Hämä-hämähäkki kiipes pilvenpiirtäjälle- Ja otti oman paikkansa Marvelin elokuvauniversumissa

Jo Captain America: Civil Warissa vaikutuksen tehnyt Spider-Man ilahdutti myös omassa, Spider-Man: Homecoming-leffassa. Se olikin paras tähän asti tulleista ”Hämis”-elokuvista.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran paljastuksia Spider-Man: Homecoming-elokuvan juonesta! Lue siis omalla vastuullasi!

Huomautus: Käytän Marvelin elokuvauniversumista nimeä MCU, sen englanninkielisen nimen, Marvel Cinematic Universen, lyhennettä. Lyhenne tulee esiin usean kerran tämän arvostelun aikana, joten kaikkien lukijoiden olisi hyvä tietää, mitä se tarkoittaa.

Peter Parker/Spider-Man, suomalaisittain Hämähäkkimies (Tom Holland) tahtoisi päästä Avengers-supersankariryhmään. Sitä ennen hänen pitää kuitenkin todistaa kykynsä mentorilleen Tony Starkille/Iron-Manille (Robert John Downey Jr.). Se ei kuitenkaan ota onnistuakseen, sillä Tony ei päästä nuorena ja kokemattomana pitämäänsä poikaa tositoimiin, vaan kehottaa tätä keskittymään pikkurikollisiin.

Nuoren sankarin tilaisuus tulee muukalaisteknologiasta tehtyjä aseita eniten tarjoamalle myyvän, Vulture-nimisen pahiksen muodossa (Michael Keaton). Onko roisto kuitenkin lian iso pala purtavaksi vielä varsin kokemattomalle sankarille? Varsinkin kuin supersankaruuden lisäksi hänellä on huolehdittavaan myös koulunkäynti ja ihastus ihanaan Liviin (Laura Harrier).

Valehtelisin, jos sanoisin Spider-Man: Homecomingin ylittäneen odotukseni. Mutta vain siksi, että ne olivat jo valmiiksi korkealla. Sekä kriitikoiden ylistävien arvosteluita lukeneena, Captain America: Civil Warin katsoneena, että MCU:hun kuuluvien elokuvien tason tuntien. Eikä suinkaan suotta, sillä se olikin paras Spider-Manista koskaan tehty elokuva. Ainakin viime aikoina tehdyistä Spider-Man-elokuvista.

Parhaisiin Marvelin elokuvauniversumin elokuviin se ei kuitenkaan kuulunut, mutta se ei ole mikään häpeä. Niiden taso on erittäin kova. Syy siihen ei edes ollut elokuvan huonoudessa, vaan siinä, ettei elokuvan toinen genre, teinikomedia, ole sitä ominta alaani. Kauas se kuitenkaan jäänyt ja niinpä elokuva on katsomisen arvoinen, ainakin jos hahmo kiinnostaa edes vähääkään.

Sitä paitsi, Spider-Man: Homecomingissa oli kyllä kaikki, mikä tekee MCU:sta niin hyvän. On tajunnan räjäyttävää toimintaa, huumoria, inhimillinen sankari, supervoimilla ja teknologialla pelleilyä sekä ihailtavaa optimismia. Toteutuskin oli Marvelin elokuvauniversumin totuttua tasoa eli äärimmäisen ammattitaitoista. Erityisesti visuaalisesti. Niin toimintakohtauksissa kuin muutenkin. 

Spider-Man-elokuvia on jo ennestään viisi, joten helposti tulee mietittyä, että tarvitaanko niitä vielä lisää. Tuskin. Jos kyseinen elokuva on kuitenkin näin hyvä, niin antaa tulla vain. Varsinkin kuin se myös poikkesi aikaisemmista elokuvista. Sijoittuihan se viisaasti niitä myöhemmälle ajalle ja niinpä kaikki jo kyllästymiseen asti nähty eli Ben-sedän murha, vapaaottelukehä ja radioaktiivinen hämähäkki loistivat poissaolollaan. 

