Mitä, jos Superman
olisikin laskeutunut Amerikan sijaan Kylmän sodan Neuvostoliittoon? Tätä kysyy
yksi parhaista koskaan näkemistäni sarjakuva-animaatioista, Red Son.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran
juonipaljastuksia!
Neuvostoliitto. Vuosi 1946. Nuori poika (äänenä Tara Strong)
huomaa omaavansa lentämisen kaltaisia supervoimia. Ystävänsä (äänenä Winter Ave
Zoli) kehotuksesta hän päättääkin valjastaa uudet kykynsä maansa hyväksi.
Mennee muutama vuosi ja tuo poika on ottanut nimekseen ja Superman (äänenä
Jason Isaacs) ja tullut Neuvostoliiton suuremaksi symboliksi.
Amerikkalaiset eivät käänteestä tietenkin pidä. Ongelmaa
hoitamaan valjastetaankin yksi maan, ja mahdollisesti maailmankin,
älykkäimmistä miehistä, Lex Luthor (äänenä Diedrich Bader). Hänellä on apunaan
paitsi huippuluokan tiedemiehiä ja enemmän rahaa kuin voisi kuvitellakaan, niin
myös hänen itsenäinen toimittajavaimonsa Lois Lane (äänenä Amy Acker), joka
näyttääkin ainoana päästä supersankarin pään sisään. Elokuva perustuu sarjaan samannimiseen
sarjakuvakuva-sarjaan.
Juonikuvauksesta voisi päätellä, että Red Son kertoo pahasta
Supermanista, mutta sitä elokuva ei tee. Sen sijaan se tekee supersankaristaan
aidosti hyvää tarkoittavan, mutta Neuvostoliiton propagandan sokaiseman. Myöskään Lex Luthor ei ole
pelkästään hyvä tai paha. Juuri tuo selkeä sankarin ja roiston puute osoittautuukin
yhdeksi elokuvan suurimmista vahvuuksista.
Sen toinen vahvuus, melkein yhtä suuri, liittyykin juoneen
itseensä. Supersankareita alkaa tulla silmistä ja korvista, joten pientä
kyllästymistä aiheeseen ja ennen kaikkea sen lukuisiin jo moneen kertaan
nähtyihin kliseisiin. Kun puhutaan vanhemmista, jo moneen kertaan filmatisoinneista
supersankareista, kuten Superman tai Batman, ongelma on vielä suurempi.
Red Sonin tekijät olivat ratkaisseet ongelman ottamalla
lähdeteokseksi sarjakuvan, jossa Superman kuvataan tavalla, jollaista harvoin
näkee. Tämä osoittautuu viisaasti, sillä elokuva tarjosi juuri sitä, mitä
katsojat kaipaavat, vaihtelua. Sen voisikin sanoa nousseen keskimääräistä
paremmaksi jo siksi, että se erottui massasta.
Toki animaatio itsessäänkin oli vakuuttavaa, varsinkin
toimintakohtauksissa. Valitettavasti se ei kuitenkaan tarjonnut mitenkään
omaperäistä desingiä, toisin kuin esimerkki Spider-Man: Into The Spiderverse,
vaan tyytyi melko tavanomaiseen tyyliin. Ääninäyttelijätkin tekivät pääosin
työnsä kunnialla. Poikkeuksena oli Tara Strong, joka ei kuulostanut vähääkään
esiteinipojalta.
Supermanin ja Lexin kuuluisan taisteluparin lisäksi elokuva
oli muitakin tuttuja DC:n sarjakuvahahmoja. Omia suosikkejani olivat Lois Lane
ja Supermanin ystävä Wonder Woman (äänenä Vanessa Marshall). Myös Batman (Roger
Craig Smith) sai roolin elokuvassa, mutta se jäi syystäkin pieneksi. Hänen
tarkoitus oli vain tarjota Supermanille keskivaiheen vastustaja, samoin kuin
Superior Maninkin (äänenä Travis Willingham)
Joseph Stalin (äänenä William Salyers ja JFK:kin (äänenä Jim
Meskimen) lisäsivät elokuvaan tosielämän tuntua, mikä oli hyvä. Sijoittuuhan
elokuva vaihtoehtohistoriaan, enemmin tai vähemmin. Muutenkin elokuvassa
sivutaan muun muassa Vietnamin sotaa sun muita Kylmän sodan aikaista. Ne
kuitenkin antoivat tilaa supersankarimäiskinnälle ja Supermanin ja Lexin
tahtojen taistelulle ja hyvä niin.
 |
| Batman ei ole pääpahis, mutat tarjosi silti Supermanin arvoisen vastutajan |
Red Sonista löytyi myös pääpahiskin, joskin hän paljastui
sellaiseksi vasta elokuvan loppupuolella. Itseasiassa meni aikaa ennen kuin
hahmo edes esiintyi tarinassa ensimmäistä kertaa. En kerro, kuka tai mikä tuo
roisto oli, pilaan yllätyksen, mutta sanon sen verran, että hän osoittautui oikein
hyväksi roolissaan. Siitäkin huolimatta, että hänet voitettiin suhteellisen
helposti.
Tiivistetysti Red Son hyvä esimerkki siitä, että supersankarianimaatiot
voivat tarjota yhtä viihdyttävää katsottavaa tai jopa viihdyttävämpää kuin live
action. Lajityyppiä ei kannata siis väheksyä. Täydet viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti