Valtaistuinpelejä Getlannissa

Fantasialla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni, oli sen muoto sitten kirja, tv-sarja tai elokuva. Ei olekaan siis ihme, että pidin myös nyt arvostelemastani Vain puoliksi kuningas-kirjasta.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!!!

Raajarikkoisen, mutta älyltään miekkaakin terävämmän prinssi Yarvin suunnitelmat papin urasta saavat jäädä kuin hänen isänsä ja veljensä murhataan julmasti ja hänestä tulee kuningas. Kauaa hän ei kuitenkaan ehdi vallassa olla, sillä hänet petetään. Mies kuitenkin vannoo saavansa valtaistuimensa takaisin ja kostavansa kaikille, jotka ovat tehneet väärin niin hänelle itselleen kuin hänen perheellekin.

Tavoitteeseensa päästäkseen hänen käyttää hyväkseen terävää älyään sekä matkan varrella saamiaan, jossakin mielessä yllättäviäkin, liittolaisia. Helppoa tämä ei tule olemaan, varsinkaan kuin vallasta syösty Yarvi päätyy soutuorjaksi orjiaan epäinhimillisesti kohtelevan Shadikshirram-nimisen kapteenin alaisuuteen. Vain puoliksi kuningas aloittaa Joe Abercrombien Särkynyt meri-trilogia.

Jo etukäteen arvelin, että Vain puoliksi kuningas voisi olla mieleeni. Siitäkin huolimatta, että sen kirjailija Joe Abercrombie, onkin minulle uusi tuttavuus. Onhan fantasia minulle mieluinen genre. Huomasinkin pian kirjaa lukiessani olleeni oikeassa. En innostunut siitä niin kuin Tulen ja Jään laulun kohdalla tein, mutta pidin siitä silti enemmän kuin useasta muusta kirjasta. Oli sen genre, mikä tahansa.

Kirja on lyhyesti sanottua kasvutarina. Vieläpä melko perinteinen sellainen. Altavastaaja menettää valtansa ja saa sen sitten takaisin, monien vaiheiden ja ihmisenä kehittymisen jälkeen. Kuitenkaan sitä lukiessa ei missään vaiheessa tullut tunnetta, että olen lukenut tämän ennenkin. Se, jos jokin, kertoo selvin sanoin kirjoituksen kovasta laadusta.

Joe Abercrombie taitaa myös maailmanluomisen, jopa paremmin kuin useimmat muut kirjailijat. Yhtään muitakaan kirjailijoita vähättelemättä. Kirjan maailma oli tarpeeksi omaperäinen, jotta siihen on kiinnostava hypätä, mutta tarpeeksi tuttu, jotta siihen pääsi helposti sisälle. Ja jotta, ainakin lukemieni arvostelijoiden mukaan, kirja sopii myös vähemmän fantasiaa lukeneille.

Juuri kiinnostavan maailmansa takia luenkin Särkynyt meri-kirjasarjan muutkin osat, vaikka Vain puoliksi kuninkaan paras hahmo, päähenkilö Yarvi, antoi johdon muille hahmoille. Kyllä hän vielä esiintyy niissä, ainakin nyt lukuvuorossani olevasta kirjasarjan toisessa osassa, Halki Puolen Maailman-kirjassa. Vieläpä suhteellisen suuressa osassa. Hänen pään sisäänsä ei kuitenkaan enää päästä.

Yarvin hyvyys hahmona ei ollut ihme, sillä päähenkilönä hänen kehittämiseensä käytettiin eniten aikaa. Valitettavasti muut hahmot, jopa juonen kannalta tärkeätkin, jäivät paljon häntä yksiulotteisemmiksi. Kyllä heistäkin löytyi persoonaa, muutamista ainakin tärkeimmistä, mutta kuitenkaan läheskään niin paljon kuin olisin toivonut. Persoonallisista naishahmoista kirja kuitenkin ansaitsee kiitosta.

Tietty sivuhahmojen suoraviivaisuus ei kirjan nauttimista haitannut, sillä Yarvia jaksoi seurata heidänkin edestä. Siitäkin huolimatta, että hänen itsesäälinsä ärsyttikin minua ihan kirjan alkumetreillä. Ja se, että hänen vammansa piti mainita joka sivulla. Toki se oli hahmon kannalta tärkeä seikka, mutta silti. Ymmärsin kyllä asian jo ensimmäisellä kymmenellä kerralla.

Toimintaakaan ei oltu unohdettu, mutta väkivaltaa ei missään vaiheessa ihannoitu. Vaan sitä käsiteltiin yllättävänkin realistisesti. Ainakin niin luulisin. Omaa kokemusta asiasta minulla ei ole. Taistelut käyvät sekä ruumiin, että hengen päälle. Kunniakkaita tekoja ei tehdä. On vain selviämistä. Tyyli tuo mieleen Tulen ja Jään laulun, mitä pidän aina positiivisena asiana.

Muutenkin tietty realistisuus näkyi kirjassa selvästi, lähinnä tietyn mustavalkoisen maailmankuvan puuttumisen ansiosta. Lisäksi kirjan hahmot, usein erikoisesta asemastaankin huolimatta, kokevat myös hyvin arkipäiväisiä ongelmia, niiden vähän harvinaisempien sijaan. Se, onko tämä hyvä vai huono asia on tietysti makuasia, itse pidän sitä erittäin hyvänä.

Vaikka pidänkin realistisuutta hyvänä asiana, olisin kaivannut tarinaan enemmän yliluonnollisia elementtejä, sillä ne ovat se fantasiagenren suola ja pippuri. Jopa Tulen ja Jään laulussa on niitä ja se, jos mikä, on harvinaisen realistinen kirjasarja. No, aina ei voi voittaa, eikä kaikkea saada. Sitä paitsi, kirja oli hyvä siitäkin huolimatta, joten asia ei jäänyt minua turhan paljon vaivaamaankaan.

Tiivistetysti Vain puoliksi kuningas oli hyvin lupaava alku Särkynyt Meri-trilogialle. Kirja onkin taattua laatufantasiaa, joten en yhtään ihmettele, miksi se on saanut niin suuren suosion. Viisi tähteä.