Sabrina vs pakanat ja Helvetin kenkkuilevat alamaiset

Chilling Adventures of Sabrinan kolmas kausi tuli Netflixiin jokin aika sitten rohkeampana, oudompana ja synkempänä kuin koskaan. Ja melkein yhtä hyvänä kuin aina ennenkin.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Lue omalla vastuullasi.



Viimeinen kausi päättyi Sabrinan (Kiernan Shipka) ja kumppaneiden voittoon, kun he onnistuivat vangitsemaan Sabrinan isäksi paljastuneen Luciferin (Luke Cook). Hinnan maksoi Sabrinan poikaystävä Nick (Gavin Leatherwood), jonka ruumis toimii nyt Helvetin valtiaan vankilana. Lisäksi hän joutui Helvettiin, jotta paikan johdon ottanut Lilith voisi pitää kerran rakastamansa miehen vankilaa silmällä.

Eikä mene aikaakaan, kun muutkin saavat kokea Luciferin vangitsemisen seuraukset. Koska Lilith ei
kelpaakaan rooliinsa, koska hänellä ei ole taivaallista syntyperää, Sabrinan joutuu taistemaan kruunusta maanpinnan tuhoa suunnittelevaa Calibania (Sam Corlett) vastaan. Zelda-tädin (Miranda Otto) johtama yön kirkkokin alkaa menettää voimiansa. Eikä aika voisi olla huonompi, sillä heillä on vastassaan Luciferin tuhon houkuttelemat pakanat, joiden aikeet ovat kaikkea muuta kuin ystävälliset.


En ole Chilling Adventures of Sabrinan kohderyhmää, teinejä. Silti pidän siitä suhteellisen paljon. Toki, siitä löytyy makuuni hieman liikaa teinidraamaa, mutta koska kyseessä on teinisarja, niin sitä sopii odottaa. Kuitenkin sarjan taikuus on kiehtovaa, pääosa vioistaan huolimatta ja ehkä jopa niiden takia hyvin pidettävä ja kiinnostakin ja toteutus on ollut muutenkin aina huippuluokkaa.

Kolmannella kaudella sarja on edelleen erittäin hyvä, suorastaan teinisarjojen kruununjalokivi. Pidin ehkä aikaisemmista hieman enemmän, mutta vain hiukan. Lisäksi jotkin asiat ovat jopa paremmin kuin edellisillä kausilla, joten sarjalle ei ole onneksi käynyt samoin kuin Riverdalelle, jonka taso on laskenut kausi kauden jälkeen ja pian minun tapaiset katsojat miettivät, miksi edes vaivautuu katsomaan sitä.



Chilling Adventures of Sabrina olikin huonommillaan silloin kuin se lainasi asioita Riverdalen pelikirjasta. Musiikkinumerot eivät vain sopineet sarjaan. Niin kuin ei myöskään se, että Sabrina ja Roz piti välttämättä saada huutosakkiin. Sen sijaan pidin Riverdaleen liittyvistä ”easter egg:seistä. Se sai maailman vaikuttamana isommalta ja asutummalta. Niin pieniä kuin ne olivatkin.

Paljon enemmän minua kuitenkin häiritsi se, että he laittoivat aikaisemmin hyvin itsenäisen Sabriinan motivaatioksi vain ja ainoastaan yhden asian: pojan, Nickin. Eikä vähiten siksi, etten ole koskaan ollut Nickin suurin fani. Niin paljon kuin tunsinkin tällä kaudella myötätuntoa häntä kohtaan. Ja niin paljonkin pidin siitä, että sarja antoi Nickin kokemuksille hyvin realistisilta vaikuttavia seuraamuksia.



Kauden parhaat kohtaukset liittyivät Yön kirkkoon eli valitettavasti siihen osaan, missä ei juuri Sabriinaa nähty. Onneksi Miranda Otton Zelda oli keskushenkilöksi yhtä hyvä, jopa parempikin. Ainakin näin aikuisen näkökulmasta.  Siitäkin huolimatta, etten ole voimat ovat heikenneet/poissa, mitäs nyt-juonikuvien suuri fani. Jos katson noidista kertovaa sarjaa, haluan nähdä noitia (katson sinua Charmed:in toinen kausi).

Juonikuviossa kiinnostavaa oli myös se, että se Saatanaa palvovien noitien lisäksi näytti myös muunlaisia noitia, vieläpä hyvässä valossa. Taikuutta on monenlaista, eikä se ole paha asia. Erityisesti Skye Marshallin Mambo Marie LeFleur toi piristystä sarjaan. Ja lisäksi tuuletti varsin elitistisen Zeldan ja muiden saatanallisten noitien ennakkoluuloja.

Melko usein Yönkirkko ja sen taistelu pakanoita vastaan sai kuitenkin tehdä tilaa hieman vähemmän kiinnostavan Helvetin valtiuden varmistavan aarrejahdin varjoon. Ratkaisu kuitenkin palkittiin kauden loppupuolella, jossa Sabrina joutui kohtaamaan perheensä ja kaveriensa sivuun jättämisen seuraukset. Ja luonnollisesti teki päätöksiä, joiden vähemmän hyvät seuraukset jäävät ensi kauteen. Sabrina kuin on.

