Kimmy aikuistuu ja vitsit sen kuin paranevat

Maailma kaipaa komediaa, nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Onneksi sillä on Unbreakable Kimmy Schmidt, jonka omintakeinen huumori piristää taatusti katsojan kuin katsojan kuin päivää.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Unbreakable Kimmy Schmidtin ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta tuotantokaudesta.

Ollessaan vasta teini-ikäinen Kimmy Schmidt (Ellie Kemper) joutui kieron kulttijohtaja, Pastori Richard Wayne Gary Wayne (Jon Hamm), kaappaamaksi. Nainen pelastettiin vasta viidentoista vuoden päästä ja niinpä nyt jo kolmekymppisenä hänellä onkin ollut melkoinen työ sopeutua poissaolonsa aikana radikaalisti muuttumaan maailmaan. Tämä ei ole helppoa teini-ikäisen tasolle jääneelle naiselle.

Siitäkin huolimatta, että hän on saanut avukseen kämppäkaveri, kroonisesti työtön näyttelijä, Tituksen (Tituss Burgess), äreä vuokraemäntä Lillianin (Carol Kane) sekä seurapiirirouva ja ystävä Jacquelinen (Jane Krakowski). Hänen onnistumistaan voi kuitenkin pitää menestyksenä. Jos ei muuten, niin siksi, että sitä on harvinaisen viihdyttävää seurata. Niin viihdyttävää, että kausien toivoisi olevan pitempiä.

Nyt Unbreakable Kimmy Schmidtin on edennyt jo kolmannelle kaudelle, jossa Kimmy yrittää jättää menneisyytensä taakseen ja näyttää olevansa paljon enemmän kuin ”Myyränainen”, uhri. Menneisyys ei kuitenkaan jätä naista rauhaan ihan helposti. Varsinkin kuin hän huomaa olevansa naimisissa itsensä yllättävänkin laillisesti naineen Pastorin kanssa.

Ihan helppoa ei ole myöskään Kimmyn tavoite kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi, sillä kukaan ei ole opettanut hänelle, mitä aikuisuus oikein pitää sisällään. Ainakin ura, joten naisen pitäisi opiskella itselleen joku ammatti. Vaihtoehtoja riittääkin vasta Highs Scoolista valmistuneelle Kimmylle sankoin joukoin. Hän pääsee kokeilemaan niin yliopistoa kuin liikennevalvojan virkaakin.

Tekemistä riittää myös muilla hahmoilla. Titus palaa työstään risteilyaluksen laulajana mukanaan salaisuus ja pelko siitä, että pikaystävä Mike (Mike Carlsen) on siirtynyt eteenpäin. Lillian yrittää estää kotikatuaan muuttumasta ja joutuu miettimään omaa muutosvastaisuuttaa. Jacqueline jatkaa pyrkimyksiään muuttaa American alkuperäiskansoja loukkaavan Washington Redskins-seuran nimi. 

Bunkkeriin moneksi vuodeksi kidnapatusta naisesta, ei luulisi voivan tehdä komediaa. Se on kuitenkin enemmän kuin mahdollista, niin kuin sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta on jo ehtinyt minulle osoittaa. Se onkin yksi television hauskimmista komediasarjoista, eikä vain Netflixistä löytyvistä. Ei olekaan ihme, että sarjaa tulee vielä samaan ainakin neljännen kauden. 

Kolmas kausi luotti, syystäkin, aikaisempien kausien tyyliin. Jopa niin, että se käytti ensimmäiset jaksonsa aika lailla jo tutuksi tulleen asetelman uudelleen asetteluun. Esimerkiksi Titus palasi risteilyltään jo ensimmäisessä jaksossa. Ja mitäs sitä nyt hyvää muuttamaan. Ehkäpä pieni piristysruiske olisi tarpeen, ettei sarja jäisi toistamaan yhtä ja samaa kaavaan, mutta ainakaan ei häirinnyt ainakaan minua.

Yhdessä asiassa kausi kuitenkin poikkesi totutusta. Vieläpä erityisen hyvällä tavalla. Se ei sisältänyt juuri bunkkeriin sijoittuvia takaumia. Ne olivat kyllä tärkeitä sarjan alkukausia ajatellen, selittiväthän he omalta osaltaan sitä, miten Kimmystä oikein tuli sellainen kuin tuli. Tällä kolmannella kaudella ne kuitenkin vain olisivat vieneet ruutuaikaa paljo mielenkiintoisemmalta katsottavalta. 

Koska kyseessä on komediasarja, kaikkein olennaisinta siinä on komedia itse. Vitsejä nähtiinkin nopeaan tahtiin. Niin nopeaan, että katsoja huomaa varmasti toisella katselukerralla paljon sellaista, mihin ei ensimmäisellä ole ehtinyt keskittyä. Huumori oli vieläpä hyvää, ketään loukkaamatonta, ajankohtaista ja, mitä sarjasta nauttimisen kannalta tärkeintä, omalle huumorintajulleni sopivaa

Vakavia aiheita ei pelätä käsitellä, eikä niistä pelätä repiä huumoria, mutta tietty kunnioitus aiheita kohtaan muistetaan pitää. Esimerkiksi käsitellessä Kimmyn historiaa ”Myyränaisena” sarja ei nauranut Kimmylle tai hänen kohtalolleen, vaan hänen naiiviuuteensa sekä totaaliseen ymmärtämättömyyteen bunkkerin ulkoisesta maailmasta. Hyväntahtoisesti tietenkin. 

Ensisilmäyksellä jokainen sarjan hahmoista voi näyttää pelkiltä kaksiulotteisilta komiikan lähteiltä. Kun sarjaan pääsee kuitenkin sisään, hyvin pian huomaa, ettei näin kuitenkaan ole asian laita, vaan jokainen hahmo on erittäin aidosti ihminen omine ongelmineen ja haluineen. Edelleen sarjan paras hahmo oli itse Kimmy, mutta se kertoo enemmän hänen hyvyydestään hahmona kuin muiden huonoudesta.

Pidin jokaisen hahmon omasta storylinestakin paljon. Ne olivatkin tärkeitä tutustuessa jokaiseen hahmoon myös ihmisenä Siitäkin huolimatta, että niihin keskityttiin liikaa. Olisin toivonut, että sarja olisi kuvannut enemmän eri hahmojen välistä vuorovaikutusta. Vaikka sitä nähtiinkin paljon, niin ei läheskään. ainakin jos ottaa huomioon, että se on koko sarjan parasta antia. Ehdottomasti.

Sarja pani kuitenkin parastaan eräässä muussa hahmoihin ja heidän väliseen vuorovaikutukseen liittyvässä asiassa. Aikaisemmin toisistaan erotetut hahmotkin saivat ruutuaikaa keskenään. Esimerkiksi Jacgues pääsi tutustumaan tarkemmin myös Lillianiin ja Titukseen, vaikka edellisissä kausissa hän jakoi kohtauksia muista päähahmoista pelkästään Kimmyn kanssa. Nämä eri hahmot oli vielä saatu yhteen erittäin luontevasti.

Kaiken hyvän lisäksi, ja sitä löytyikin kaudesta paljon, kauteen sisältyi myös jokunen virhe. Yksi niistä on jo aikaisemmilla kausilla katsojia vihastuttaneen, syystäkin, Jacqueline Amerikan alkuperäisasukasjuurista oli korostettu lisää. Vaikka aiheesta olikin saatu melko hauska ja ajankohtainenkin juoni, niin se ei muuta, sitä tosiasiaa, että valkoihoinen Jane Krakowski ei ole uskottava Amerikan alkuperäisasukkaana.

Valitettavasti kaudesta löytyi enemmänkin erilaisia epäuskottavuuksia, jotta haittasivat sen maailmaan menoa. Esimerkiksi Jacqueline bussin alle jäätyään kokema ulkonäönmuutos, joka venytti uskottavuuden rajoja sarjalle jopa tavallista enemmän. Ja nyt puhutaan sarjasta, jossa robotit ovat suhteellisen vapaita yhteiskunnan jäseniä. Tietty epäuskoisuus on tämän kaltaisille sarjoille sallittavaa, mutta liika on likaa.

Tiivistetysti Unbreakable Kimmy Schmidtin kolmas kausi osoittautui yhtä vahvaksi kuin naiset sarjan omassa teemalaulussaan. Se kuuluukin komediasarjojen parhaimmistoon. Täydet viisi tähteä.