Sinä et pettänyt universumiasi, Oliver Queen!

Kahdeksannen ja viimeisen saanut Arrow tarjosi tasonsa ajoittaisesta laskusta huolimatta sen verran pätevää supersankariviihdettä, että se jopa starttasi omaa nimeä kantavan tv-universumin.

Huomautus: Arvostelen nyt sarjan kokonaisuudessaan.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Arrowista ja sitä kautta mahdollisesti myös muista Arrowversen sarjoista! Lue omalla vastuulla.

Oliver Queen (Stephen Amell) on viettänyt viisi vuotta syrjäisessä saaressa ja muuttunut siellä rikkaasta ja hemmotellusta playboystä jousta taidokkaasti käyttäväksi supersankariksi, joka on palattuaan ottanut tehtäväkseen suojella kotikaupunkiaan Starling Citya. Liittolaisena toimii  sotaveteraani John Diggle (David Ramsey) ja  hakkerinero Felicity Smoak (Emily Bett Rickards).

Myöhemmin hän saa uusia liittolaisia, kuten parikin eri versiota Black Canarista (Katie Cassidy, Caity Lotz ja Juliana Harkavy), siskonsa Thean (Willa Holland), siskonsa poikaystävän Roy Harperin (Colton Haynes) sekä entisen laivastonsotilaan Renen (Rick Gonzalez). Vuosien mittaan he ovatkin saaneet vastaansa pahiksen ja toisenkin ja samalla luovibeet supersankaruuden ja arkielämän yhdistämisen karikossa.

Kahdeksan kautta, yhteensä huimat 170 jaksoa. Näin kauan kesti yksi tv:n iloisimmista hyvistä, supersankarisarjojen aatelista, Arrow. Se synnytti kokonaisen universuminsa ja useita spin-off-sarjoja, joista kaikki eivät ole vielä edes alkaneetkaan. Ei voi kieltää, etteikö sillä ollut vaikutusta tv:n maisemaan, ehkä jopa yhtä paljon kuin Marvelin elokuvauniversumilla, toisin sanoen, MCU:lla, oli elokuvien.

Itsekin pidän sarjasta ja olenkin katsonut sen kaikki jaksot uskollisesti. Suosikki Arrowversen sarjaksi se ei kuitenkaan nouse. Tätä en suinkaan sano millään pahalla. Kevyemmät, mieluiten supervoimia omaavista yksilöistä kertovat sarjat, kuten The Flash ja Supergirl, ovat vain enemmän minun palaani kakkua. Varsinkin kuin pidän Barrya ja Karaa hieman samaistuttavampana kuin Oliveria.


Pääasiallinen mielipiteeni Arrowista jää kyllä positiivisen puolelle. Se oli erinomainen sarja, erityisesti ensimmäisillä kausillaan ja ihan lopussa ja jopa huonommilla kausillaan paljon keskinkertaista parempi. Stephen Amell oli loistava valinta Oliver Queenin rooliin ja muutenkin tiimi oli lastattu ammattitaitoisilla ihmisillä, niin kameran edessä kuin takanakin.

Sarjan taistelukohtaukset kuuluivat television parhaiden joukkoon. Pääkolmikon kemiatoimi, oli se sitten platonista tai ei. Muistakin hahmoista löytyi enemmän kuin yksi mielenkiintoinen hahmo, erityisesti Lancen siskokset. Olinkin kiitollinen, että toinen heistä päätyi omaan sarjaansa. Myöskin pääroistot olivat mutamaa poikkeusta lukuun ottamatta parempia kuin genrensä tyypillisien sarjojen, tai elokuvienkin.

Arrowista löytyi kuitenkin myös korjaamisen varaa. Hahmojen yllättäviä henkiinheräämisiä kävi niin usein, että ne tuskin yllättivät sarjan loppuvaiheessa enää ketään. Kahden tiimin taistelu oli vikatikki, sillä katsojat välittivät siitä alkuperäisestä paljon enemmän. Samoin alkuperäisen Laurelin tappaminen, vaikka kieltämättä pidän myös siitä uudemmasta versiosta paljon.

Muutamassa pääroistoissakin olisikin ollut parantamisen varaa, erityisesti Legend of Tomorrowissa paljon paremman vaikutuksen tehneessä Damien Darhkista (Neal McDonough). Lisäksi sarjalla oli taipumus toistaa itseään. Epäilenkin, että kirjoittajilta loppui jossain vaiheessa ideat kesken. Ongelma ei ole kyllä uniikki Arrowille, vaan siitä kärsivät myös muut universumin sarjat.

Koska kyseessä oli Cw:n sarja saippuaoopperainen draama oli väistämätöntä. Olen jo tottunut siihen, mutta joskus se meni liiallisuuksiin. Esimerkiksi Oliverin ja Felicityn kesti liian paljon päätyä yhteen. En pidä paria erityisen kiinnostavana, mutta, tai ehkä jopa siksi, heidän suotamisensa ja huopaamisensa oli ihan täysin turhaa, varsinkin kuin heidän tietää päätyvän yhteen enemmän tai myöhemmin kuitenkin.

Arrow loppui kuitenkin ihailtavan vahvasti. Tämä kahdeksas kausi on ollut toistaiseksi parhaita sarjan kausia ja varsinkin viimeinen jakso jätti hahmolle ansaitsemansa hyvästi, joita vain hieman varjostaa se ajatus, että olisiko jotakin muuta hahmoja, esimerkiksi Saraa tai Karaa kohdeltu samalla tavalla vai olisiko heille käynyt heille, kuten eräälle Avengerin hahmolle ja heidän kuolemaa surraan ehkä yhdessä kohtauksessa.

Joka tapauksessa, sankaria muistettiin monella tapaa, erityisesti miehen hautajaisiin. Ei ole mikään salaisuus, että hahmo kuoli Crisis on Infinite Earths-crossoverissa. Green Arrow ei kuitenkaan mene vielä minnekään, sillä Oliverin tytär Mia sai hänen tittelinsä. Hänen oman “Green Arrow and the Canaries”-sarjansa backdoor pilotin perusteella siitä on tulossa vieläpä varsin hyvä.

Tiivistetysti Arrow on sarja, jota jään kaipaamaan ja samaa voi sanoa sen päähenkilöstäkin, mutta en niin paljon, ettenkö pääsisi siitä yli. Yhtä hyviä, ja jopa parempia, sarjoja löytyy tv:n täydeltä. Neljä tähteä!