BBC:n viihdyttävä ja kepeä seikkailu The Musketeers-sarja antaa lähdeteokselleen, Alexandre Dumasin Kolme Muskettisoturia-romaanille, oikeutta. Tv-sarjojen top 10 se ei kuitenkaan pääse.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Musketeers-sarjan ja mahdollisesti sen lähdeteoksen, Alexandre Dumasin jo legendaariseksi muodostuneesta Kolme Muskettisoturia-kirjasta.
Huomautus: Nyt arvostelen sarjan kaikki kolme tuotantokautta.
Pariisi. 1630-luku. d'Artagnan ("Luke" Pasqualino) etsii muskettisotureita kosto mielessään, sillä hänen isänsä on juuri murhattu sellaiseksi esittäytyneen toimesta. Pian pojalle kuitenkin selviää, etteivät he suinkaan olleet murhan takana ja päättää liittoutua kolmen eliittimuskettisoturin Athosin (Tom Burke), Aramiksen (Santiago Cabrera) ja Porthoksin (Howard Charles) kanssa selvittämään asiaan.
Murha selvisi varsin pian, mutta tapauksen selvittäminen antoi d'Artagnanille uuden päämäärän. Hän haluaa muskettisoturiksi. Lisävahvistukset ovatkin tarpeen, sillä Pariisia ja sen kuningasta Louis XIII:ta (Ryan Gage) uhkaa monet vaarat, kuten pragmaattinen Kardinaali Richelieu (Doctor Who:n 12. Tohtori Peter Capaldi) sekä hänen salamurhiinkin pystyvä vakoojansa Milady de Winter (Maimie McCoy).
Peter Capaldi ei voinut enää jatkaa sarjassa päästyään esittämään Tohtoria, joten Kardinaalin tilalle tuli toinen roisto, espanjan hyväksi vakoileva kardinaalin entiseksi alainen de Rochefort (Marc Warren). Kolmannella kaudella Musketöörit saavat vastustajansa kuninkaan Philippe- veljestä (Rupert Everett) ja omasta syystään kostoa Ranskalle vannoneesta Grimaudista (Matthew McNulty).
Suosikkisarjoihini se ei kuitenkaan päässyt tai edes sellaisiin, joista jaksaisin intoilla kovinkaan pitkää. Siitä kertoo jo sekin, että katsoin jaksojen välissä Netflixiin tulleita uusia House of Cardssia ja Orange is New Blackia. Ei kuitenkaan siksi, että siinä olisi mitään vikaa. Kyseessä oli pikemminkin makukysymys. Vaikka pidän historiallisista seikkailuista, ne eivät ole koskaan kuulunut suosikkigenreihini.
The Musketeerssin perusjuoni oli suoraan sanottuna aika peruskamaa, sarjan jokaisella kolmella tuotantokaudella. Oli paha hovin jäsen, piti ensin tunnistaa ja sitten ottaa kiinni. Samalla selvitettiin milloin mitäkin yksittäistä tapausta, joka, varsinkin viimeisellä kaudella liittyi myös siihen isompaan kuvioon. siinä sivussa kulkivat myös muskettisotureiden ihmissuhdekuviot.
Toki joka kaudella löytyi jotain omaakin. Ensimmäinen lähinnä esitteli hahmot, toinen keskittyi lähinnä Espanjan ja Ranskan vihanpitoon, kolmas keskittyikin sitten sotaan ja kuninkaan perheasioihin. Roistojen juonet ja päämäärätkin vaihtuivat kausittain, joskaan ei niin paljon kuin olisi voinut tai edes pitänyt sarjan tuoreena pitämisen kannalta. ehkä olikin hyvä, että sarja päättyi jo kolmen kauden jälkeen.
Vaikka sarja kannattaa ensisijaisesti ottaa pelkkänä kevyenä viihteenä, missä ei toki ole mitään pahaa, se käsittele myös yllättävänkin syvällisiä aiheita, kuten orjuutta, sotaa, pakolaisia, naisten asemaa ja jopa valtionmuotojakin. Vieläpä, niin ettei se vie mitään varsinaiselta pääasialta. Tapa, jolla näitä aiheita käsiteltiin ei ollut erityisen omaperäinen, mutta niitä ei myöskään oltu laitettu pelkäksi vitsiksi.