Lilithin ja Sabrinan demoni olalla/neuvonantaja ja oppilas dynamiikkansa toimi ja heidän kohtauksensa kuuluivat sarjan viihdyttävämpään päähän. Eikä vähiten siksi, että Michelle Gomez oli erinomainen kaksoisroolissaan sekä Sabrinan helvetillisenä neuvonantajana, että hartaana opettajana. Kumpa Helvetin Desing ei olisi jäänyt niin tylsäksi, mutta kaikkea ei voi saada.



Myös Sabrinan ihmiskaverit saivat oman storylinensä, joka vieläpä liittyi kauden pääjuoneen paljon enemmän kuin Sabrinan. Ei kuitenkaan liikaa. Mikä olikin erinomainen asia, sillä Harvey (Ross Lynch) ja Roz (Jaz Sinclair) eivät juuri kiinnostanut minua parina. Sen sijaan kaudella suurempaan rooliin päässeen Theon (Lachlan Watson) ja uuden pojan (Jonathan Whitesell) suhde oli rakennettu paljon paremmin.

Myös aikaisimmilla kausilla enemmän tai vähemmän sivuun jääneet Prudence (Tatiana Gabrielle) ja Ambrose (Chance Perdomo) tuntuivat löytävän paikkansa. Prudense badass noitana, jolla on missio, ja Ambrose Gilesiin verrattavana neuvonantajana. Valitettavasti kuitenkin Salem-kissa jäi melkein kokonaan sivuun. Ymmärrän kyllä ratkaisun. Kissojen kanssa ei voi olla helppo työskennellä.



Lucifer ja isä Blackwood (Richard Coyle) jätettiin ihan loppupuolta lukuun ottamatta sivuun, vaikka parempi olisikin ollut, ettei heitä kumpaakaan olisi nähty ollenkaan. Erityisesti alan kyllästyä isä Blackwoodiin ja olisinkin toivonut, että mies kuolisi tällä kaudella. Pakananoidat olivat nimittäin paljon kiinnostavampia ja pelottavia vastustajia. Ja tajusivat jäädä yhteen kauteen.

Sarjassa tapahtui siis tänä kautena paljon, jopa liikaakin. Nyt yhteen aiheeseen tai uhkaan ei voitu käyttää tarpeeksi aikaa. Ehkä kausi olisi hyötynyt muutamasta lisäjaksosta tai siitä, että se olisi jättänyt muutaman aiheen ensikauden puolelle. Toki asialla on positiivinenkin puoli. Kaudessa ei ollut yhtään täytejaksoa, vaan joka jakso keskittyi asiaan. Eikä meno mennyt missään vaiheessa tylsäksikään.

Tiivistetysti Chilling Adventures of Sabrinan kolmas kausi ei pettänyt odotuksia, mutta ei ihan päässyt siihen, mihin tasoon sarjalta ollaan totuttukaan. Kolme ja puoli tähteä!

Puolinoidan synkät teinivuodet

Tajusin juuri, etten ole arvostellut Riverdalen parempaa ja mystisempää Sabrina: Pimeällä puolella- spinoffia. Korjaan asian nyt. Arvostelussa on sarjan molemmat tulleet kaudet.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Sabrina-pimeällä puolella sarjan juonesta, erityisesti ensimmäisen kauden kohdalla.

16-vuotta täyttäneellä Sabrina Spellmanilla (Kiernan Shipka) on edessään jokaiselle nuortelle eteen tuleva valinta, ainakin jos sattuu olemaan puolinoita: Kirjoittaisiko nimensä Paholaisen kirjaan ja tulisi täyspäiväiseksi noidaksi vai jäisikö ihmiseksi ja jatkaisi normaalia elämää yhdessä poikaystävä Harveyn (Ross Lynch) ja parhaiden ystävien  Susien (Lachlan Watson) and Rozin (Jaz Sinclair) kanssa.

Sabrinan hänen vanhempiensa jälkeen hoitamaan ottanet noitatädit Zelda (Miranda Otto) ja Hilda (Lucy Davis) sekä omat motiivinsa omaava Miss Wardell (Michelle Gomez) ovat ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, mutta Sabrinan on vaikea jättää kaikkea tuntemaansa taakseen. Ja sitä paitsi noidaksi tullakseen pitäisi myydä sielunsa Paholaiselle, mikä ei miellytä itsenäistä tyttöä.

Kun kuulin, että Netflix on päättänyt tehdä tv-sarjan, joka on sekä spin off huippusuositulle Riverdalelle, että uusi filmatisointi minulle suhteellisen tuntemattomasta, mutta melkeinpä kulttisuosioon saaneesta Sabrina: teininoita sarjasta, päätin heti katsoa sarjan heti sen tullessa Netflixiin. Huomasin nauttivani siitä paljon. Jopa enemmän kuin Riverdalesta sen parhaimpina päivinään eli ensimmäisellä tuotantokaudella.

Parasta siinä oli päähahmo Sabrina itse. Kiernan Shipkaa parempaa valintaa rooliin tuskin olisi voinut tehdä. Hahmoista löytyi myös muita paljon moniulotteisia ja vahvoja naisia, kuten juuri Miss Wardell ja Zelda-täti, joita oli aina viihdyttävä seurata. Mitä voin sanoa, minulla on tyyppini. Nautittava oli myös täysin liian vähälle käytölle jäänyt, talojen vangiksi jäänyt, Abrose-serkkua (Chance Perdomo).

Olisin myös toivonut, että Sabrinan suojelija, supersöpö musta Salem-kissa olisi saanut enemmän huomiota, vaikka ymmärränkin hyvin, miksi häntä ei näkynyt enemmän. Ensinnäkin erikoistehosteet ovat vaikeita ja kalliita tehdä ja toisaalta jos hahmo päihittäisi kaikki viholliset, niin itse sarjan päähenkilölle, Sabrinalle, ei jäisi mitään tekemistä. Vinkki Netflixille: Jos joskus teette hahmoon perustuvan sarjan, katsoisin sen heti ja tuskin olen yksin mielipiteeni kanssa.

Pidin myös sarjan tyylistä, joka oli kuin Riverdale, mutta paljon synkempi, visuaalisesti näyttävämpi ja goottihenkisempi, toisin sanoen parempi. Sarja näyttikin erittäin tyylikkäältä ja tuntui erittäin coolilta. Huumoriakaan vaikkakin sarja jäi muuten kauas 90-luvun Sabrinan-sarjan sitcom-tyylistä. Sarjalle ei haittaa tehnyt myöskään sen feministinen, ja muutenkin suvaitsevaisuuteen kehottava viesti.

Olisipa vielä Sabrinan ensimmäisen kauden poikaystävä, ja toisella kaudella oman juonensa saava, Harvey vaan edes jotenkin kiinnostava. En ymmärrä, miten hän pystyi saamaan Sabrinan lisäksi myös toisen hahmon huomion. Lisäksi sitä viestiäkin käytiin läpi katujyrän hienovaraisuudella, mikä itseäni ei haittaa. Vähemmän poliittisille katsojien katsomiskokemukseen se saattaa kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti.

Pidin ensimmäisestä kaudesta hieman toista enemmän. Kausi onnistui tekemään legendaarisesta Luciferista, valheiden prinssistä, taas yhden komean ja kliseisen CW-roiston. Luke Cook ei vaikuta läheskään niin paljon pelottavuudellaan kuin ensimmäisen kauden ja toisen kauden alun vuohen ja ihmisen epämuodostunut ja kauhua herättävä sekasikiö, varsinkin kuin hänet voitettiin suhteellisen helposti.

Lisäksi itse päähahmo Sabrina oli paljon pidettävämpi ensimmäisellä kaudella, samoin Abrose hahmolle ja Kausi teki jo turhankin yliampuvan sovinistisesta noitien maailmasta, ja noidista, jo melkein liiankin epämiellyttävän, jopa niin, että on vaikea uskoa Sabrinan haluavan kuuluvan siihen. Valoisana puolena, sarjan pahiksien, erityisesti ylipappi Blackwoodin, päihittämisen katsominen oli sitten suuri ilo.

Toisesta kaudestakin löytyi toki puolensa. Ensimmäisen kauden lopussa Sabrina oli, mikä tuskin tuli monellekaan yllätyksenä, onnistui löytämään sen kultaisen keskitien ja hänen kamppailunsa ihmis, - ja noitamaailman välissä oli mielenkiintoista katsottavaa. Lisäksi siinä yksi sarjan parhaista hahmoista, Miss Wardell, sai paitsi taustatarinan, niin myös onnellisen ja niin sopivan lopun.

Pidin myös siitä, että kausi antoi sivuhahmoille paljon enemmän tekemistä ja syvensi heitä, erityisesti puoliksi kiusaaja, puoliksi isänsä hyväksyntää kaipaava, Prudence (Tatiana Gabrielle), josta oppii pitämään tai jopa sympatisoimaan mitä pitemmälle kausi etenee. Sabrinan ihmisystävätkin saivat oman juonensa ja jopa heistä jopa löytyi mystisempi puoli. Turhaan, sarjasta löytyy kyllä tarpeeksi yliluonnollisia elementtejä.

Sabrina: Pimeällä puolella on osoittautunut niin suosituksi, että se tulee samaan kolmannen ja neljännen tuotantokauden. Vielä ei tiedetä, mutta ilmeisesti siinä Sabrina ja kumppani seikkailevat Helvetissä. Sen sijaan tiedän, että luultavasti katson jaksot heti niiden tullessa. Olettaen, että minulla ei ole sillä hetkellä kesken mitään muuta kiinnostavaa.

Tiivistetysti sopivan mystinen niin tarinaltaan kuin tunnelmaltaan Sabrina: Pimeällä puolella on hyvä osoitus siitä kuinka hyviä teinisarjat voivat parhaimmillaan olla. Täydet viisi tähteä!