Näytetään tekstit, joissa on tunniste baby-yoda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baby-yoda. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. joulukuuta 2020

Kaukaisten galaksien palkkionmetsästäjä seikkailee jälleen

The Mandalorian sai tänä vuonna toisen kautensa, eikä se ole mikään ihme, niin hyvästä, ja sitä kautta myös suositusta sarjasta on kyse. Eikä sen taso ole laskenut hitustakaan.


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Mandalorian-sarjan juonesta! Se myös spoilaa osaa Star Wars-maailman tapahtumista.

Mandoksikin kutsutulla Din Djarinilla (Game of Thronesin Pedro Pascal) on tehtävä, viedä Lapsi (äänenä David Acord ja esittäjänä useat eri nukkemestarit jedien oppiin. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä jedit ovat harvassa ja heitä on erittän hankala löytää. Lisäksi heidän perässään on Lapsesta hyvin kiinnostunut Moff Gideon (veteraaninäyttelijä Giancarlo Esposito).

Tehtävässä auttaa muun muassa entinen kapinallisten sotilas Cara Dune (Gina Carano) ja hyvin kontaktoitunut mekaanikko Peli Motto (myös koomikkona tunnettu Amy Sedaris).Mando on onnistunut keräämään myös uusia liittolaisia. Mutta valitettavasti myös uusista, tai vanhoistakaan vihollisista ei ole pulaa. The Mandalorian sijoittuu Star Wars-universumiin. Sitä näyttää Disney+.


The Mandalorialainen on tullut takaisin, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tämä vuosi tarvitsi piristysruiskeen ja juuri sitä sarja tarjosikin. Se tarjosi myös oikean malin siitä, kuinka Star Wars-sarjoja oikein pitää tehdä, tai tuotoksia ylipäätään. Ja Scifidarjoja ylipäätään. Toinen kausi oli enemmän kuin loistava. Se hipoi jopa täydellisyyttä.

En riedä kumpi sarjan kausista oli parempi. Toisella kaudella kausi ei ollut menettänyt yhtään vahvuuksiaan, kuten Mandon ja n. Baby-Yodan suhdetta, yleensäkin harvinaisen hurmaavaa Baby-Yodaa, kaunista visuaalista ilmettä sekä vanhan ajan Star Warssin ja lännensarjojen tunnelmaa Myös monet jo viime kaudela vaikutuksen tehneistä hahmoista tekivät paluun.


Muuttunut oli vain pari asiaa, joista ensimmäisenä oli Mandon perustehtävä. Lisäksi se, että sarjassa nähtiin edellistä kautta enemmän muista Star Wars-tuotoksista tuttuja hahmoja ja paikkojakin. Esimerksiksi Clone Warssissa ihmisten suosikiksi päätynyt Ahsoka Tanokin (Rosario Dawson) pistäytyi sarjassa, samoin planeetta Tatooine.

Se onko muihin sarjoihin tukeutuminen hyvä vai huono asia, voi olla montaa mieltä. Ymmärrän hyvin niitä, joille sen antama nostalgia vain parantaa sarjaa, itsekin oli kiva nähdä yksi alkuperäisistä Star Warssista tuttu hahmo, mutta muita Star Warsseja tuntemattomia tämä saattaa hyvin ärsyttää. He kuin eivät vierailuista paljon irti saa.


Joitakin saattaa ärsyttää myös sarjan, erityisesti tämän kauden, tapa vaihdella pääseikkailuista pienempiin seikkailuihin. Itseäni tämä ei haittaa, näin hyviä hahmoja seuraa tekemässä, mitä vain, varsinkin kuin seikkailuistakaan ei puuttunut jännitystä tai oikeasti yllättäviä twistea ja maailma on muutenkin erittäin laaja ja mieleenkiintoinen, kuuluuhan se hyvin pitkäaikaiseen franchiseen.

Suosikkihahmoni on, edelleen ja kenellekään yllätyksiä tiskin tuottamatta, Baby-Yoda, mutta löytyi sarjasta muutakin hyviä hahmoja. Titetenkin Mandokin oli hyvä hahmo, enemmänkin kuin hyvä. Riittaahänhän kantamaan sarjaa harteillaan. Ja vielä niin, ettei hänen kasvojaan nähdä kumpaankin jaksoon kuluvaa erikoistilannetta lukuun ottamatta.


Cara Dune oli edelleen bad-ass, vaikka hänen näyttelijänsä ajattelemattomat kommentit eivät coi ola vaikuttamnatta siihen, miten näien hahmon. Twitter on todellakin huono keksintö. Muuten ensimmäisen kauden hahmoista pääsi loistamaan vain Migs Mayfeld (Bill Burr) ja hänkin vain yhdessä, häntä inhimillistävästä), jaksossa.