The Musketeerssin toteutus oli oikein onnistunut. Kaikki näytti, kuului ja tuntui oikealta. Luultavasti enemmän ajasta tietävä näkisi sarjassa virheen, jos toisenkin, mutta minä en, niinpä mahdolliset sellaiset eivät minua juuri haitannut. Kehua voi myös näyttelijätyötä, erityisesti veteraaninäyttelijä Peter Capaldi. Myös itse päähenkilöitä esittävät saivat hahmoihinsa tarvittavaa karismaa.
Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että sarja sisältää paljon ajan mukaista, vauhdikasta ja ennen kaikkea hyvin toteutettua toimintaa. Verta ei kuitenkaan juuri näy, joten se sopii hyvin myös vähän nuoremmillekin. Varsinkin kuin myös seksistä, juomisen kuvaamisesta ja kiroilusta säästettiin. Ainakin niin uskoisin. itse olen jo aikuinen, eikä minulla ole lapsia. Niinpä en ole mikään aiheen asiantuntija.
Sarjan hahmot olivat helposti samaistuttavia ja jopa moniulotteisiakin, varsinkin ensimmäisen kauden roistot Kardinaali Richelieu ja Milady de Winter, jotka olisi helposti voinut tehdä yhtä kliseisiä kuin Bond-pahiksista konsanaan. Erityisesti Kardinaali tahtoi omalla tavallaan vain Ranskan parasta, vaikka hänen keinonsa olivatkin enemmän kuin arveluttavat. Parempi hallitsija hän on kuin palvelemansa kuningas.
Tiivistetysti the Musketeers kertoo vanhan tarinan uudella, hauskalla ja viihdyttävällä, joskin myös hivenen yllätyksettömällä tavalla. Neljä ja puoli tähteä.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Musketeers-sarjan ja mahdollisesti sen lähdeteoksen, Alexandre Dumasin jo legendaariseksi muodostuneesta Kolme Muskettisoturia-kirjasta.
Huomautus: Nyt arvostelen sarjan kaikki kolme tuotantokautta.
Pariisi. 1630-luku. d'Artagnan ("Luke" Pasqualino) etsii muskettisotureita kosto mielessään, sillä hänen isänsä on juuri murhattu sellaiseksi esittäytyneen toimesta. Pian pojalle kuitenkin selviää, etteivät he suinkaan olleet murhan takana ja päättää liittoutua kolmen eliittimuskettisoturin Athosin (Tom Burke), Aramiksen (Santiago Cabrera) ja Porthoksin (Howard Charles) kanssa selvittämään asiaan.
Murha selvisi varsin pian, mutta tapauksen selvittäminen antoi d'Artagnanille uuden päämäärän. Hän haluaa muskettisoturiksi. Lisävahvistukset ovatkin tarpeen, sillä Pariisia ja sen kuningasta Louis XIII:ta (Ryan Gage) uhkaa monet vaarat, kuten pragmaattinen Kardinaali Richelieu (Doctor Who:n 12. Tohtori Peter Capaldi) sekä hänen salamurhiinkin pystyvä vakoojansa Milady de Winter (Maimie McCoy).Peter Capaldi ei voinut enää jatkaa sarjassa päästyään esittämään Tohtoria, joten Kardinaalin tilalle tuli toinen roisto, espanjan hyväksi vakoileva kardinaalin entiseksi alainen de Rochefort (Marc Warren). Kolmannella kaudella Musketöörit saavat vastustajansa kuninkaan Philippe- veljestä (Rupert Everett) ja omasta syystään kostoa Ranskalle vannoneesta Grimaudista (Matthew McNulty).
En tiennyt etukäteen juuri mitään sarjasta ja Kolme Musketööriä on minulle kirjana ennestään aika tuntematon, joten päätös katsoa The Musketeers-sarjaa johtui enemmänkin siitä, ettei sillä hetkellä Netflixistä tullut mitään parempaakaan, ei niinkään siksi, että sarja houkuttelisi minua muuten. Ilokseni kuitenkin huomasin, että sarja on kuin onkin katsomisen arvoinen.
Itseasiassa se olikin juuri sellainen, kuin lajityyppinsä teoksen kuuluukin eli kevyt, jännittävä, hauska, juonittelun täyteinen ja viihdyttävä. Vieläpä harvinaisen hyvä sellainen. Pidänkin sarjaa teoksena, joihin myös muut genrensä sarjat vertautuvat. Toki se olisi voinut olla yllätyksellisempi ja tunteita herättävämpikin, mutta mikäpä sarja, varsinkin seikkailusarja ei.
Suosikkisarjoihini se ei kuitenkaan päässyt tai edes sellaisiin, joista jaksaisin intoilla kovinkaan pitkää. Siitä kertoo jo sekin, että katsoin jaksojen välissä Netflixiin tulleita uusia House of Cardssia ja Orange is New Blackia. Ei kuitenkaan siksi, että siinä olisi mitään vikaa. Kyseessä oli pikemminkin makukysymys. Vaikka pidän historiallisista seikkailuista, ne eivät ole koskaan kuulunut suosikkigenreihini.The Musketeerssin perusjuoni oli suoraan sanottuna aika peruskamaa, sarjan jokaisella kolmella tuotantokaudella. Oli paha hovin jäsen, piti ensin tunnistaa ja sitten ottaa kiinni. Samalla selvitettiin milloin mitäkin yksittäistä tapausta, joka, varsinkin viimeisellä kaudella liittyi myös siihen isompaan kuvioon. siinä sivussa kulkivat myös muskettisotureiden ihmissuhdekuviot.
Toki joka kaudella löytyi jotain omaakin. Ensimmäinen lähinnä esitteli hahmot, toinen keskittyi lähinnä Espanjan ja Ranskan vihanpitoon, kolmas keskittyikin sitten sotaan ja kuninkaan perheasioihin. Roistojen juonet ja päämäärätkin vaihtuivat kausittain, joskaan ei niin paljon kuin olisi voinut tai edes pitänyt sarjan tuoreena pitämisen kannalta. ehkä olikin hyvä, että sarja päättyi jo kolmen kauden jälkeen.Vaikka sarja kannattaa ensisijaisesti ottaa pelkkänä kevyenä viihteenä, missä ei toki ole mitään pahaa, se käsittele myös yllättävänkin syvällisiä aiheita, kuten orjuutta, sotaa, pakolaisia, naisten asemaa ja jopa valtionmuotojakin. Vieläpä, niin ettei se vie mitään varsinaiselta pääasialta. Tapa, jolla näitä aiheita käsiteltiin ei ollut erityisen omaperäinen, mutta niitä ei myöskään oltu laitettu pelkäksi vitsiksi.
The Musketeerssin toteutus oli oikein onnistunut. Kaikki näytti, kuului ja tuntui oikealta. Luultavasti enemmän ajasta tietävä näkisi sarjassa virheen, jos toisenkin, mutta minä en, niinpä mahdolliset sellaiset eivät minua juuri haitannut. Kehua voi myös näyttelijätyötä, erityisesti veteraaninäyttelijä Peter Capaldi. Myös itse päähenkilöitä esittävät saivat hahmoihinsa tarvittavaa karismaa.Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että sarja sisältää paljon ajan mukaista, vauhdikasta ja ennen kaikkea hyvin toteutettua toimintaa. Verta ei kuitenkaan juuri näy, joten se sopii hyvin myös vähän nuoremmillekin. Varsinkin kuin myös seksistä, juomisen kuvaamisesta ja kiroilusta säästettiin. Ainakin niin uskoisin. itse olen jo aikuinen, eikä minulla ole lapsia. Niinpä en ole mikään aiheen asiantuntija.
Sarjan hahmot olivat helposti samaistuttavia ja jopa moniulotteisiakin, varsinkin ensimmäisen kauden roistot Kardinaali Richelieu ja Milady de Winter, jotka olisi helposti voinut tehdä yhtä kliseisiä kuin Bond-pahiksista konsanaan. Erityisesti Kardinaali tahtoi omalla tavallaan vain Ranskan parasta, vaikka hänen keinonsa olivatkin enemmän kuin arveluttavat. Parempi hallitsija hän on kuin palvelemansa kuningas.Tiivistetysti the Musketeers kertoo vanhan tarinan uudella, hauskalla ja viihdyttävällä, joskin myös hivenen yllätyksettömällä tavalla. Neljä ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti