Syksyllä 2016 jatkuvat ja alkavat tv-sarjat

USA:n Tv on kohta täynnä uusia ja jatkuvia sarjoja. Päätinkin koota niistä merkittävimmät, ainakin omasta mielestäni. Yritän myös kertoa, mitä kannattaa katoa ja mitä ei.

Tämä artikkeli sisältää juonipaljastuksia monestakin amerikkalaisesta tv-sarjasta. Kuvailen kuitenkin sarjoja vain lyhyesti, joten niiden ei pitäisi haitata.

Jatkuvat tv-sarjat.

Maanantaina 19. 9: Gotham ja Lucifer. Gothamin kolmannen kauden nimi on Mad City. Jim ei ole enää poliisi, mutta hirviöt eivät ole lähteneen sieltä mihinkään. Niinpä hän toimii eräänlaisena palkkionmetsästäjänä. Samalla hän yrittää löytää lisätietoa Indian Hillistä karanneista. Barbara ja Tabitha puolestaan avaavat The Sirens in the all-new-nimisen yökerhon.

Kausi alkaa Better To Reign In Hell…’, the ‘Mad City’-nimisellä jaksolta. Jakson nimi viittaa kaudella nähtävään Hulluun Hatuntekijään, joka tuleekin luultavammin saamaan ison roolin kaudella. Tai niin ainakin olen kuullut. Vanhaan hahmoon puolestaan on tullut uusi, vanhempi näyttelijä. Poison Ivya näyttelee nyt 19 vuotias Maggie Geha. Hänestä tuli siis aikaisempaa jonkin verran vanhempi.

Luciferin toisessa kaudessa puolestaan mietitään, mitä tehdä nimikkohenkilön Helvetistä karanneen äidin suhteen. Äitiä, toiselta nimeltään Charlottea”, näyttelee Battlestar Galacticasta tuttu Tricia Helfer. Lusiferin ongelmat eivät kuitenkaan rajuitu häneen. Chloe on päässyt paljo lähemmäs selvittääkseen Luciferin salaisuuden. Hänellä on jopa tämän verinäyte.

Tiistai 20.9. Marvel’s Agend Of S.H.I.E.L.D, suomeksi S.H.I.E.L.D:in agentit. Sarja on edennyt jo neljänteen kauteensa. Kauden ensimmäinen jakso on nimeltään "The Ghost". Kaudella esiintyy Aaveajaja, yksi Marvelin legendaarisimmista hahmoista. Häntä näyttelee Gabriel Luna. S.I.E.L.D tulee myös samaan uuden johtajan, jota näyttelee Jason O'Mara.

Sunnuntai 25.9. Once Upon a Time, eli suomeksi Olipa Kerran. Se on edennyt jo kuudenteen kauteensa, joka keskittyy Kertomattomien tarinoiden maahan. Pahiksia on näillä näkyvin kaksi. Reginasta viime kaudella eronnut paha Kuningatar ja Jekyllistä sekä Hydestä tuttu Hyde, joka toimii nyt Storybrooken pormestarina. Myös Aladin ja kumppanit nähdään kaudella.

Once Upon a Timen kanssa samana päivänä jatkuu myös saman kanavan toinen hittisarja, Quantico. Ensimmäisen kauden finaalissa Alex Parrish sai potkut FBI:sta, mutta hänen tarinansa ei ole vielä ohi. Hänelle nimittäin tarjottiin työtä toisesta suuresta tiedostelupalvelusta, CIA:sta. Toisen kauden alussa nainen löytää itsensä kyseisen tiedustelupalvelun koulutuskeskuksesta, ”Farmista”.

Tiistai 4. 10. The Flash. The Flashin kolmas kausi alkaa "Flashpoint"-nimisellä jaksolla. Viime kauden lopussa Barry teki jotain anteeksiantamatonta. Hän muutti menneisyyttä pelastamalla kuolleen äitinsä. Niinpä kaudella ollaan vaihtoehtoisella todellisuudella. Sarjan näyttelijäkaartiin liittyy Tom Felton, Draco Malfoy itse. Hän esittää Barryn kollegaa, joka epäilee tässä olevan enemmän kuin mitä päältä päin voi nähdä.

Keskiviikko 5.10. Arrow. Arrow on edennyt jo viidenteen kauteensa. Sen alkaessa Oliver on pormestari ja tiimi on pienentynyt kahteen henkilöön: Oliveriin ja Felicityyn. Supersankareita kuitenkin näyttää tulevan koko ajan lisää, kiitos Oliverin viime kauden finaalissa tekemien sankarillisten tekojen. Kauden ensimmäinen jakso on nimeltään "Legacy,".

Maanantai 10. 10. Supergirl. Sarja nähdään viime kaudesta poiketen CW;nnällä. Syynä ovat sen alhaiset katsojaluvut. Kaudella on luvassa ainakin: Teräsmies, jota näyttelee Tyler Hoechlin, Lexin siskoLena Luthor, jota näyttelee Merlin-tähti Katie McGrath ja crossover musiikkijakso The Flashin kanssa. Saamme myös tietää lisää salaperäisestä hallituksen Cadmus-organisaatiosta.

Torstai 13.10. Supernatural ja Legends of Tomorrow. Supernatural aloittaa jo peräte 12. kautensa. Siihen pystyy vain harva sarja, varsinkin nykyaikana. Veljesten äiti on palannut. Jälleen näkemisen riemua ei kuitenkaan kestä kauan. Deanillä ja hänen äidillään on nimittäin tehtävänä pelastaa vangittu Sam. Myös uuden ruumiin itselleen hankkineesta Luciferistä on harmia.

The Flashille ja Arrowille kanssa samassa universumissa temmeltävän Legends of Tomorrowin toinen kausi alkaa ”legendojen” ollessa erossa toisistaan. Heitä pelastamaan tuleekin uusi hahmo, karismaattinen historioitsija Nate (Nick Zano). Muutenkin ryhmään tulee enemmän väkeä, kuten Arrowissakin esiintyneen Wixenin esi-äiti. Ryhmällä tulee myös olemaan uusi tehtävä, josta en tiedä vielä mitään.

