Ensiarviossa: Black Lightning

Netflix päätti vähän aikaa sitten lähettää kaikki CW:n supersankarisarjauutuuden, Black Lightningin jaksot, alle viikko sen USA:n ensiesityksestä. Hyvä niin, sillä sarjan pilotti on yksi tämän televisiokauden parhaita.

Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa yksityiskohtia Black Lightningin ensimmäisen jakson juonesta!

Huomio: Mielipiteeni sarjasta voi vielä muuttua täysin, sillä olen nähnyt siitä vain yhden jakson, “The Resurrection.”-nimisen pilotin.

Jefferson Pierce (Cress Williams) on jättänyt taakseen roolinsa supersankari Black Lightninä, suomeksi Musta Salama, sen rikottua hänen avioliittonsa. Mies keskittyykin nyt auttamaan asuttamaansa Freelandin kaupunkia rehtorin toimessa, sekä olemaan isänä kahdelle aikuisella tyttärelleen, oikeuksien puolesta taistelevalle Anissalle (Nafessa Williams) ja kapinalliselle Jenniferille (China Anne McClain).

Sitten Jenniferin onnistuu kiinnittämään paikallisen The 100-jengin huomion, vakavin seurauksin. Pelastaakseen perheensä Jeffersonilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin palata Black Lightingiksi vielä viimeisen kerran. Vaikka Black Lightning on CW:n sarja ja sen tuottajana toimii muun muasta Arrowsta ja The Flashista tuttu mies, Greg Berlanti, se ei kuulu Arrowverseen, tai Berlantiverseen tai uudelta nimeltään, jota ei kukaan kylläkään näytä käyttävän, Superverseen, ainakaan vielä toistaiseksi.

 Mustat supersankarit, ainakin mustat miessupersankarit, ovat vihdoin tulossa niin isolle kuin pienille ruuduille. Eikä siihen mennytkään kuin kymmenisen vuotta supersankaribuumin alkamisesta. Marvel aloitti, Netflixin kanssa, Defensereihin kuuluvalla Luke Cagella ja tänä vuonna oman elokuvansa saavalla, jo Civil Warissa ainakin itseäni ihastuttaneella, Black Pantherilla.

Nyt on vuorossa DC ja yhtiön ensimmäinen musta supersankari, kuulemma Luke Cagen inspiroiva, Black Lightning. Ensimmäisen jakson perusteella voin sanoa, että mitä pienempien ruutujen kamppailuun tulee, DC voitti Marvelin, jälleen kerran. Yhtään Luke Cagea vähättelemättä. Pidin sarjasta, vaikka se olikin hieman epätasainen sekä omasi sekä hieman mielikuvituksettomat pahikset, että vähän turhan monta jaksoa.

En sano Black Lightningin ensimmäistä jaksoa täydelliseksi, varsinkaan jengiläiset ja heidän toki vasta muutaman minuutin ruutuaikaa saanut pomonsa (Marvin Jones III) eivät vakuuttanut, mutta se oli silti erittäin hyvä. Pääasiassa pidin kyllä kaikesta. Niin päähenkilöstä, brutaaleista, päähenkilön cooleja voimia hyväksikäyttävistä toimintakohtauksista kuin hänen perheestään.

Erityisesti pidin kuitenkin sarjan aikuismaisemmasta otteesta. Sarja käsitteli vaikeita aiheita, joihin muut Arrowversen, tai oikein genren sarjat, eivät koskisi pitkällä tikullakaan, kuten poliisiväkivaltaa, ja rotuprofilointia. Sarjan supersankari nimittäin poikkesi muista CW: vastaavista muunkin kuin ihonvärinsä puolesta. Onhan hän nelikymppinen perheenisä kaksikymppisen keltanokan sijaan.

Nykyään uutisissa vähän turhankin tuttu näky.

