Kaukaisten galaksien palkkionmetsästäjä seikkailee jälleen

The Mandalorian sai tänä vuonna toisen kautensa, eikä se ole mikään ihme, niin hyvästä, ja sitä kautta myös suositusta sarjasta on kyse. Eikä sen taso ole laskenut hitustakaan.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Mandalorian-sarjan juonesta! Se myös spoilaa osaa Star Wars-maailman tapahtumista.

Mandoksikin kutsutulla Din Djarinilla (Game of Thronesin Pedro Pascal) on tehtävä, viedä Lapsi (äänenä David Acord ja esittäjänä useat eri nukkemestarit jedien oppiin. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä jedit ovat harvassa ja heitä on erittän hankala löytää. Lisäksi heidän perässään on Lapsesta hyvin kiinnostunut Moff Gideon (veteraaninäyttelijä Giancarlo Esposito).

Tehtävässä auttaa muun muassa entinen kapinallisten sotilas Cara Dune (Gina Carano) ja hyvin kontaktoitunut mekaanikko Peli Motto (myös koomikkona tunnettu Amy Sedaris).Mando on onnistunut keräämään myös uusia liittolaisia. Mutta valitettavasti myös uusista, tai vanhoistakaan vihollisista ei ole pulaa. The Mandalorian sijoittuu Star Wars-universumiin. Sitä näyttää Disney+.

The Mandalorialainen on tullut takaisin, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tämä vuosi tarvitsi piristysruiskeen ja juuri sitä sarja tarjosikin. Se tarjosi myös oikean malin siitä, kuinka Star Wars-sarjoja oikein pitää tehdä, tai tuotoksia ylipäätään. Ja Scifidarjoja ylipäätään. Toinen kausi oli enemmän kuin loistava. Se hipoi jopa täydellisyyttä.

En riedä kumpi sarjan kausista oli parempi. Toisella kaudella kausi ei ollut menettänyt yhtään vahvuuksiaan, kuten Mandon ja n. Baby-Yodan suhdetta, yleensäkin harvinaisen hurmaavaa Baby-Yodaa, kaunista visuaalista ilmettä sekä vanhan ajan Star Warssin ja lännensarjojen tunnelmaa Myös monet jo viime kaudela vaikutuksen tehneistä hahmoista tekivät paluun.

Muuttunut oli vain pari asiaa, joista ensimmäisenä oli Mandon perustehtävä. Lisäksi se, että sarjassa nähtiin edellistä kautta enemmän muista Star Wars-tuotoksista tuttuja hahmoja ja paikkojakin. Esimerksiksi Clone Warssissa ihmisten suosikiksi päätynyt Ahsoka Tanokin (Rosario Dawson) pistäytyi sarjassa, samoin planeetta Tatooine.

Se onko muihin sarjoihin tukeutuminen hyvä vai huono asia, voi olla montaa mieltä. Ymmärrän hyvin niitä, joille sen antama nostalgia vain parantaa sarjaa, itsekin oli kiva nähdä yksi alkuperäisistä Star Warssista tuttu hahmo, mutta muita Star Warsseja tuntemattomia tämä saattaa hyvin ärsyttää. He kuin eivät vierailuista paljon irti saa.

Joitakin saattaa ärsyttää myös sarjan, erityisesti tämän kauden, tapa vaihdella pääseikkailuista pienempiin seikkailuihin. Itseäni tämä ei haittaa, näin hyviä hahmoja seuraa tekemässä, mitä vain, varsinkin kuin seikkailuistakaan ei puuttunut jännitystä tai oikeasti yllättäviä twistea ja maailma on muutenkin erittäin laaja ja mieleenkiintoinen, kuuluuhan se hyvin pitkäaikaiseen franchiseen.

