri sitä. Toivon kuitenkin olevani väärässä.

Game of Thrones myös auttoi nostamaan tv-sarjojen arvostusta. En voi laittaa sitä pelkästään sarjan ansioksi, mutta sen vaikutusta tässäkään asiassa ei pidä vähätellä. Vielä joku aika sitten tv:tä pidettiin elokuvien vähempiarvoisena serkkuja ja vaikka menestyssarjoja löytyi toki jo silloin, esimerkiksi Lost, Mad Men tai Sopranos, ne olivat poikkeus, eivätkä sääntö.

Samalla sarja myös nosti sitä, mitä tv-sarjoilta odotetaan. Game of Thrones nosti katsojien odotusten lisäksi myös televisiosarjojen budjettia. Sillä on kuitenkin huono puoli. Pienemmillä tuottajilla ei ole varaa tehdä niin kalliita sarjoja tai markkinoida sarjojaan isojen tavoin, joten heidän on vaarassa jäädä isojen yritysten alle. Jolloin moni hyvä näkemys jää tekemättä ja moni hyvä sarja jää näkemättä.

Game of Thronesin ansiota on myös se, ainakin osittain, että entistä useimmat sarjat haluavat shokeerata katsojiaan joskus, jopa juonen tai hahmojen kustannuksella. Siitä johtuen, että tekijät yrittävät estää juonipaljastukset keinolla millä hyvänsä ja katsojatkin välttelevät niitä kuin ruttoa. Sarja ei ehkä ole tässä asiassa ainut laatuaan, se on tärkeä muistaa, mutta merkittävä tekijä kyllä.

Samanlaista kulttuurista vaikutusta saavan sarjan etsintä on käynnissä, mutta jo tulleista yrittäjistä ei ole uudeksi Game of Thronesiksi, vaikka osa niistä olikin jo itsestään varsin hyviä. Pidinkin paljon esimerkiksi The Witcheristä. Yrittäjistä ei kuitenkaan ole puute, joten ehkä se vielä siitä löytyy. Luultavimmin kuitenkin jostain täysin erilaisesta. ”Game of Thronesmaisuus” mitataan vaikutuksessa, ei tyylistä tai edes genressä.

Tai ehkä Valkoiset kulkijat tappavat uudet yrittäjät heti alkuunsa

Tietenkin voi olla, ettei sitä löydykään ja Game of Thrones osoittautuu ainoaksi laatuaan, poikkeusyksilöksi. Nykyään katselutottumukset ovat menneet enemmän sarjakatsomisen suuntaa, kiitos Netflixin ja muiden samankaltaisten palveluiden. Kun kaikki eivät seuraa sarjoja samassa tahdissa on vaikeampi tehdä samanlaista vaikutusta kulttuuriin, jos ei jopa mahdotonta.

Lisäksi sarja on tehnyt kirjallisuudelle saman, minkä tv-sarjoillekin. Se on nostanut fantasiakirjojen arvostusta, määrää ja vaatimuksia siitä, mikä on hyvä fantasiakirja. Se on myös parantanut lapselliselta ja geneeriseltä mielletyn genrensä kuvaa. Sarjan onkin tuonut uusia lukioita fantasian pariin. Erityisesti niitä aikuisia, jotka eivät ole kasvaneet genren parissa, toisin kuin esimerkiksi minä.

Lasin noston paikka

Tiivistetysti viimeisen kausien tason laskustaan huolimatta Game of Thrones ansaitsee paljon kiitosta. Se jätti merkkinsä kulttuuriin, nosti televisiosarjojen arvostusta ja tasoa sekä lisäsi fantasiakirjojen, - ja sarjojen määrää. Sen suosio sai myös suurten yritysten kiinnostumaan televisiosta. Sekä hyvässä, että pahassa.

Suomen suurin scifi ja fantasia tapahtuma – Finncon

Ensimmäinen Finncon järjestettiin vuonna 1986. Nykyään tapahtuma on jokavuotinen, ja se järjestetään vuorotellen Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella. tarjoaa yli sata tuntia ohjelmaa kirjallisuudesta, elokuvasta, sarjakuvista ja ylipäätään fantastisesta kulttuurista suomeksi ja englanniksi, jopa ruotsiksi. Finnconissa kuulet myös scifin ja fantasian tutkimuksen tuoreimmat uutiset. Finncon erottuu useimmista muista maailmalla järjestettävistä coneista siinä, että se on osallistujille täysin ilmainen.  Kävijöiden määrä onkin noussut parhaimmillaan noin 5000:een päivässä.

Tänä vuonna se järjestetään Jyväskylässä 11.–13.7.2014. Tapahtuma keskittyy Yliopistolle Liikunnan laitokselle, mutta myös muita lähialueen tiloja tullaan hyödyntämään. Teemana ovat mikro- ja makrokosmokset. Kunniavieraina ovat Elizabeth Bear, moninkertainen Hugo-voittaja, Hannu Rajaniemi, maailmankirjallisuuden huimin ja vielä matemaatikko ja Jukka Halme, suomalaisen science fiction ja fantasiaskenen big man. Finncon on järjestyksessään 20, minkä vuoksi ohjelmistossa on myös toiveuusintoja aikaisempien Finnconien parhaista ohjelmista. Luvassa on myös tiedeohjelmaa, luentoja paneeleja, kisailuja, bileitä, naamiaiset, tutkijatapaaminen ja paljon muuta. En tiedä vielä, menenkö paikalle. Yritän ainakin. Jos menen, kirjoitan aiheesta koosteen myös blogissani. Majoitus saattaisi järjestyä, sillä siskoni opiskelee Jyväskylässä.