Spider-Man: Homecoming oli lajityyppinsä, ja päähahmonsa supervoimiin, nähden yllättävänkin maanläheinen. Se sopiikin hahmon omalle elokuvalle paremmin kuin hyvin. Yllättävää on myös se, kuinka pienen rooliin Iron-Man oikein saikaan, olihan hänen osuuttaan korostettu trailereista aika lailla. Minusta tämä oli vain hyvä asia. Kyseessä ei ole MCU:n neljäs Iron-Man, vaan ensimmäinen Spider-Man.

Vaikka Iron-Manian nähtiinkin suhteellisen vähän, elokuvasta löytyy silti paljon viittauksia muihin MCU:n elokuviin, joten elokuvasta saa enemmän irti, jos ne, tai ainakin Civil War, on katsottuna. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole. Tai niin ainakin luulisin. itse olen katsonut joka ainoan elokuvauniversumin elokuvan, jotkut vielä enemmän kuin kerran. Niinpä omaa kokemusta asiasta minulla ei ole.

Itse päähahmon castaus oli jopa harvinaisen onnistunut. Siitäkin huolimatta, ettei minulla ole pahaa sanottavaa aikasemmista hahmon esittäjistä eli Tobey Maguiresta ja Andrew Garfieldista. Tom Holland oli harvinaisen hauska ja tuore Spider-Man täynnä nuorekasta charmia. Ei haittaa myöskään sekään, että Hollandin jos kenenkä uskoisi 15-vuotiaaksi, vaikka oikeassa elämässä hän on hieman vanhempi, 21-vuotias.

Elokuvasta löytyi joitakin kiinnostavia sivuhahmoja, kuten Iron-Man, hänen avustajansa Happy (Jon Favreau), Peterin kuuma täti (Marisa Tomei) ja salaperäinen MJ (Disney-kanavan veteraani Zendaya). Valitettavasti kaikki muut saivat tyytyä kävelevän kliseen osaan, erityisesti Peterin ihastus Liv sekä hänen parasystävänsä ja eräänlainen yleisön sijainen Ned (Jacob Batalon). 

Yleensä valitan supersankarielokuvien roistosta, mutta niin ei tarvitse tehdä tällä kertaa. Ymmärrettävän motivaationsa, karismaattisen ja ammattitaistoisen näyttelijänsä Michael Keatonin sekä muistettavuutensa takia Vulture oli roistona harvinaisen hyvä. Pidin myös siitä, ettei hahmo ei myöskään koskaan mennyt pahuudessaan yli. Toisin kuin supersankarielokuvissa, erityisesti MCU:n sellaisissa, yleensä. 

En kuitenkaan inhonnut heistä ketään, jota ei ole tarkoitettukaan inhottavaksi. Huomattavin tällainen inhottavaksi tarkoitettu oli Peterin kiusaaja, rikkaan perheen pilalle hemmoteltu poika Flash Gordon (Tony Revolori). Elokuva ansaitsee kiitosta sivuhahmojen etnisestä monimuotoisuudesta. Mikä on toki uskottavaahan, sijoittuuhan se kulttuurien sulatuskattilanakin tunnettuun New Yorkiin.

Kyseinen kuva ei liity asiaan. En halua spoilata loppukohtauksia.

Vielä lopuksi. MCU:n elokuville tyypilliseen tapaan myös Spider-Man: Homecomingissa nähdään lopputekstien jälkeen vielä pari loppukohtausta. Niitä ei kannata jättää väliin tälläkään kertaa, joten kehottaisin kaikkia elokuvan katsojia jäämään vielä lopputekstien jälkeenkin. Asia on niin tyypillinen, etten edes tiedä, kannattiko sitä mainita. Mutta mainitsin niin kuitenkin, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Tiivistetysti Spider-Man: Homecoming tekee oikeutta paitsi suositulle päähahmolleen, niin myös kuulumalleen Marvelin elokuvauniversumille. Se ansaitseekin täysin kaikki saamansa kehut, niin kriitikoilta kuin katsojiltakin. Täydet viisi tähteä.