Suosikkihahmoni on, edelleen ja kenellekään yllätyksiä tiskin tuottamatta, Baby-Yoda, mutta löytyi sarjasta muutakin hyviä hahmoja. Titetenkin Mandokin oli hyvä hahmo, enemmänkin kuin hyvä. Riittaahänhän kantamaan sarjaa harteillaan. Ja vielä niin, ettei hänen kasvojaan nähdä kumpaankin jaksoon kuluvaa erikoistilannetta lukuun ottamatta.

Cara Dune oli edelleen bad-ass, vaikka hänen näyttelijänsä ajattelemattomat kommentit eivät coi ola vaikuttamnatta siihen, miten näien hahmon. Twitter on todellakin huono keksintö. Muuten ensimmäisen kauden hahmoista pääsi loistamaan vain Migs Mayfeld (Bill Burr) ja hänkin vain yhdessä, häntä inhimillistävästä), jaksossa.

Ming-Na Wen toisti roolinsa palkkaamurhaaja/salamurhaaja Fennec Shandina, mutta hahmo on jäänyt pahasti siviin sarjassa. Toisella kaudella mukaan tulleista paras oli Ahsoka Tano ja Boba Fett (Temuera Morrison), mutta mukaan tulleista oli muitakin hyviä, kuten Kate Sackhoffin (Battlestar Galactica) Bo-Katan.

Kauden pääpahiksena hääräsi viime kauden tapaan Moff Gideon, joskin häntä ei juuri alkukaudesta nähty tai loppukaudestakaan finaalia lukun ottamatta. Tämä ei ollut pelkästään huono asdia, vaikka mies kiinnostava pahis onkin ja vaikka häntä näyttelevä Giancarlo Esposito suorastaan loisti roolissaan, sillä se lisäsi hahmon mystisyyttä ja siten myös pelottavuutta.

Titenkin sarjasta löytyi myös paljon pienempåiä pahiksia, mutta heistä ei ei juuri kananta puhua samana päivänä kuin Moff Gideonista. Impuriumin rauhantuomari Morgan Elsbeth (Diana Lee Inosanto) tuli lähemmäs, mutta häntäkin nähtiin vain yhdessä jaksossa. Muten kauden pahiksista muistettava oli vain kauden ensimmäisen jakson hiekkalohikäärme.

The Mandalorian saa myös kolmannen tuotantokauden, mutta valitettavasti sitä joudutaan odottamaan aika tasan vuoden. Kausi tulee näille näkymiin joulun 2021 aikaa, aikaisin niistä, Rogue Onessa nähtyn Cassian Andorin oma Andor-sarja, jo seuraavana vuonna. Tarkempaa aikaa minulla ei siitä kuitenkaan ole. Muitakin Star Wars-sarjoja on tulossa, mutta niitäkin saadaan odottaa.

Odotellessa voi joko katsoa vanhoja Star Wars-elokuvia tai sarjoja. Minulta on esimerksiksi Clone Wars kokomaan katsomatta. Tai vain jotain muuta scifisarjoja. Esimerksiksi Expancen viides kausi alkoi juuri. Sen ensimmäiset kolme jaksoa jo katsottavissa. Itse olen yrittänyt tutustua myös Star Trekin maailmaan ensimmäsen Star Trekin muodossa. Se ja muut Trek-sarjat löytyvät Netflixistä.

Tiivistetysti paljon The Mandalorialaista paremmin ei voisi Star Wars-sarjaa tehdä. Sarja ansaitsee edelleen saamansa ylistyksen. Täydet viisi tähteä!

Kokemuksiani D&D:stä

 Tänä vuonna sain vihdoin tilaisuuden pelata supersuosittua Dungeon and Dragons, lyhyemmin vain D&D, -roolipeliä. Kerron nyt omia kokemuksiani pelistä.

Ennen omiin kokemuksiini menemistä, kertaan kuitenkin lyhyesti D&D:stä perusteet, jotta saatte peliä ennestään tuntemattomat saavat siitä edes jonkinlaisen käsityksen. D&D on fantasia-aiheinen roolipeli, jossa jokainen pelaaja tekee oman hahmonsa, jonka kanssa seikkailee valmiissa maailmassa. Kysessä on ryhmäpeli eli pelaamassa on aina pelaajan lisäksi 1-4 muuta pelaajaa.

