Kun poliisit kohtaavat örkit ja muut omituiset otukset

Netflixin alkuperäisleffa Bright sopii erittäin hyvin illan ratoksi, mutta toisin kuin yhtiö itse ehkä ajatteli, niin elokuvasarjan aloitukseksi se on aivan liian väritön, hajuton ja mauton.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia elokuvan juonesta.

Haltiat, örkit ja muut taruolennot asuvat ihmisten kanssa rinnakkain, mutta erityisesti örkit joutuvat kokemaan paljon ennakkoluuloja. Taikuus on olemassa, mutta harvinaista ja kiellettyä. Tällaisessa maailmassa asuu poliisi myös työssään haavoittunut poliisi Daryl Ward (Will Smith) ja tapauksesta syyttämänsä hänen parinsa, poliisivoimien ensimmäinen örkki, Nick Jakoby (Joel Edgerton).

Heidän henkilökohtaiset ongelmat saavat kuitenkin jäädä taka-alalle heidän löydettyä rutiinikeikan yhteydessä taikasauvan ja sen takia huomaavat joutuvansa niin sauvan entisen omistajan, omien kollegoittensa, taikuuteen liittyvien rikosten tutkimiseen erikoistuneiden agenttien kuin katua epävirallisesti hallitsevien rikollisten jahtaamaksi. 

Kuulleessani, että Netflix on tekemässä Will Smithin tähdittämää poliisielokuvaa fantasiahöystein, en ollut asiasta juuri kiinnostunut. Siitäkin huolimatta, että suorastaan rakastan fantasiaa, eikä minulla ole mitään Will Smithiäkään vastaan. Asia muuttui Brightin saavan huomion myötä, ei paljon, mutta tarpeeksi, jotta päätin itsekin vilkaista sitä. Ainahan elokuvan voi jättää kesken, jos tarvetta ilmenee.

Onneksi kesken jättämiselle ei ollut tarvetta, toisin kuin kriitikoiden suurimmaksi osaksi negatiivissävytteiset arvostelut antoivat olettaa. Huomasin varsin pian, että vaikka elokuva ei mitään erikoista tarjoakaan, niin kyllä se katsomisen arvoinen sentään oli, varsinkin omiin vahvuuksiinsa eli keskittyessä komediaa ja, fantasiaelementteihin.

Huonommillaan elokuva oli toistaessaan kyttäelokuvien kuluneita kliseitä. Minua ei pieni kliseisyys ole ennenkään haitannut, ainakaan siinä tapauksessa, että teos, tässä tapauksessa elokuva, antaa jotain muuta omaperäisyyden tilalle. Tai edes itse tiedostaa olevansa kliseinen. Bright ei kuitenkaan täytä kumpaakaan standardia. Se ei tarjonnut juuri mitään ihmeellistä ja otti itsensä aivan liian vakavasti.

Elokuvan maailma oli suhteellisen mielenkiintoinen, ehkä jopa hieman omaperäinenkin. Elokuvan katsottua ei kuitenkaan tullut sellainen fiilis, että olisi pakko päästä tuonne. Toisin kuin jossain fantasiatarinoissa. Lisäsyventäminen olisi voinut auttaa, mutta sitä ei ajallisten syiden takia juuri tehty. En olisikaan pannut pahakseni, vaikka tarina olisi kuvattu elokuvan lisäksi sarjana.

Toki myöskään elokuvan tekijät eivät näyttäneet olevan kovinkaan innostuneita luomastaan maailmasta, vaan päättivät keskittyä enemmän parivaljakon väliseen kemiaan ja aseilla räiskintään. Kumpikin oli toki elementtejä, jotka elokuvassa toimi ja niin saakin olla. Tuskin kukaan mitään muuta tämän tyyppiseltä elokuvalta odottaakaan tai niin en ainakaan minä tehnyt.

Toisin kuin maailmaa, juonta ei voi liiasta mielikuvituksellisuudesta syyttää. Vaan se noudattaa tavalla samaa jo hyvin kulunutta kyttäelokuvien kaavaa. Epäsuhta kaksikko joutuu pakon sanelemana tekemään yhteystyötä keskenään. Seuraa paljon toimintaa. Lopulta toinen tai molempia heistä voittaa ennakkoluulonsa ja heistä tulee ystäviä. 

Kaava ei ole huono, vaikka se ei ihan minun juttuni olekaan. Johonkuhun toisiin se kuitenkin vetoaa vai mikä muu selittää sen, että siitä on tehty niin monia elokuvia, sekä hyviä, huonoja, että suorastaan legendaarisiakin. Bringhtin versio kaavasta eroaa edukseen lajityyppien sekoituksen takia, mutta muuten se ei kuulunut siihen legendaarista katekoriaan, jos ei kyllä huonoonkaan.

Pidin Jakobysta, niinkin paljon, että hän nousi jonkinlaiseksi suosikkihahmokseni. Ward puolestaanoli täysin Will Smithin karisman varassa. Aloitteleva haltiavelho, tai bright, Tikka (Lucy Fry) oli sellainen hahmo, joka paremmalla hahmokehityksellä olisi voinut vedota minuun. Ei nytkään hän huono ollut, olisin vain toivonut enemmän. Samoin kuin huipputaitavan Noomi Rapacen esittämältä pahis Leilahilta.

Elokuvan muihin hahmo ei juuri ehditty tutustua, niinpä he olivat lähinnä oman rotunsa stereotyyppejä. Haltiat olivat juppeja, örkit pikkurikollisia. Samasta ongelmasta kärsi myös ihmishahmot. Tämä on kyllä tyypillistä elokuville, joten elokuvaa on hankala siitä syyttääkään. Sivuhahmot ovat aina alikehittyneitä, sillä heihin ei voida käyttää turhan paljon aikaa, eivätkä he edes elokuvan katsojaa muutenkaan juuri kiinnosta.

Tuotanto oli juuri niin tasokas kuin näinkin suuren budjetin elokuvalta sopii odottaakin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Käsikirjoitus olisi voinut olla parempikin, mutta ihan samanlainen se oli kuin muissakin lajityypin elokuvissakin ja maskitkin jättivät toivomiseen varaa. Viat tuskin lajityypin ystäviä haittaavat, eikä oikein minua, mutta ne estivät elokuvaa pääsemästä täyteen potentiaaliinsa.

Lopuksi vielä huomio. Huolimatta kriitikoiden vähemmän mairittelevista arvosteluista, Netflix on tekemässä Brightille jatko-osaa. Päätös tuli jo ennen kuin sen saamat katsojaluvut ovat tulleet, joten yhtiön luotto elokuvaan on kovastakin kovempi. Lisätietoa elokuvasta saadaan vasta, kunhan se tulee ajankohtaisesti. Itse tuskin ilmoittelen asiasta enemmän, joten jos asia kiinnostaa, seuratkaa eri viihdesivustoja.

Tiivistetysti Bright kärsii tekijöidensä mielikuvituksen puutteesta, tai jopa suoranaisesta laiskuudesta, mutta jos pidät fantasiasta, poliisielokuvista, toiminnasta yleensä tai niistä kaikista, niin sinulle ei tule Brightia katsoessa tylsää. Elokuva onkin kummankin lajityypin edustuskelpoinen tuotos. Kolme tähteä.