Sunnuntai 23. 10. The Walking Dead. Sarjan edellinen kausi päättyi cliffhangeriin. Uusi vihollinen Neagan kuin tappoi yhden sarjan hahmoista. Uudella, järjestyksessään seitsemännellä, kaudella selviää se, kenet. Lienee tarpeellista lisätä, että The Walking Deadin sisarsarja jatkuu juuri nyt toisen kauden jaksoin. Kaudella nähdään myös sarjakuvista tuttu Ezekiel ja hänen lemmikkitiikerinsä.

Uudet tv-sarjat

Perjantai 23.9. Van Helsing. Kyseinen sarja kertoo Van Helsingin lapsenlapsesta, Vanessa Van Helsingistä, joka herää koomastaan vampyyrien valtaamaan maailmaan. Hän huomaa omaavansa erilaisia, vampyyrien tappamiseen hyödyllisiä, kykyjä. nainen haluaa käyttää niitä kuitenkin lähinnä tyttärensä pelastamiseen. Olen nähnyt sarjasta jo pilotin. Sen arvostelun voi löytää blogistani. Jos sarja kiinnostaa, se kannattaa lukea.

Perjantai 30. 9. Marvel’s Luke Cage. Sarja kertoo Marvel’s Jessica Jonesissa esiintyneestä Luke Cagesta, tuhoutumattomasta ja äärimmäisen vahvasta miehestä, joka taistelee rikollisuutta vastaan Harlemisssa. Luonnollisesti sarja kuuluu samaan universumiin muiden Marvelin tv-sarjojen ja elokuvien kanssa. Suomessa sarja on nähtävissä Netflixistä.

Sunnuntai 2.10. Westworld. Sarja kertoo lännen tyylisestä huvipuistosta, jota kansoittavat itseään oikeina ihmisinä pitävät robotit. He eivät kuitenkaan ole sarjan roistoja, ihmiset ovat. Sankarina onkin totuuden itsestään kuullut naisrobotti. Se perustuu Michael Crichtonin novelliin. Suomessa sitä näyttää maksukanava HBO Nordic. Pääosissa nähdään Anthony Hopkins, Ed Harris, Evan Rachel Wood ja Jeffrey Wright.

Maanantai 3. 10. Timeless. Sarja kiinnostaa minua lähinnä aikamatkustus-teemansa vuoksi. Siinä ”epätodennäköinen kolmikko” taistelee rikollisia vastaan suojellakseen historiaa. Sen vähän perusteella, mitä tiedän, sarjasta voi joko tulla menestys tai floppi. Toivon tietenkin ensimmäistä, vaikka minun tv-kalenterini onkin jo täysi. Niin kuin tästä artikkelista onkin helppo huomata.


Syksylle 2016 on siis tulossa paljon katsomisen arvoista. Supersankari- tai muuten sarjakuviin perustuvat sarjat, ovat näkyvimmin esillä. Niin kuin jo muutamana vuonna. Loppuen lopuksi kiinnostavia uutuuksia löytyi vähän, mutta ei minullekaan tylsää tule. Jatkoa saavat nimittäin niin moni hyvä sarja. Katsottavaa siis riittää runsaasti. Lisätietoa aiheesta löytyy muualta netistä. 

Zombit, ihmissudet ja muut kummalliset olennot terapian tarpeessa

Yliluonnolliset olennot, kuten ihmissudet ja vampyyrit, tarvitsevat myös terapiaa. Ainakin, jos uskomme uutta yliluonnollisten olentojen terapeutista kertovaa web-sarjaa Inhuman Conditionia.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, kuten minun muutkin arvosteluni. Jos siis haluat välttää niitä, lukeminen kannattaa lopettaa tähän.

Ihmiset tietävät yliluonnollisten olentojen olemassaolosta ja valitettavasti myös karsastavat heitä. Yhteiselo sujuu harvemmin mutkattomasti, jos toista osapuolta ei pidä edes ihmisinä. Yleisestä mielipiteestä huolimatta yliluonnolliset olennot ovat juuri sitä, ihmisiä. Ihmisiä, joilla kaikilla on omat tunteensa ja ongelmansa. Näitä ongelmia ratkotaankin terapian keinoin.

Inhuman Condition seuraa heitä hoitavaa terapeuttia, tohtori Michelle Kessleriä (Torri Higginson), ja hänen kolmea, keskenään hyvin erilaista potilastaan. Heistä ensimmäinen on lain kanssa vaikeuksiin joutunut ihmissusi Linc (Thomas Olajide), joka määrättiin terapiaan oikeuden määräyksestä. Tohtorin pitääkin päättää, onko mies vaaraksi ihmiskunnalle vai ei.

Toinen potilas on elävän kuolleen sairaudesta kärsivä Clara (Clara Pasieka), joka pohtii itsemurhaa. Hänen sairauteensa, kun ei ole parannuskeinoa. Tohtori Kessler yrittää kuitenkin kääntää naisen pään ja näyttää, että hänellä on vielä paljon elettävää. Yritys on ihailtava, mutta onko sen motiivi pohjimmillaan itsekäs. Eikö tohtori vain halua päästää irti pitkäaikaisesta potilaastaan?

Viimeinen, mutta ei vähäisen katsojien seuraamista Tohtori Kesslerin potilaista on omia voimiaan syystäkin pelkäävä Tamar (Cara Gee). Hän ei ole yksin tunteidensa kanssa. Lapsena häänet nimittäin suljettiin laitokseen samasta syystä. Nyt hän on kuitenkin saanut mahdollisuuden kokeilla tavallista elämää, joka ei ole helppoa suurimman osan elämästään eristyksessä olleelle naiselle.

Näin aluksi on pakko myöntää, että web-sarjat ovat lajityyppinä minulle vieraita, jopa The Walking Deadiin maailmaan sijoittuvat sarjat on jäänyt katsomatta. Törmäsinkin Inhuman Conditioniin sattumalta, enkä uskonut kiinnostuvani siitä. Päätin kuitenkin katsoa siitä jakson tai pari, eihän siinä hyvä häviä. Onneksi. Yllätyin nimittäin positiivisesti. Niinpä se tuskin jää ainoaksi minun koskaan katsomakseni web-sarjaksi.

Yliluonnillisista piirteistä huolimatta Inhuman Condition keskittyy lähinnä hahmoihin ja heidän ongelmiinsa. Ei ole väliä, onko hahmo ihminen vai ei. Katsojat tuntevat joka tapauksessa empatiaa häntä kohtaan. Ja kiinnostusta hänen edesottamuksestaan. Heidän ongelmansakin ovat yleisiä. Mielisairaudet ja rasismi ovat myös todellisuudessa monelle vakava ongelma.

Väkivaltaa sarjassa ei juuri näy. Sitä kyllä tapahtuu, mutta niistä kerrotaan lähinnä puheen keinoin. Näin ollen keskitytään enemmän tapahtuman syihin ja seurauksiin, ei niinkään itse tekoon. Hahmojen omat tunteen niistä saavat pääosan. Toiminnan ystävänä en uskoisi sanovani tätä, mutta kieltämättä tapa toimi sarjan hyväksi. Niinpä pidän ratkaisua viisaana.

Hahmot onnistuivat hyvin. Erityisesti Tohtori Kessler. Niin pitääkin, sillä he ovat sarjan pääosassa. On helppo uskoa, että hän välittää potilaistaan. Hän ei kuitenkaan unohda, kuinka vaarallisia nämä voivat olla. Suosikkini oli voimistaan ahdistunut, melkein koko elämänsä laitoksessa asunut, Tamar. Hän oli jotenkin vain niin sympaattinen. 

Inhuman Conditionista löytyi myös aimo annos ihmissuhdekuvioita. Tohtori Kesstler itse on eronnut, ainakin melkein, vaimostaan, jonka mielestä hän viettää liikaa aikaa työnsä parissa. Clara ja Linc aloittivat suhteen keskenään, tohtorin vähemmän takaa-ajatuksista vapaasta vaikutuksesta. Tamar puolestaan ihastui ainoaan tuntemaansa mieheen, hänen ”suojelijaansa” Grahamiin (Robin Dunne).

Romantiikka oli kuitenkin harvinaisen uskottavasti tehtyä, eikä se ottanut mitään pois sarjan perusjuonelta. Päinvastoin. Ne antoivat hahmoistaan uuden näkökulman. Valitettavasti pidin tohtori Kesstlerin ihmissuhdekuviota jokseenkin tylsänä. pidin Lähinnä siksi, että en pitänyt hänen rakkauden kohteesta, tuomitsevasta Willistä (Shaun Benson). Hän saikin aikaan monenlaisia ongelmia. 

Hahmojen eloa ja oloa nähtiin myös ns. oikeassa maailmassa. Ei pelkästään sarjan edetessä tutuksi tulleeseen tohtori Kesslerin työhuoneeseen. Yleensä ne olivat tylsimmät jaksot. Hahmon kehityksen ja juonen kannalta oleelliset, mutta tylsimmät. Tietenkin poikkeuksiakin oli, kuten Lincin ja Willin yhteenotto, Lincin oma vlogi ja Tamarain yritykset sopeutua hänelle vieraaseen yhteiskuntaan.

Erinomaisen idean ja mukaansatempaavien hahmojen lisäksi kiitosta ansaitsee myös sarjan toteutus. Sarja oli ammattitaidolla tehty. Web-sarjoilla ei ole yleensä käytettävissä läheskään niin paljon rahaa kuin tavallisilla tv-sarjoilla, joten se tekee suorituksesta vieläkin vaikuttavamman. Erityiskiitosta ansaitsee sarjan erittäin onnistuneen roolisuorituksen tehneet näyttelijät. Ketään erottelematta.

En väitä sarjan olleen täydellinen. Siinä oli myös omat vikansa, vaikka hyviä puolia löytyikin enemmän. Suurin harmin aihe liittyy toiminnan ja yliluonnolliseen elementtien vähyyteen. Esimerkiksi Linciä ei koskaan nähty ihmissutena. Ymmärrän kyllä, että draama on sarjassa pääosassa, mutta miksi jättää ne kokonaan pois. Mutta, klisettä lainatakseni, kaikkea ei voi saada.

Lisäksi jaksojen lyhyydellä on huonot puolensa. Varsinkin, kuin potilaisiin keskityttiin vuorotellen. Piti siis odottaa jakson, pari, ennen kuin tietyn jakson tilanne sai jonkinlaisen päivityksen. Kai se auttaa ihmisiä investoimaan sarjaan. Aluksi olin sitä mieltä, että potilaita voisi olla enemmänkin, mutta muutin mieleni. Enempää ei olisi mahtunut 33-jakoiseen kauteen.

Sarja loppui rytinällä. Niihin sisältyi paljon kaikenlaista. Toivon todella, että siitä tehdään toinen kausi, sillä loppuun sisältyi aika iso koukku, cliffhanger. En kuitenkaan olisi surullinen, vaikka ensimmäisen kauden finaali jäisi myös sarjan viimeiseksi jaksoksi. Kaikkien tarinat nimittäin saivat harvinaisen hyvän, joskaan ei aina onnellisen, päätöksen. Niinpä mahdollisella toisella kaudella olisi eri potilaat.

Inhuman Condition oli virkistävä uutuus fantasia- ja kauhugenressä. Se myös sai minut harkitsemaan muidenkin Web-sarjojen katsomista. Neljä tähteä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan-Myös Noituri-saaga

Andrzej Sapkowskin syystäkin suuren suosionm saanut Noituri-fantasiasaaga on nyt luettu. Niinpä jäljelle on jäänyt kirjasarjan kuudennen ja samalla viimeisen osan, Järven neidon, arvostelu. 

Huom: En ole pelannut kirjoihin perustuvaa The Witcher-pelisarjaa, joten jätän sen kokonaan pois tästä arvostelusta. Keskityn pelkästään kirjaan. Toinen huomion arvoinen asia on se, että edelliset kirjasarjan osat kannattaa lukea, ennen Järven neitoon siirtymistä. Niin kirjasta ja kirjasarjasta saa enemmän irti.

Lisäksi varoitan vielä tästäkin arvostelusta löytyvistä juonipaljastuksia. En ole välttynyt niistä tätäkään arvostelua tehdessä, joten lue omalla vastuulla.

Järven neito alkaa siitä, mistä kirjasarjan edellinen osa, Pääskytorni loppui. Päähenkilömme ovat edelleen jakautuneet omalle taholleen. Gerald viettää uusien kumppaniensa kanssa leppoisia päiviä pienessä ja kohtuullisen rauhallisessa Toussaintin valtakunnan ruhtinattaren hovissa ja välillä metsästää valtakuntaan eksyneitä hirviöitä. Yennefer puolestaan on joutunut pahan velho Vilgefortzin vangiksi.

Cirillä ei mene juurikaan sen paremmin. Hän on paennut toiseen maailmaan, mutta joutunut kyseisen maan haltioiden käsiin. Haltiat eivät päästä häntä jatkamaan matkaansa, jos hän ei ensin synnytä haltiakuningas Oberonille lapta. lapsi olisi tärkeä, koska hänen ennustetaan pelastavan maailma. Samaan aikaa heidän maailmassaan riehuu sota pohjoisten kuningaskuntien ja Nilfgaardin keisarikunnan välillä.

Niin kuin edellisessä kirjassakin Järven neidon kerronnassa oli monia tasoja. Ensimmäistä niistä liittyi Ciri, joka kertoo tarinaansa itse Camelotin ritari Galahadille. Toisessa ollaankin jo tulevaisuudessa, paljon kirjan tapahtumien jälkeen. Siinä kaksi velhoa, asiaan vihkiytynyt Nimue ja luokkansa paras unennäkijä Konwiramur, yrittävät selvittää, mitä sankareillemme oikein tapahtui.

Sitten oli tietenkin itse perustarina, joka kerrotaan enemmän kuin yhden hahmon silmin. Tällä on heikkoutensa. Hahmoissa ja ajassa, jopa maailmoissa, hyppääminen teki kirjasta paikoittain sekavan. Vain paikoittain. Tarinassa pysyi kuitenkin hyvin mukana, ainakin minä pysyin. Tiesin hyvin, missä oltiin milloinkin ja kenen silmin kyseinen kohtaus oikein kerrotaan.

Kerronta oli nimittäin erittäin sujuvaa. Andrzej Sapkowskin kieli todella herättää tapahtumat ja hahmot eloon. Vai pitäisikö sanoa suomentajan? Kirjailija itse kirjoitti Noituri-saagan puolaksi, mitä en itse ymmärrä. Joka tapauksessa tätäkään Noituri-kirjasarjan viimeistä osaa oli vaikea päästää käsistään, melkein mahdotonta. Samoin kuin kirjasarjan muitakaan osia.

Kirjailijan tyylistä kertoo paremmin muutenkin mainitsemisen arvoinen Brennanin taistelu. Sitä käytiin monesta näkökulmasta, jopa vähän turhankin monesta. Taistelu on mainitsemisen arvoinen myös siksi, että se muutti kirjasarjan maailmaa hyvin paljon. Se voin paljastaa, että maailmasta tulikin sen myötä paljon synkempi paikka. Voittajaa en kuitenkaan paljasta.

Cirin kyky kulkea maailmoista ja ajoista toisiin toi kirjalle hienon lisän. Varsinkin, koska se tarjosi yhden kirjasarjan synkimmistä käänteistä. Cirin matkaa olisi kyllä voinut lyhentääkin, sillä kirja oli jo muutenkin pitkä, eikä muutaman käänteen poisjättäminen olisi vaikuttanut juuri kirjan päätarinaan. Toisaalta niin voisi sanoa monesta muutakin kirjassa esiintyvästä sivujuonesta.

Järven neito oli muita kirjasarjan osia surumielisempi, vaikka tuttua huumoriakin ja vinkkauksia nykyaikaan olikin aimo annos mukana. Sitä ei ole unohdettu yhdestäkään Noituri-kirjasta. Kuitenkin Järven neidossa oli tiettyä haikeutta. Tämä näkyi erityisesti katkeransuloisesta lopusta. Lisäksi moni sivuhahmo kuoli, turhan moni. En odottanut kaikkien selviävän, mutta joidenkin kuitenkin.

Kirjassa oli myös omat huonot puolensa, tai ainakin sellaiset puolet, joita joku voisi pitää huonona. Ensinnäkin se, niin kuin kirjasarjan muutkin osat, oli täynnä kliseitä. Ajattele jotain fantasiaan liittyvää kliseetä. Löydät sen varmasti Järven neidosta. Joskus kliseitä käsiteltiin kieli poskessa, joskus niihin ei juuri kiinnitetty huomiota. Toisaalta kliseet kuuluvat fantasiagenreen kuin kolmiodraama teinidystopiaan.

Toinen liittyi sen loppuun. Se oli kirjoitettu hätiköidysti. Siltä ainakin tuntui. Siinä oli myös paljon turhaa. Kirjan ongelmat ratkaistiin jo hyvän aikaa ilman loppua. Loppuosa kirjaa olikin kuin pitkä prologi. Siis ihan lopun käänteitä lukuun ottamatta. Lisäksi liian moni hahmo kuoli. Ymmärrän kyllä hyvin, että tässä kirjassa kaikki eivät saa sitä kuuluisaa onnellista loppua, mutta silti.

Kuitenkin pidin kirjasarjan lopusta, joskin näytän kuuluvan siinä asiassa vähemmistöön. Minusta se kuitenkin lopetti tarinan kaikkien osalta erittäin tyhjentävästi. Loppu ei ollut pelkästään onnellinen, mutta ei epäonnellinenkaan. Katkeransuloinen voisi olla osuva termi kuvaamaan loppua. Onneksi kirjan loputtua minulla oli toinen erinomainen fantasiakirja odottamassa. Siitä lisää myöhemmin.

Järven neito tarjosi Noituri-saagalle sen ansaitseman päätöksen. En todellakaan jäänyt pettymään. Täydet viisi tähteä. Kirjan pienoisista heikkouksista huolimatta.

Aivokuolleita poliitikkoja- Fiktion muodossa

Subilta alkanut BrainDead on poliittinen satiiri scifielementein. Katsoin sen ensimmäisen jakson, ihan uteliaisuudesta. Nyt kerron saamani ensivaikutuksen sarjasta.

