Vihreä jousimies palaa parempana kuin koskaan-tai ainakin lähelle sitä

Arrow teki äskettäin jotain, mitä en uskonut enää mahdolliseksi. Nosti itsensä takaisin genrensä huippuihin. Sarjan äskettäin loppunut viides kausi olikin sarjan parhaimmistoa, jos ei jopa paras.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia.

On kulunut jokin aika siitä, kuin TeamArrow sai voitettua pahan Damien Darhkin. Oliverin tiimi, lukuun ottamatta Oliveria itseään ja Felicityä, on jakautunut kukin omille tahoilleen. Oliver yrittää tasapainoilla supersankarin ja pormestarien velvollisuuksien välillä. Tehtävää ei ole helppo ja Oliver huomaa varsin nopeasti tarvitsevansa apua. 

Niinpä hänen ei auta muu kuin koota uusi tiimi kaupungissa riekkuvista uusita supersankareista. Niin vastenmieliseltä kuin ajatus tuntuukin. Pian hänen ryhmään kuuluukin Rene/Wild Dog (Rick Gonzalez), Evelyn Sharp/Artemis (Madison McLaughlin) Curtis / "Mr. Terrific" (Echo Kellum), Rory/Ragman (Joe Dinicol) sekä Laurelin manttelin saanut Dinah/Black Canary (Juliana Harkavy).

Ei mene aikaakaan kuin Oliver ja hänen vielä harjaamaton joukko saavatkin vastaansa monenmoisia roistoja. Heistä merkittävin on p jousimies Prometheus (En kerro kuka häntä näyttelee, sillä se voi paljastaa liikaa kauden juonesta), jonka henkilöllisyys kuin motiivitkin ovat pitkään hämärän peitossa. Toisin kuin päämäärä, joka on selvääkin selvempi. Vihreän Nuolen tuhoaminen.

Takaumissa Oliver puolestaan pyrkii hyvin valikoivaan venäläisen rikollisjärjestöön, Bratvaan, voidakseen kostaa ystävänsä kuoleman. Hänen kohteenaan on järjestön häikäilemätön johtaja Konstantin Kovar (Dolph Lundgren). Samalla hän ottaa viimeiset, varsin ratkaisevat askeleensa, kohti supersankarin uraa. Siihen hän saa apua yllättävältä taholta: Talia al Ghulilta.

Olen aina pitänyt Arrowta enemmän kuin hyvänä sarjana ja pidän edelleen. Sarja kuitenkin menetti parhaat päivänsä jo pari kautta sitten ja siitä tuli tylsä, liian saippuaoopperainen ja itseään toistava. Sarjasta tuli aloittamansa Arrowversen, tai Berlantiversen niin kuin CW:n samaan universumiin liittyviä supersankarisarjoja myös kutsutaan, huonoimmaksi.

Jousiammunta on henemmän Arrowin heiniä.

Sitten tuli viides kausi. Toki siinäkin oli joitain sarjan aikaisempia ongelmia, mutta pääsääntöisesti sarja meni koko ajan vain paremmaksi ja paremmaksi. Kaudesta parasta oli se, että se palautti sarjan omille juurilleen. Poissa ovat taikuus, metaihmiset ja muut sellaiset. Vaikka yleensä pidänkin juuri sen kaltaisista asioista, Arrowiin ne eivät vain sovi.

Tämä omille juurille palaaminen näkyi myös panoksien pitäessä hyvin henkilökohtaisella tasolla. Eihän kauden pääroistokaan suunnitellut maailman valloitusta tai muuta vastaavaa superroistojen puuhaa, vaan hän oli ottanut kohteekseen vasta vähän aikaa sitten uusiksi muodostuneen TeamArrowin, erityisesti Oliverin itsensä, mitä ei ole tapahtunut sitten toisen kauden Slade Wilsonin.

Kauden aikana Oliver kehittyi selvästi valoisampaan suuntaan ja hänen perässään niin teki myös sarja. Muutos vieläpä tapahtui luonnollisesti, eikä edes muuttanut hahmon kiehtovaa sisäistä maailmaa liikaa. Vain tarpeeksi, jotta hän voi tehdä muutakin kuin synkistellä. Sarjasta löytyi kyllä synkkyyttäkin, ja hyvä niin, sillä se kuuluu sarjaan ja hahmoon olennaisella tavalla. Vain vähemmän kuin pitkään aikaan.

Takaumatkin olivat parempia kuin pitkään aikaan, mikä ei tietenkään viime kausien valossa ole vielä paljon sanottu. Pidin Bratvasta ja kaikesta siihen liittyvistä osuuksista, mutta nekin jäivät toiseksi sille, että saimme vihdoin nähdä, kuinka Oliverin alter-ego oikein sai alkunsa. Takaumissa Oliverin esiintyikin juuri sinä viittakostajana, jona hänet olemme oppineet tuntemaan.

Takaumien hyvistä puolista huolimatta olin iloinen, että ne saatiin vihdoin päätökseensä, sillä varsinkin viime kausilla tuntui siltä, ettei niitä oikeasti tarvittaisi mihinkään. Ne eivät kertoneet juuri mitään uutta Oliverista tai edes kauden roistosta tai teemasta, niin kuin olisi pitänyt. Ainut syy, miksi niitä vielä edes esiintyi se, että ne nyt vain sattuvat kuulumaan sarjan formaattiin.

Itse kauden pääroistokin osoittautui harvinaisen mielenkiintoiseksi. Siitäkin huolimatta, että hahmonhenkilöllisyyteen liittyvä paljastus olikin vähän turhan ilmiselvä. Ainakin sellaiselle, joka on seurannut Arrowia, tai saman kaltaisia sarjoja, pitempäänkin. Pienille roistoille kävi niin kuin heille yleensä tallaisissa sarjassa käy. Osa oli hyviä, osa puolestaan ei. Kukaan ei kuitenkaan noussut selvästi ykköseksi.

Kaikki kauden muutokset eivät kuitenkaan ollut hyviä. Niistä isoin oli se, että uudet ryhmäläiset olivat hieman liian tylsiä ja tavallisia, eikä heillä lisäksi ei ollut tarpeeksi erityistaitoja oikeuttamaan ryhmässä olon, varsinkaan Curtisilla. Tähänkin sääntöön löytyi kuitenkin poikkeus, Dinah Drake eli Black Canary, mutta hän ei sitten saanutkaan ansaitsemaansa huomiota kauden edetessä.

Kauden toteutus oli erittäin ammattitaitoista, varsinkin taistelukohtaukset, eikä minulla ei ole mitään valittamista asian suhteen. Varmasti jollakin paljon minua harjaantuneemmalla on. Jollain alan asiantuntialla, joka minä en suinkaan ole. Sarjassa oli edelleen joitain saippuaoopperamaisia piirteitä, joiden fani en juurikaan ole, mutta ei läheskään niin paljon kuin kahtena viime kautena.

Kausi loppui näyttävästi, suorastaan räjähtävästi. Loppu kuitenkin kärsii siitä, että en usko sarjan menevän niin pitkälle kuin finaali uskotteli sen menevän. Ymmärrätte sitten, kun katsotte sen itse, jos ette ole jo katsoneet. Muuten finaali oli erinomainen, Arrowia parhaimmillaan. Se lupasikin hyvää tulevalle kuudennelle kaudelle, joka toivottavasti on yhtä hyvää tai parempi kuin tämä viides.

Tiivistetysti Arrowin viides kausi osoitti sen, mihin sarja parhaimmillaan pystyy. Se nosti sarjan jälleen supersankarigenren aateliin, ainakin tv-sarjojen puolelta. Neljä ja puoli tähteä.