Valittavana on perusfantasiarotujen lisäksi myös eri ihmisten ja eläinten yhdistelmiä ja useita eri hahmoluokkia taistelijsta velhoon, joista on niin paljon ja joista on niin paljon tietoa, että he ansaitsisivat oman tekstinsä. Sanottakoon vain, että valinann varaa on niin paljon, että kaikki löytävät varmasti jonkun itseään kiinnostavan.

Seikkailun pitäjänä toimii Dungeon Master, DM, joka on usein myös suunnitellut pelattavan seikkailun. Hänen tehtäviinsä kuuluu pelata pelaajien vastustajilla ja muilla vastaantulevilla hahmoilla. Hänellä on myös viimeinen sana kaikessa peliin liittyvässä, joten pelaajan kannattaa toivoa, että hänelle sattuu reilu ja muutenkin hyvä DM. Onneksi minulle sattui.

Nyt kuitenkin itse asiaan eli omiin kokemuksiini D&D:stä. Tämän vuotinen peli ei ole minulle ensimmäinen, tosiin kuin ehkä introsta voisi harhaanjohtavasti luulla. Kuitenkin se on pelinä ensimmäinen kunnollinen. Ensimmäinen pelini kuin oli lähinnä pelitestaus lapsille sopivasta eli toisin sanoen hyvin paljon yksinkertaistetusta versiosta.

Niinpä siitä ei saanut mitenkään parasta kuvaa siitä, miten peliä pitäisi oikeasti pelata. Esimerksiksi Oma hahmoni oli rogue, mutta koska hänelle ei annettu mitään luokkansa erikoisominaisuuksia, tai ainakaan DM ei niitä minulle kertonut, niin olin käytännössä taistelija roolin, mutta koska hahmoni ei ollut tehty siihen, niin erittäin huono selllainen.

Seuraava, nyt käynnissä oleva, D&D-pelini meneekin paremmin (se on vielä kesken). Nyt minulla on DM, joka osaa opastaa sen saloihin. DM jopa aloitti kampanjan kertaamalla kaiki hahmoluokat ja mahdolliset rodut. Ensimmäisestä kerrasta suurin osa käytettiinkin hahmojen luomiseen ja elin muuhun opetteluun. Minulla olikin monia kysymyksiä, mutta saimme lopulta hahmot tehtyä.

Oma hahmoni oli metsähaltiamunkki. Päädyin siihen, koska se on kuulemma helppo oppia ja sillä oli kuitenkin makua kuin toisessa helppo opeteltavassa ja siten aloitteleleville suositellusta hahmossa eli fighterissä. Muut ryhmäni jäsenet ovat tortlewarlock, tabaxirogue ja örkkifighter. Tortle on ihmismäinen kilpikonna ja tabaxi ihmismäinen iso kissaeläin.

Samalla keralla ehdimme myös pelata vielä eräänlainen prologin eli toisin sanoen esiosan, joka alkoi hahmojemme ollessa vielä lapsia. Minusta se oli hyvä idea DM:n puolella monestakin syystä. Ensinnäkin se totutti meidät peliin ja toisiimme sekä toisekseen prologi aloitti päätarinan, joten se oli myös tarinan kannalta hyvin oleellinen.

Kuva ei ole omasta munkihahmostani

Muista kerroista en kerro mitenkääön sen yksityiskohtaisemmin kuin, että nautin pelistä ja opinkin siitä kokoajan lisää, vaikka ämätööri siinä vielä olenkin. Iso osa syystä on kuitenkin se, että rymässäni on hyvä henki. Ainut ongelma on se, että yksi ryhmäläisistäni koukuttui Magic: The Gathering -korttiinpeliin, eikä ole enää mukana.