Black Lightningin maailma on supersankarisarjaksi, erityisesti DC:n, yllättävänkin realistinen, jopa siinä määrin, että jos ei oteta lukuun sarjan kotipaikkaa ja jos Arrowversen sarjan tiettyä visuaalista kiiltoisuutta, sarjaa voisi luulla kuuluvan Jessica Jonesin, Luke Cagen ja kumppaneiden seuraksi Marvelin ja Netflixin Defendereihin, ei suinkaan kevyistä nuorten sarjoista tunnettuun CW:hin.

Huolimatta sarjan käsittelemistä aiheista, se ei äitynyt missään vaiheessa liian synkäksi. Erityisesti sarjan paras osa, Piercien perhedynamiikka, toi sarjaan paljon sydäntä. Ilman sitä sarjan ensimmäinen jakso ei olisikaan toiminut läheskään niin hyvin kuin se nyt toimi. Huumoriakaan ei oltu unohdettu, vaan erityisesti supersankarigenren kliseet saivat kovaa kyytiä.

Salamat näyttä kyllä kieltämättä siisteiltä, samoin puku.

Toteutuksessakaan ei ollut mitään varsinaista vikaa, joskin olen kyllä nähnyt parempiakin, jos myös huonompiakin, supersankaritaisteluja. Pidin erityisesti hieman tavallista poikkeavasta taustamusiikista, vaikka hiphop ei ollutkaan mikään erityisen inspiroiva valinta, kun kyseessä on mustat supersankarit. Sitä soi myös niin ikään Luke Cakessa kuin Black Pantherin trailerillakin.

Juoni oli virkistävä poikkeus supersankarigenreen, vaikka loppuen lopuksi ei sekään supersankarisarjaa uudestaan keksinyt. Siitä johtuen sarja kärsikin pienoisesta ennalta-arvattavuudesta. Ongelma on kuitenkin tyypillinen aika monelle sarjalla, genrestä viis. Ainakin omalla kohdallani. Katsonhan loppuen lopuksi aika paljon tv-sarjoja ja elokuvia ja niinpä tunnen niiden kaavat jo vähän liiankin hyvin. 

Hahmoista voin sanoa sitäkin enemmän, joskin muistuttaa pitää, että mielipiteeni saattaa hyvinkin muuttua. Pidin Jeffersonista paljon, hahmon kypsyyden takia jopa enemmän kuin aikanaan Oliver Queenista tai Barry Allenista. Ainakin toistaiseksi lempihahmoni on kuitenkin Anissa ja uskon, että hahmo vetoaa myös sarjan varsinaiseen kohderyhmään eli teineihin ja nuoriin aikuisin.

Muutkin hahmot vaikuttivat lupaavalta, mutta katsottavaksi jää, lunastavat he niitä lupauksia vai ei. Plussaa oli erityisesti se, että ex-miehensä supersankaruutta vastustavaa Jeffersonin ex-vaimo Lynille (Christine Adams) ei annettu sitä perinteistä ilonpilaajan roolia, niin kuin useassa muussa vastaavassa sarjassa olisi tehty, vaan hänen kannalleen oli annettu erittäin hyvä syy.

Varsinkaan Lala (kuvassa oikealla) ei vakuuttanut

Black Lightningin hivenen turhan stereotyyppiset roistot eivät puolestaan ehtineet vakuuttaa. No, ehkä sarja vielä parantaa tässä suhteessa, ainakin kunhan näemme heistä mielenkiintoisempaa, rikollispomo Tobias Whalea vähän enemmän. Tai sitten ei, eikä siinä mitään. Black Lightning ei tarvitse erityisen hyvää tai edes kiinnostaa pääroistoa ollakseen helmi supersankarisarjojen, ja miksei sarjojen ylipäätään, joukossa.

Tiivistetysti Black Lightning on supersankarisarja, jota on jo odotettu, monestakin syystä. Se on myös sarja, jonka supersankarifanit, erityisesti ne vähän vanhemmat, ansaitsee. Tähtiä en sarjalle vielä anna, onhan se vasta niin uusi. Sen ensimmäinen jakso, “The Resurrection.”, ansaitsee niitä kuitenkin täydet viisi.