Ming-Na Wen toisti roolinsa palkkaamurhaaja/salamurhaaja Fennec Shandina, mutta hahmo on jäänyt pahasti siviin sarjassa. Toisella kaudella mukaan tulleista paras oli Ahsoka Tano ja Boba Fett (Temuera Morrison), mutta mukaan tulleista oli muitakin hyviä, kuten Kate Sackhoffin (Battlestar Galactica) Bo-Katan.


Kauden pääpahiksena hääräsi viime kauden tapaan Moff Gideon, joskin häntä ei juuri alkukaudesta nähty tai loppukaudestakaan finaalia lukun ottamatta. Tämä ei ollut pelkästään huono asdia, vaikka mies kiinnostava pahis onkin ja vaikka häntä näyttelevä Giancarlo Esposito suorastaan loisti roolissaan, sillä se lisäsi hahmon mystisyyttä ja siten myös pelottavuutta.

Titenkin sarjasta löytyi myös paljon pienempåiä pahiksia, mutta heistä ei ei juuri kananta puhua samana päivänä kuin Moff Gideonista. Impuriumin rauhantuomari Morgan Elsbeth (Diana Lee Inosanto) tuli lähemmäs, mutta häntäkin nähtiin vain yhdessä jaksossa. Muten kauden pahiksista muistettava oli vain kauden ensimmäisen jakson hiekkalohikäärme.


The Mandalorian saa myös kolmannen tuotantokauden, mutta valitettavasti sitä joudutaan odottamaan aika tasan vuoden. Kausi tulee näille näkymiin joulun 2021 aikaa, aikaisin niistä, Rogue Onessa nähtyn Cassian Andorin oma Andor-sarja, jo seuraavana vuonna. Tarkempaa aikaa minulla ei siitä kuitenkaan ole. Muitakin Star Wars-sarjoja on tulossa, mutta niitäkin saadaan odottaa.

Odotellessa voi joko katsoa vanhoja Star Wars-elokuvia tai sarjoja. Minulta on esimerksiksi Clone Wars kokomaan katsomatta. Tai vain jotain muuta scifisarjoja. Esimerksiksi Expancen viides kausi alkoi juuri. Sen ensimmäiset kolme jaksoa jo katsottavissa. Itse olen yrittänyt tutustua myös Star Trekin maailmaan ensimmäsen Star Trekin muodossa. Se ja muut Trek-sarjat löytyvät Netflixistä.

Tiivistetysti paljon The Mandalorialaista paremmin ei voisi Star Wars-sarjaa tehdä. Sarja ansaitsee edelleen saamansa ylistyksen. Täydet viisi tähteä!

maanantai 13. tammikuuta 2020

Palkkionmetsästäjä kaukaisesta galaksista


Yksi viime vuoden suurimpia menestyksiä oli Disney+:an uusi Star Wars-sarja The Mandalorian ja syystäkin. Se on paras Star Wars-tuotos sitten alkuperäisen trilogian ja jopa sitä parempikin.

Kuvahaun tulos haulle the mandalorian

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Kuvahaun tulos haulle the mandalorian disney plus
Kuulumansa soturikansan mukaan itseään The Mandalorianiksi (Pedro Pascal), kutsuva kovaksi keitetty palkkionmetsästäjä on hyvä työssään, ei paljon puhu, eikä kansansa perinteiden mukaan nosta kypäräänsä kasvoiltaan muiden ihmisten läsnä ollessa. Hänen ammattinsa kannalta ajat ovat kuitenkin kovat, joten mies joutuu ottamaan tehtävän vallasta syöstyn ja vihatun Imperiumin virkailijalta (Werner Herzog).

Hän löytääkin vaaditun henkilön Mutta tämä on Yodan kanssa samaa rotua oleva viaton vauva, hän ei pysty palauttamaan pienokaista julman asiakkaansa käsii. Kyseinen asiakas ei tietenkään tästä tykkää ja niinpä siitä alkaa huima takaa-ajo, jonka panoksena on lapsen kohtalo. The Mandalorian on Disney+:an ensimmäinen Star Wars-sarja. Se sijoittuu Imperiumin tuhoutumisen ja Ensimmäisen Ritarikunnan nousemisen väliin.

Kuvahaun tulos haulle disney plus
Vastustan periaatteesta Disney+. Se ja monet muut viime aikoina tulleet elokuvien ja tv-sarjojen katselemispalvelut hajottavat katselemisen arvoista sisältöä ja siten pakottavat käyttäjän ostamaan monta eri palveluita yhden kaiken kattavan palvelun sijaan. Tai jos rahaa tai intoa monen katselemisen ostamiseen ei ole, katsoja elokuvia ja tv-sarjoja laittomasti. Siten ne myös tekevät omankaltaisten idean tyhjäksi. Ainakin minä maksan Netflixistä juuri sen kattavuuden takia. Koska en tarvitse muuta.

Kuitenkin joskus nekin tuovat maailmaan jotain hyvääkin. Disney+:in kohdalla tuo hyvä, vai pitäisikö sanoa loistava, on The Mandalorian. Enkä suinkaan ole yksin mielipiteeni kanssa, vaan The Mandaloriania on kehuttu monesta lähteestä. Sarja on jopa siitä harvinainen, että sekä kriitikot, että katsojat tuntuvat pitävän siitä yhtä paljon.

Aiheeseen liittyvä kuva
Ja miksi sarjasta ei pidettäisi? Se on täynnä kiinnostavia hahmoja, silmiä hiveleviä maisemia, koskettavaa musiikkia, oikeasti vaikuttava pääpahis ja henkeäsalpaavaa toimintaa. Baby-Yoda on söpöistä söpöin. Humoristisiakaan kohtia ei ole unohdettu. Ja mikä tärkeintä mukana oli myös sitä vanhaa Star Warssin henkeä, jopa enemmän J.J. Abramsin kuin uudessa trilogiassa.

Nautin joka jaksosta suuresti, mutta toisista enemmän kuin toisista. Kauden finaali "Chapter 8: Redemption" oli jaksoista paras, joskin ero oli hiuksen hieno. Tylsin oli "Chapter 2: The Child", mutta viihdyin senkin parissa aivan loistavasti. Muut kuusi jaksoa asettuivat siihen väliin, yleensä enemmän hyvään päähän.

Kuvahaun tulos haulle the mandalorian cara dune
Sarjassa on kuitenkin yksi ominaisuus, joka jakaa tunteita puolesta ja vastaan. Sarja nimittäin yhdistää niin sanotusti viikon hirviä-jaksoja ja koko sarjan kestävän päätarinaan. Itseäni tämä ei häiritse. ”Mando” ja kumppanit ovat niin viihdyttäviä, että katson heitä mielelläni tekemässä myös sellaista, mikä ei juuri palvele itse sarjan pääjuonta. En kuitenkaan sano, että toisin ajattelevat olisivat väärässä. Makuja on monia.

Pedro Pascal oli hyvä valinta rooliinsa hiljaisena voimamiehenä. Hahmon persoona näkyi hyvin, vaikka miehen kasvot olivat koko sarjan ajan kypärän peitossa. Baby-Yoda oli tietenkin kaikkien suosikki, myös minun. Pidin hyvin paljon myös Gina Caranon erittäin coolista sotaveteraanista Cara Dunesta. Toivottavasti häntä näkyisi toisellakin kaudella.

Aiheeseen liittyvä kuva
Pienemmistäkin osista löytyi tähtinäyttelijöitä ja mieleenpainuvia hahmoja. Esimerkiksi Taika Waititin  IG-11-droidi toi sarjaan tarvittavaa huumoria ja Carl Weathersin pääsi loistamaan vasta viimeisissä jaksossa, mutta loisti kuitenkin. Pidin myös Nick Nolten Kuiil:ista. Hän sopi hyvin viisaaksi ja monimutkaisen menneisyyden omaavaksi auttajaksi

Pahiksista Giancarlo Esposito oli oiva valinta julman Imperiumin virkailijan Moff Gideonin rooliin. Valitettavasti häntä nähtiin kuitenkin vain viimeisessä jaksossa. Ainoastaan etukäteen odottamani Ming-Na Wenin rooli huippusalamurhaajana jäi pettymyksekseni hyvin lyhyeksi, joskin hän voi vielä palata. Tuskin hän niin tekee, mutta toivossa saa elää.

Kuvahaun tulos haulle the mandalorian season 2
The Mandalorian loppui cliffhanger, mutta onneksi siitä on tulossa toinen kausi jo tämän vuoden, vuoden 2020, loppupuolella, mikä on nykyisille sarjoille varsin nopeasti. Tai kumpikin. Voitte olla varmoja, että katson senkin ja jos Star Wars vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa sinunkin. Samoin on hahmosta mahdollisesti tehdyn elokuvan laita. Sen tulo ei ole kuitenkaan mitenkään ajankohtaista.

Tiivistetysti jos The Mandalorian ei onnistu palauttamaan rakkauttasi Star Warssiin tai sen ollessa sinulle vieras sytyttämään sen, niin ei onnistu mikään. Täydet viisi tähteä!