Olemmekin jo edennyt pelissä mukavasti. Hahmot laitetaan kokemustensa mukaan eri tasoille, aloitimme ensimmäisestä tasosta ja nyt olemme jo kolmannella. Se tarkoittaa myös sitä, että saimme valita hahmoille alaluokat eli hahmojemme erikoistumisen. Jokaisella hahmoluokalla on omat alaluokat, tai ainakin melkein jokaisella, ja ne antavat hahmoille lisää ominaisuuksia.

Nyt D&D-ryhmäni on tauolla, koronan takia. Se ei ole mikään ihme, korona kuin on vaikuttanut kaikkeen muuhunkin ryhmätoimintaan. Odotan kuitenkin innolla sen jatkamista, mikä toivottavasti tapahtuu enemmin kuin myöhemmin. Ehdimme kuitenkin pelata sen verran, että voin hyvällä omallatunnolla suositella peliä muillekin. Se on ainakin kokeilemisen arvoinen.

Supernatural-Urbaanin fantasiasarjojen suunnannäyttäjä

15 kautta. Näin kauan kesti yksi parhaimmista ja sen vuoksi myös suosituimmista fantasiasarjoista, Supernatural. Nyt se kuitenkin sai päätöksensä ja siksi päätinkin, että on sarja-arvostelun aika.

Varoitus: Juonipaljastuksilta ei tämän arvostelun kohdalla vältytä.

On vuosi 2005. Maailmassa on yliluonnollisia hirviöitä, kuten demoneita, vampyyreja ja aaveita, joista tavallliset ihmiset eivät tiedä mitään. Dean (Jensen Ackles) ja Sam (Jared Padalecki) Winchesterin isä (Jeffrey Dean Morgan) kuitenkin on opettunat heitä pienessä pitäen metsästämään niitä. Aikuistuttuaan veljeksistä toinen, Sam, haluaa kuitenkin normaalia elämää. Heidän isänsä katoamimen pakottaa kuitenkin hänet taas hirviömetsätyksen pariin.

Siitä seuraakin yli vuosikymmenen matka, jonka aikana veljekset kohtaavat monia hirviöitä, muun muassa itse Luciferin, estävät maailmanlopun enemmän kuin kerran ja saavat tietää paljon uutta sekä itsestään, että perheestään. He saavat apua monista ystävistä ja liittolaisista, tärkeimpänä enkeli Castiel (Misha Collins) ja varaisä Bobby (Jim Beaver).

Rakastan fantasiaa, sekä perinteistä, että urbaania. Kaikki urbaani fantasia ei minulle kuitenkaan käy, sillä siihen kuuluu monia Vampyyrinpäiväkirjan tai Varjojen kaupungit tyylistä teiniromassihöttöä. Supernatural oli kuitenkin kaukana siitä, vaikka siitä löytyikin varmasti paljon teinityttöjäkin vetävää, ja siksi jo siksi se voittaa suurimman osan lajityyppinsä tuotoksista.

Supernaturalin suurin vahvuus, verrattuna muihin vastaaviin sarjoihin, oli kuitenkin ehdottomasti se, että veljeksien kemiat pelaavat harvinaisen hyvin hyvin yhteen. Niin hyvin, että kaksikko oli paljon kiinnostavampi yhdessä kuin erikseen, vaikka pidinkin molemmista veljistä.Tämä oli ainakin osaksi heidän näyttelijöidensä ansiosta.

Kun listaan lisätään hirviöt, jotka vaihtelivat edes jokseenkin kiinnostavasta huippuhyvään, sarjan tavan olla ottamatta itseään turhan vakavasti sekä aina suhteelisen kiinnostavan perusjuonen, niin voisi jopa sanoa, että Supernatural kuuluu urbaanin fantasian parhaimmistoon. Buffya se ei missään tapauksessa voita, mutta sarja oli silti enemmän kuin vain hyvä.

