Aikuisten animaation kruunamaton kuningas (vai pitäisikö sanoa kreivi) näyttää taas syöksyhampaansa

Castlevania sai vähän aikaa sitten kolmannen kautensa, eikä lajityyppinsä parhaimpiin, ehkä jopa paras, sarja ole huonontunut tippaakaan sitten viimenäkemän. Se on vieläkin täyttä rautaa.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, erityisesti Castlevanian kahdesta aikaisemmasta jaksosta.

Huomautus: Olen viime aikoina arvostellut joitakin sarjoja kaksi kautta kerrallaan, mutta Castlevanian kohdalla arvostelen vain tämän kolmannen kauden. Niin on paljon selkeämpää.

Onnistuttuaan tappamaan ihmisten tuhoa suunnitelleen Kreivi Draculan Trevor Belmont (äänenä Richard Armitage ja Sypha Belnades (äänenä Alejandra Reynoso) ovat kiertäneet maailmaa hirviöitä metsästäen. Alucard puolestaan tuntee syyllisyyttä isänsä murhasta, niin välttämätön kuin se olikin ja niinpä hän asuu Draculan linnassa syrjässä muusta maailmasta.

Kolmikko ei kuitenkaan ehdi kauan levätä, sillä uudet uhkat nostavat päätään. Draculan kuolemasta johtuvalle valtatyhjiölle on käyttäjiä, muun muassa juonikas Carmilla (äänenä Jaime Murray) ja hänen ”siskonsa” (äänenä Jessica Brown Findlay, Yasmine Al Massr ja Ivana Miličević) sekä pahan valtaan joutunut luostari ja sen johtaja Sala (äänenä Navid Negahban). Castlevania perustuu suosittuun videopelisarjaan.

Aikuisten animaatiot ovat minulle lajityyppinä suhteellisen vieraita. Minulla ei ole mitään lajityyppiä 

vastaan, tai animaatioita yleensä, sarjapaljouden keskellä niihin ei vain juuri jää aikaa. Niinpä aloitin Castlevanian vain sen saamaan hypen takia ja siksi, että sarjaa suositeltiin minulle. Olenkin iloinen, että katsoin. Castlevania kuuluu parhaimpiin koskaan näkemiin aikuisten animaatioihin.

 Pelkäsin kuitenkin, ettei tasoa pystytä pitämään kolmannella kaudella. Niinkin kiehtovan pääpahiksen tappaminen kuin ei tuntunut ollenkaan hyvältä idealta, olihan hän parin ensikauden parasta antia ja muutenkin sarjassa aikamoinen myyntivaltti. Onnekseni huomasin olevani väärässä. Sarjan taso on pysynyt tasaisen hyvänä, jopa loistavana.

Sarjasta löytyy vielä hyviä pahiksia, kuten Camilla ja hänen suosikkilisäyksekseni osoittautuneet ”siskonsa” sekä kuolleista hirviöitä tekevä Takojamestari Isaac (äänenä Adetokumboh M'Cormack), jolla oli kaudella myös oma sisäinen konfliktinsa, joka osottautuikin varsin mielenkiintoiseksi. Salakin toimi noin yhden kauden pahiksena, mutta enempään hänestä ei olisi, onneksi ei tarvitsekaan.

Kolmas kausi ehkä keskittyi enemmän pöydän asetteluun tulevaan neljänteen kauteen, ja mahdollisesti myös sitä kauemmas, varsinkin Alucardin kohdalta. Alucard päätyi opettamaan kahta vampyyreiden metsästämisestä omista syistään kiinnostunutta sisarusta Taka (äänenä Toru Uchikado) ja Sumi (äänenä Rila Fukushima), mutta storyline ei mennyt juuri mihinkään suuntaan.

Päähuomion sai luonnollisesti nyt pariutuneet Trevor ja Sypha ja heidän seikkailuissaan pienessä Lindenfeldin kylässä, ovathan sarjan päähahmoja. Jonkun mielestä jopa enemmän kuin Alucard, tavattiinhan heidät paljon ennen puolivampyyriä. Toistensa kanssa sopivan erilaisella kaksikolla olikin jälleen kerran erittäin hyvä kemia, ehkä jopa parempi kuin aikaisemmilla kausilla.

Se olikin storylineista mielenkiintoisin. Siitäkin huolimatta, että se ei hirveästi yllätyksiä sisältänyt, edes liittyen karismaattisen Saint Germainiin (äänenä Billy Nighy). Sivuhahmoista oman juonensa sai myös Takojamestarit kostoa himoitseva Isaac ja vampyyrisiskosten vangitsema Hector äänenä Theo James). Isaacin vastaava oli kyllä jännempi ja petasi paremmin tulevia kausia varten.

Mutta jos kausi loistikin tarinoissa ja se loisti, niin se pisti parastaan myös taistelukohtauksissa. Ei, sillä, että muuta olisin epäillytkään. Varsinkin lopputaistelu, luonnollisesti, oli erittäin näyttävä. Myös uusien hahmojen hahmosuunnittelu oli erittäin onnistettuna. He tuntuivat omanlaiselta, mutta myös sarjan animointityyliin sopivalta.

Ääninäyttelijät tekivät myös loistavaa työtä, mikä ei ollut mikään ihme ottaen huomioon, että heihin kuuluu monia alan ammattilaisia, joista muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat tulleet tutuksi myös live-actionelokuvien, - ja tv-sarjojen näyttelijöinä. Kaartin jäsenet voi nähdä ihan livenä muun muassa Battlestar Galacticassa, Warehouse 13:ssa, Hannibalissa ja The 100:ssa.

Vaikka pääroolit kuuluvat edelleen valkoisille, niin pienenpiin rooleihin oli valittu harvinaisen monimuotoinen joukko ihmisiä, niin hahmojen kuin heille äänensä antaneidenkin näkökulmasta, mistä sarja ansaitseekin jonkin verran kiitosta, vaikka viihdemaailma onkin muuttunut pikkuhiljaa monimuotoisempaan suuntaan muutenkin. Myös animaatiosarjat.

Kolmas kausi lupaa hyvää tuleville kausille. Uudemmat roistot ovat vihdoin valmiita aloittamaan suunnitelmansa ja jos he eivät riitä täyttämään pahiksen viittaa, niin Dracula voi aina tulla takaisin. Päähahmotkin ovat oppineet paljon, niin hirviönmetsästyksen suhteen kuin ihmisinäkin, varsinkin Syphan vahvistunut taikuus vakuuttaa. Pystyykö sarja kuitenkaan pitämään tasonsa? Sen vain aika näyttää.

Tiivistetysti Castlevania näytti jälleen kerran, mihin aikuisten animaatiot, tai videopeleihin perustuvat sarjat, voivat yltää, kun niitä on tekemässä osaava joukko ihmisiä. Se ansatsee täydet viisi tähteä!