Tämä teksti perustuu täysin BrainDeadin ensimmäiseen The Insanity Principle: How Extremism in Politics is Threatening Democracy in the 21st Century-nimiseen jaksoon, eikä siis ole lopullinen mielipiteeni sarjasta. Teksti sisältää juonipaljastuksia. Lue siis omalla vastuulla.

Dokumentaristi Laurel Healyn (Mary Elizabeth Winstead) uusin dokumentti ei saanutkaan sen kipeästi kaipaamaa rahoitusta. Lisäksi hänellä on huolenaan maksamatta jäänyt opintolaina. Naisen ei auta muu kuin ottaa vastaan työ veljensä, demokraattien senaattori Luke Healyn (Danny Pino), toimistosta. Siellä onkin käynnissä täysi tohina, sillä riita budjetista uhkaa sulkea koko hallituksen.

Valitettavasti Laurelilla ja kumppaneilla on käsissään isompikin ongelma. Muurahaisia muistuttavat avaruusparasiitit, jota muuttavat kärkipoliitikkoja ihmiset harvinaisen mustavalkoisen maailmankuvan omaavaksi. Demokraattien mielestä Republikaanit ovat kaiken alku ja juuri ja päinvastoin. Tämä tuo omat ongelmansa puolueiden tekemiin kompromisseihin perustuvaan kaksipuoluejärjestelmään.

Avaruusmuurahaiset vaikuttavat ”valtaamiinsa”, paremman termin puutteessa, ihmisiin muillakin tavoilla. He saavat heidät elämään terveellisemmin, muun muassa lopettamalla heidän alkoholin käyttönsä kokonaan. Lisäksi niillä on pienoinen pakkomielle Carssien "You Might Think”-biisin, jota vallatut kuuntelevatkin kovalla innolla. Kyllä, korvamadoillakin on korvamatoja.

Kyseessä on siis poliittinen satiiri, scifielementeillä höystettynä. Ensikuulemalta tämä voi kuulostaa hölmöltä ja sitä se onkin, ainakin pilotin perusteella. Hölmö voi tosin olla viihdyttävälläkin tavalla. Sen osoitti jo sellaiset, BrainDeadiin verrattuna hyvin erilaiset sarjat, kuin Lucifer ja iZombie. Sen näyttää osoittavan myös BrainDead itse, joskin täysin omalla tavallaan.

Sarja on The Good Wifen tekijöiden, Robert and Michelle Kingin käsialaa. Minun on pakko sanoa, etten ole juuri katsonut kyseistä sarjaa, lakisarjat kuin eivät ole minun juttuni. Niinpä en vertaile sarjoja keskenään. En kyllä olisi vertaillut sarjoja muutenkaan, sillä uskon vahvasti, että jokaista sarjaa pitää arvioida ensisijaisesti omana itsenään. Tietenkin vertailu muihin lajityypin teoksiin on aina sallittua.

BrainDead sai vahvan alun. Yhden jakson perusteella voin sanoa katsovani lisää, ainakin vielä jakson tai pari. Varsinkin kuin luin enemmän kuin yhden arvostelun, jossa sanotaan sarjan paraneman seuraavan kahden jakson aikana. Ei sillä, että pilottikaan nyt olisi ollut huono. Sitä paitsi pidän ideasta, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Se tuo mielikuvitusta poliittisen satiirin genreen.

Pidän myös Laurelista, joka tuntuu olevan melkein ainut järkevä ihminen koko sarjassa. Enkä puhu nyt vain avaruusparasiitin uhriksi joutuneita. Onneksi vain melkein. Toinen järkevältä vaikuttava oli republikaaneille työskentelevä Gareth Ritter (Aaron Tveit), joka ystävystyy Laurelin kanssa heidän keskinäisistä, poliittisista, eroistaan huolimatta. Tietenkin puhun vain sarjassa tähän asti esiintyvistä hahmoista.

Tärkeisiin hahmoihin kuuluu myös republikaani senaattori Red Wheatus (Monkin Tony Shalhoub), joka vaikutti hyvältä tyypiltä. Sellaiselta, joka on valmis tekemään kompromisseja tarvittaessa. Siis ennen kuin hänkin joutui avaruusparasiittien uhriksi. En ole vielä saanut koko kuvaa siitä, millaiseksi hän muuttuu. Epäilen kuitenkin, ettei se tiedä Laurelille ja kumppaneille mitään hyvää.

Avaruusmuurahaiset puolestaan eivät ole mitenkään mielenkiintoisia maailmanvaltaajia. Asia voi toki muuttua, kunhan heidän suuri suunnitelmansa käy ilmi. Nyt nimittäin ei voi tietää, mihin he oikein pyrkivät. Toisaalta tarvitseeko heidän ollakaan pahiksina mitenkään erikoisia, sillä sarja keskittyy enemmän sen ihmishahmoihin. Vallattuihin tai valtaamattomiin.

BrainDead tarjoaa osuvaa satiiria, avaruusmuurahaisia ja tarpeeksi kiinnostavia henkilöhahmoja. Saa nähdä, kuinka pitkälle se riittää. Annan pilotille neljä tähteä. Mielipiteeni voi kuitenkin muuttua.

Kaikki tahtovat noituritytön

Andrzej Sapkowskin Noituri-saaga on yksi kaikkien aikojen parhaimmista fantasiakirjasarjoista, heti Tarun Sormusten Herrasta ja Pottereiden jälkeen. Nyt arvostelen sarjan kuudennen osan, Pääskytornin.

Noituri-kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, koska niillä on jatkuva juoni. Älä siis lue Pääskytornia, ennen kuin sen edelliset osat on luettu. Lisäksi varoitan taas juonipaljastuksia. Niitä löytyy taas tästäkin tekstistä.

Pääskytorni jatkaa tarinaa noituri Geraldin ja hänen kumppaneidensa vaiheista. Ciri on kadonnut. Tyttöä etsii niin Gerald ja hänen varta vasten tehtävään kokoama joukkonsa, hänen ottoäitinsä velhotar Yennefer kuin Cirin entisen kuningaskunnan Nilfgaardin nykyinen hallitsija. Kumpi osapuoli löytää tytön ensimmäiseksi? Se voi ratkaista paljon. Onhan Cirille annettu kohtaloksi pelastaa maailma.

Ciri puolestaan on jo nuori nainen. Hän päätyy haavoittuneena vanhan viisaan tiedemiehen, Vysigoton hoiviin, jossa hän kertoo monivaiheisesta pakomatkastaan. Siitä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Onneksi ne eivät ole Cirille mikään ongelma, sillä hän pystyy huolehtimaan itsestään. Cirin matka vie muun muassa väärän nimen turvin ”Rottiin”, ryhmään paatuneita rikollisia.

Pääskytorni tarjoaa muiden kirjasarjan kirjojen tavoin pilke silmäkulmassa kirjoitettua laatufantasiaa. Siitä löytyi jokaiselle fantasian ystävälle jotain. Ja miksei muillekin. Siinä oli muun muassa toimintaa, monenlaisia hallitsijoita, hirviöitä, tieteellistä ja filosofista pohdintaa, huumoria, vinkkauksia nykyaikaan, jumalia, muita maailmoja, romantiikkaa, seksiä sekä harvinaisen kiinnostavia hahmoja.

Sapkowskin kirjoitustyyli on muuttunut sarjan edetessä yhdellä tärkeällä tavalla. Nyt tarinaa kerrotaan aika paljon takaumien keinoin ja muutenkin näkökulma vaihtuu suhteellisen monesti. Sillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Se laajentaa kirjojen maailmaa kivasti, mutta myös tekee kirjasta paikka paikoin sekavan. En antanut asian haitata. Kirjailija nimittäin onnistui pitämään paketin erittäin hyvin kasassa.

Noituri-kirjasarjan maailma on fantasiamaailmaksi harvinaisen realistinen ja aikuismainen, mikä onkin yksi kirjojen suurista vahvuuksista. Kaikki hahmot tuntuvat todelliselta, riippumatta heidän rodustaan. Olkoonkin vampyyri, noituri, haltia tai mikä tahansa muu. Minulle tulee niistä toinen erinomainen fantasiakirjasarja, George R.R. Martinin Tulen ja Jään-laulu. Pelkästään positiivisessa mielessä.

Jos maailma kiinnostaa, mutta kirjat eivät, aina voi tutustua The Witcher-pelisarjaan. Se on hyvin suosittu pelaajien kesken. Itselläni ei ole kuitenkaan aavistustakaan, kuinka hyvä tai huono se on. Siten en myöskään suoranaisesti suosittele sitä. Aina voi kuitenkin kokeilla. Kirjasarjan kirjat eivät kuitenkaan kaipaa pelejä täydentämään niitä. Kirjoja voi lukea hyvin, ilman pelien tuntemustakin. 

Pelin Gerald

Hahmona Gerald on huippuluokkaa. Häntä jaksaisi seurata, vaikka kuinka paljon. Muutkin päähahmot, Pidän erityisesti Ciristä, joka oli melkein yhtä kiinnostava hahmo kuin Geraldkin, mutta vain melkein. Se on hyvä, sillä hän on kirjassa voimakkaasti esillä. Kaikkien makuun Ciri ei kuitenkaan ole. Niin kuin kirja-arvosteluja lukiessani hämmästyneenä huomasin.

Yennefer ei kuulunut suosikkeihini, mutta kyllä hänestäkin jaksoi lukea. Sivuhahmoista suosikkejani oli sivistynyt vampyyri Regis ja sähäkkä jousinainen Milva. Bardi Valvattikin oli hyvä lisä sarjaan. Muissakaan hahmoissa ei ollut valittamasta, vaikka jotkin heistä yksiulotteisesti äityivätkin. Niin käy helposti sivuhahmojen kohdalla, varsinkin jos he eivät ole tarinan kannalta oleellisia.

Roistoja kirjassa riitti. Siitäkin huolimatta, ettei päähenkilötkään ole mitään viattomia kedon kukkia. Edes sellaisena aloittanut Ciri. Heihin kuului muun muassa juonivia velhoja ja velhottaria, diktaattoreita ja muita sadistisia paskiaisia. Heistä vaikuttavin oli kuitenkin brutaali palkkasotilas Bonhart, joka tarjosikin yhden kirjan vaikuttavammista, ja väkivaltaisemmasta, kohtauksesta.

Suosittelen Noituri-kirjasarjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Kannattaa kuitenkin aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta. Pääskytorni ansaitsee täydet viisi tähteä. En ole lukenut vielä yhtään kirjasarjan kirjaa, joka ansaitsisi vähemmän.

Rikostutkimuksessa pitää laittaa aivot peliin-Jopa uhrien

En voi hehkuttaa zombiesarja iZombieta tarpeeksi. Katsoin ensimmäisen tuotantokauden ja rakastin sitä suuresti. Tietenkin katsoin heti sen tullessa myös toisen kauden. Nyt on taas arvostelun aika.

Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia iZombien molemmista kausista. Lue siis omalla vastuulla. Tämän sarjan kohdalla pitää antaa myös toinen varoitus: Olen sarjan fani ja se voi näkyä tässä arvostelussa. Yritän kuitenkin tarkkailla sarjan toista tuotantokautta myös objektiivisemmastakin näkökulmastaobjektiivisesti.

Kerron nyt lyhyesti, mistä sarjasta on kyse. Sarjan päähenkilö, Liv Mooore (Rose McIver), on zombi. Eikä mikä tahansa zombi, vaan rikoksia ratkoja sellainen. Hänen syömänsä aivot kuin antavat näkyjä edellisen omistajansa elämästä. Rikoksien ratkaisun ohella, sarjassa on myös isompi juoni. Liv ei nimittäin ole ainut lajissaan. Valitettavasti kaikki hänen lajitoverinsa eivät kuitenkaan jaa hänen korkeaa moraaliaan.

Toinen kausi jatkoi siitä, mihin ensimmäinen kausi jäi. Liv teki kovan ratkaisun olematta pelastamatta veljeään Evania (Nick Purcha) ja samalla katkaisemalla välinsä perheeseensä.). Peyton (Aly Michalka) sai tietää hänen salaisuutensa. Hän lähtikin selvittämään ajatuksiaan. Ravi (Rahul Kohli) puolestaan yrittää löytää Liville parannuskeinoa. Tulokset ovat olleet valitettavasti jokseenkin heikkoja.

Major (Robert Buckley) parani omasta zombismistaan, mutta se on jättänyt häneen jälkeensä. Nyt mies osaa tunnistaa zombit missä vaan. Blaine (David Anders) työskentelee nyt hautajaistoimistossa, MeatCuten tuhouduttua ensimmäisen kauden finaalissa. Häntä ei voi kuitenkaan tappaa, sillä zombit tarvitsevat edelleenkuka muu antaisi muille zombeille heidän tarvitsemansa aivoja syödäkseen. Muuten tapahtuu kauheita..

Ilokseni huomasin, että iZompie on edelleen yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kaudella, ainakin melkein. Ensimmäinen kausi oli jonkin verran parempi, ero ei kuitenkaan ollut suuren suuri. Pidin kummastakin kaudesta, mikä varmaan tuli jo kaikille selväksi. Onneksi sarjasta on vielä tulossa kolmaskin kausi, jos ei enemmänkin. Katson sen varmasti ja kaikki mahdollisesti tulevatkin. Niin nopeasti kuin vain voin.

Sarja piti kaiken, mikä teki siitä hyvän. Tällä tarkoitan kiinnostavia ja hyvin kehittyviä hahmoja, terävää dialogia, hyvää huumoria ja onnistuneen pääjuonen. Se pysyi hauskana, viihdyttävää ja sai minut välittämään hahmoistaan. Toinen kausi myös suurensi sarjan mytologiaa, kehitti hahmojen välisiä suhteita ja teki panoksista vieläkin kovempia. Eli teki kaikkea, mitä toisen kauden pitääkin.

Toinen kausi sisälsi kaikkiaan 18 jaksoa eli se oli jonkin verran 13-jaksoista ensimmäistä kautta pidempi. Joidenkin mielestä tämä oli virhe. Ei minusta. iZombieta ei voi milloinkaan olla liikaa. Ymmärrän kuitenkin heidän pointin. Lisäjaksot lisäsivät juonen monimutkaisuutta. Lisäksi jaksoissa keskityttiin paljon pääjuonen ulkopuolisiin tapahtumiin. Mutta toisaalta, pitääkö kaiken muka pyöriä pääjuonen ympärillä.

Yksi sarjan vahvuuksista löytyy sen pääosan esittäjästä , Rose McIveristaMvIverista. Erityisesti hänen kyvyssään esittää hyvin erilaisia persoonallisuuksia, jonka näyttelijä taitaakin yhtä hyvin kuin Orphan Blackin Tatiana Maslany. Niinpä ei ole mikään ihme, että Liv sai tälläkin kaudella hauskoja ja monipuolisia uusia persoonia. Ne pitivätkin sarjan paitsi hauskana, niin myös tuoreena.

Itse pääjuoni liittyi Max Rageriin eli ihmisiä zombeiksi Utopia-nimisen huumeen kanssa terästettynä tekevää energiajuomaa myyvään yhtiöön. Erityisesti sen johtajaan, Vaughn Du Clarkiin (Steven Weber). Hän ei vaikuttanut aluksi mitenkään moniulotteiselta pahikselta, mutta kehittyi hyvään suuntaan. Samoin hänen tyttärensä Rita (Leanne Lapp). Siihen löyhästi riittävä rikollispomo puolestaan sai vain vähän huomiota.

Pääjuoneen liittyi myös Major eli ”Kaaostappaja”, joka osoittautui enemmänkin ”kaaoskidnappaajaksi”. Hän pysyi edelleen yhtenä sarjan parhaimmista elementeistä. Varsinkin kuin mies olisi voinut jäädä pelkäsi Livin eksäksi. Blaine oli Blaine. Hyvällä ja ennen kaikkea karismaattisella tavalla. Toisella kaudella hän sai saman kohtelun kuin Buffyn Spike eli ryhtyi toimimaan Livin ja kumppaneiden kanssa yhteistyössä.

Erillisiä tapauksiakin katsoi mielellään, vaikka ne harvoin olivat mitenkään omaperäisiä tai edes liittyivät pääjuoneen. Pidin erityisesti jaksosta "Eternal Sunshine of the Caffeinated Mind". Lähinnä kolmesta syystä: Liv sai erityisen aurinkoisen persoonallisuuden, se kertoi kahvista ja siinä oli Hannibal-tähti Kacey Rohl. Myös "Cape Town", "Method Head" ja "Abra Cadaver" erottuivat edukseen.

Liv oli edelleen erittäin hyvä hahmo, samoin Ravi. Peytonia nähtiin liian vähän. Niin kuin ensimmäisellä kaudellakin. Majorin hyvä kehitys jatkui, paljon hänen itsensä harmiksi. Hyvin miehellä ei mennyt juuri missään vaiheessa. Olen pitänyt Clivestä aina, eikä toinen kausi tehnyt siinä poikkeusta. Onneksi mies sai tietää zombeista kauden finaalissa.

Ainoastaan Livin perhettä ei näkynyt missään melkein koko kaudella. Hyvästä syystä. Toivottavasti asia muuttuu kolmannelle kaudelle mentäessä. Heistä kuin tiedetään valitettavan vähän. Sen sijaan Blainen vielä poikaansa kusipäisempi isä (Robert Knepper) näyttäytyi sarjasta. Pakko sanoa, ymmärrän häntä vähän paremmin. Hänellä tuskin on ollut helppoa.

Kausi loppui rytinällä, sillä se laittoi zombieita Max Ragerin juhliin. Paljonragerin juhliij. paljon hahmoja, onneksi suurin osa kuoli. samalla saimme myös uudeenuuudeen pahan, Zombiejohtajan Vivianin (Andrea Savage),, joka johtaa nyt Max Rageriarageria. Mitä nyt Seatlen valloittamiseltaan ehtii. Seatlesta tulee hänen mukaansa zombien pääpaikka. Kolmannella kaudella selviää, miten Vivian oikein ajattelee suunnitelmansa toteuttaa.

iZombien toinen kausi ei jäänyt paljon ensimmäistä huonommaksi. Sarja jaksaa edelleen viihdyttää, naurattaa ja itkettääkin. Se ansaitseekin edelleen täydet viisi tähteä.

Elinkautisvanki matkaa menneisyyteen-Vuoteen 2015

Suurin osa varmaan tietää Bruce Willinsin aikamatkailujännärin, 12 apinaa. Siitä on tehty nyt sarjaversio, josta katsoin vähän aikaa sitten kaksi ensimmäistä jaksoa. Nyt kerron, miltä sarja vaikutti.

Olen katsonut 12 apinaa –elokuvan, mutta siitä on jo aikaa. Siksi jätän elokuvan ja sarjan vertaamisen minimiin. Olen nähnyt sarjasta vain kaksi jaksoa. Se on hyvä muistaa arvostelua lukiessa.

Tämän tekstin lukijan on myös hyvä tietää, että se sisältää taas jonkin verran juonipaljastuksia.

Vuosi 2043. Virus on pyyhkinyt suurimman osan ihmisistä maan päältä ja jäljelle jääneetkin selviytyvät vain hädin tuskin. Toivoa ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Tiedemiehet keksivät keinon lähettää ihmisiä menneisyyteen, tässä tapauksessa menneisyys tarkoittaa 2010-lukua, jossa viruksen levittäminen voidaan vielä pysäyttää. Valitettavasti kukaan ei näytä oikein tietävän, miten virus oikein sai alkunsa.

 Viruksen pysäyttämiseen on olemassa vain yksi vihje. Nimittäin korruptoitunut viruksiin erikoistuneen tohtori Raillyn (Amanda Schull) ääninauha, jossa hän antaa tehtävän elinkautisvanki Colelle (Aaron Stanford). Niinpä juuri hänet päätetään lähettää menneisyyteen. Aikamatkustukseen liittyviä paradokseja kuin pitää välttää niin paljon kuin mahdollista, vaikka tavoitellaankin juuri menneisyyden muuttamista.

En ole vielä maininnut, mistä sarjan nimi oikein tulee. 12. Apinan Armeija on sarjassa viruksen levittämistä aikova paha organisaatio. Kyseessä ei liene juonipaljastus, mainitaanhan se jo 90-luvulla tulleessa elokuivassa. Ja se kyllä selviää jo sarjan kahdessa ensimmäisessä jaksossa. Miksi organisaatio on nimennyt itseään tuolla tavalla? En tiedä. Kaipa syy mainitaan elokuvassa, mutta en kuolemaksikaan muista sitä.

Sarjan juoni on harvinaisen mielenkiintoinen, sillä pidän aikamatkustuksesta teemana hyvin paljon. Tosin pitäisin siitä vielä enemmän, jos matkustuskohde olisi joku nykyaikaa eksoottisempi. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. Kliseistä, mutta totta. Sitä paitsi eksoottisemman ympäristön ystäville, on aina olemassa se niin sanottu nykyaika eli ihmisten tuhoutumisen jälkeinen 2040-luku.

Katsomani jaksot saivat minut haluamaan lisää, mikä on aina hyvä merkki. jaksot siis tekivät tehtävänsä. Yksi jakso viikossa riittää kuitenkin hyvin, ainakin toistaiseksi. En siis tulee lataamaan sitä mitä luultavammin laittomasti. Se ei tee sarjasta huonoa, ei missään tapauksessa. Se vain tarkoittaa sitä, että en ole ryhtynyt sarjan faniksikaan. En ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Ainakin toistaiseksi 12 monkeys on harvinaisen laadukas ja mielenkiintoinen scifisarja. Tämä on jo paljon sanottu, sillä olen yleensä enemmän fantasian tai supersankarirymistelyjen ystävä. Katson kyllä scifiäkin, mutta en läheskään yhtä innostuneesti. En näytä olevan yksin pitäessäni sarjasta, sillä Se tulee samaan ainakin kolme kautta. Kaksi niistä on jo näytetty Amerikan puolella.

Itse päähenkilö Cole on jokamies, muutamalla supervoimalla höystettynä. Hän pystyy ainakin paranemaan tavallista nopeammin, eikä aikaparadoksitkaan näytä vaikuttavan häneen. Mieheltä luonnistuu myös fyysinen toiminta. En tiedä vielä, onko hahmolla muitakin erikoiskykyjä. Sarjan luonteen huomioiden epäilen sitä vahvasti. Sarjan lajityyppi on kuitenkin scifi, ei fantasia.

Elokuvaa näkemättömille, versiot eroavat toisistaan paljon. Niin luonteeltaan kuin kyvyiltäänkin. Elokuvaversiossa Cole oli aika tavallinen, joskin mielenterveys ongelmainen, mies. Vaikka pidin elokuvaversiosta, niin tv-sarjaan se ei olisi välttämättä sopinut. Tv-sarja versio ei ole maailman mielenkiintoisen päähenkilö, mutta ei epäkiinnostavinkaan. Ainakaan ensinäkemältä.

Samaa voisi sanoa myös Cassiesta. Häntäkin on muutettu tv-sarjaan jonkin verran. Elokuvassa nainen toimi psykiatrina, nyt virologina. Muutos ei kuitenkaan ole suuri. Varsinkin kuin vertaa elokuvaversiossa Brad Pittin Jeffrey Goinesiin, jonka sukupuoli vaihdettiin tv-sarjassa. Nyt hänen nimensä on Jennifer ja häntä näyttelee Emily Hampshire. Hänestä minulla ei ole vielä mielipidettä.

Tietenkin jaksossa näyttäytyi myös muita hahmoja, kuten eräänlainen Colen ”käsittelijä” Jones (Barbara Sukowa), Colen paras kaveri Ramse (Kirk Acevedo), Cassien politiikko ex Aaron (Noah Bean) sekä 12 Apinan armeijan ” kasvot”, jota kutsutaan vaan Kalpeaksi mieheksi (Tom Noonan). Toistaiseksi vain Jones ja Kappea mies jäi mieleen. He vaikuttavat jokseenkin kiinnostavilta hahmoilta.

Ensimmäisen kahden jakson perusteella 12 Monkeys on katsomisen arvoinen sarja. Erityisesti, jos aikamatkailu kiinnostaa. Annan jaksoille neljä tähteä. Lopullinen arvio se ei kuitenkaan ole.