Sitä huumoria saatii hyvin jo perusjakoissa, lähinnä Deanin toimesta, mutta melkein joka kaudella oli myös ns. huumorijaksoja, joista parhaimmat sijoittuivat tv-sarjoihin ja Scooby Doo-animaatioon. Sarjaan sisältyi myös aimo annos metahuumori, pistävimmin ”Fan Fiction”-jaksossa, joka oli ilmiselvin vinkkaus sarjan faneille, jota olen tv:ssä tai muissakaan medioissa nähnyt.

Minun on vaikea valita sivuhahmoista parhaita, koska harva heistä erottui kuitenkaan edukseen. Tämä ei tarkoita, etteikö sarjasta olisi löytynyt erinomaisia sivuhahmoja, kuten teknikkanörtti Charlie (Felicia Day), itseriittoinen varas Bela (The Walking Deadin Lauren Cohan) sekä valitettavatsi vain melkein oman spin offinsa saanut Jody Mills (Kim Rhodes).

Veljesten vastaansaamat hirviöt vaihtelivat suhteellisen harmittomista viikon hirviöistä aina Jumalaan asti (kyllä, luit oikein). Paras heistä oli kuitenkin ehdottamasti Lucifer (loistava Mark Pellegrino), joskin demonit Ruby (muun muassa Arrowin Katie Cassidy) ja Crowley (myöskin loistava Mark Sheppard) tulivat kyllä lähelle.

Supernaturalin oli kuitenkin myös joitakin kohtuullisen suuriakin heikkouksia, varsinkin viimeisillä kaudella. En olekaan ainut, jonka mielestää sarjan olisi pitänt loppua silloin kuin alkuaan oli suunnitteilla eli viidenteen kauteen. Niistä suurin oli se, että mitä pidemmälle mentiin, niin sitä enemmän ja silminpistävimmin sarja alkoi toistaa itseään.

Lisäksi kauden viholliset alkoivat lopussa mennä jo niin voimakkaiksi, että on jopa tälläisille sarjoille epäuskottavaa, että veljekset pystyisivät voittamaan ne. Toki minusta on aina olut hieman epäuskottavaa, erttä hirviö, ja niiden metsastystietoja lukuun ottamatta aivan tavalliset ihmiset pystyisivät voittamaan kaikenlaiset demonit, erillaiset taikuuden käyttäjät, ihmissudet yms hirviöt.

En myöskään ole koskaan ollut fani sarjan tavalle tappaa suurin osa sivuhahmoista, varsinkin naishahmot kuolivat aika kovalla todennäköisyydellä. Sarjalla olisi myös ollut paljon petrattavaa mitä tulee etniseen monimuotoisuuteen tai monimuotoisuuteen yleensä. Suurin osa tärkeimmistä hahmoista kuin oli valkoisia miehiä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Vioistaan huolimatta Supernatural oli kuitenkin harvinaisen viihdyttävä sarja, juuri niin hyvä, etten suinkaan ihmettele sen suosiota. Siksi herää kysymys, saiko se ansaitsemansa päätöksen. Finaali ei ollut läheskään niin hyvä kuin olisi voinut olla, mutta ei se huonoimpien sarjafinaalien joukkoonkaan kuulu, toisin kuin olen kuullut väitetävän.

Sen sijaan tämä peruukki kuuluu huonoimpiin näkemiini, jos ei jopa ole huonoin

Tietenkin se, kuinka paljon finaalista pitää riippuu siitä, kuuluuhun niihin katsojiin, kuten minä, joiden mielestä sarja oli parhaimillaan keskittyessään Samiin ja Deaniin, vai niihin, joista sivuhahmot kuuluivat veljesten ohella niihin, jotka tekivät sarjasta juri niin hyvän kuin se oli. Finaalissa ei nimittäin juuri sivuhahmoja nähdä, Bobbya lukuunottamatta.

Siitäkin huolimatta sarjan toiseksi viimeinen jakso, "Inherit the Earth", tarjosi minusta kyllä vielä paremman lopun. Olisin voinut hyvin elää tietämättä kaikkea Winchesterin veljesten elämästä, kuten sitä, mihin he kuolevat. Avoin loppu olisi ollut aivan yhtä hyvä, jopa parempi. Toimihan se Buffyssa ja Angelissakin, ainakin jos minulta kysytään.

Tiivistetysti Harvinaisen viihdyttävä Supernatural ei turhaan kuulu katsotuimpien ja fanituimpien tv-sarjojen kärkijoukossa. Neljä tähteä, kaudet 1-5 ansaitsisi niitä jopa viisi.

Vuoden 2020 parhaat elokuvat ja tv-sarjat

Vuosi 2020 lähenee loppuaan, niinpä päätin listtata sen parhaimpia tv-sarjoja ja elokuvia. Onhan se viihdeblokaajien jokavuotinen perinne.

Parhaat elokuvat

1. Old Guard

Netflixin alkuperäiselokuva kuolemattomista sotureista. Erityisesti Charlize Theron loisti pääkuilemato Andyn roolissaan.

2. Birds of Prey

Harley Quinnin ja otsikotakin löytävän tiimin elokuva oli erittäin viihdyttä katselukokemus, joskin sen korkea sijoitus on lähinnä kilpailun puutteen ansiota.

3. Project-Power

Netflixin tämän vuoden toinen supersankarielokuva oli myös erittäin viihdyttävää katsottavaa.

4. Hamilton

En tiedä kuuluuko tämä mukaan, koska kyseessä oli musikaali, mutta erittäin hyvä tapaus silti.

Huom. Tätä kirjoittaessani Wonder Woman 1984 ei ole vielä tullut teattereihin. On hyvin mahdollista, että se vie kärkipaikan.

Parhaat uudet tv-sarjat

1. Witcher

Maailmalla menestyneisiin kirjoihin ja niistä tehtyihin peleihin perustuva Witcher oli vuoden parhaita fantasiapläjäyksi.

2. Lovecraft Country

Myöskin kirjoihin perustuva Lovecraft Country sekoittaa lovecraftiläiset hirviöt rasismin kauhuihin ja harvinaisen hyviin hahmoihin.

3, The Haunting of Bly Manor

Ei ehkä edeltäjänsä veroinen, mutat kuitenkin enemmän kuin mukiinmenevä kauhusarja.

4. Star Trek: Lower Dect

Sarja on harvinaisen hauska, jopa näin Star Trekin universumia tuntemattomalle.

Parhaat jatkuneet tv-sarjat

1. The Mandalorian

Star Wars universumiin sijoittuva The Mandalorian sai toisen kautensa tänä vuonna, eikä se tosiaankaan petä sarjan faneja.

2. Harley Quinn

Harley Quinn on todellakin animaatioiden aatelia. Olen kuullut hyvää DC:n animaatioista, mutta vasta nyt olen nähnyt, ettei huhut ole todellakaan liioiteltua. Harley Quinn on hauska sarja ja enemmänkin.

3. Westworld

Scifin Game of Thoresiksikin sanottu, tosin hieman turhaan, Westworld on vielä harvinaisen kiinnostava scifisarja.

4. Supernatural

Vaikka Supernatural eiole ollut pitkään aikaan parhaimmillaan, niin sen 15. ja samalla viimeinen tuotantokausi oli silti edelleen laatutelevisiota. Teen siitä jossain vaiheessa ihan peringteisen arvostelun, jossa voitte lukea lisää mielipiteistäni kaudesta.

Juoni tiivistyy Kiinan Tarun Sormusten kolmannessa osassa

Luin jokin aikaa sitten Jin Yongin Kotkasoturin tariun kolmannen osan, Yue Fein perinnon ja voinkin sanoa, ettei se jäänyt edeltäjäänsä huonommaksi.

Varoitus: Tämä teksi sisältää juonipaljastuksia! Erityisesti Kotkasoturin tarin ensimmäisestä kahdesta osasta.

Huomautus: Tässä arvostelussa nähtävät livekuvat ovat kirjasarjasta tehdyistä tv-sarjoista ja elokuvista.

Kun viimeksio näimme Guo Jing ja kumppanit lähtivät vihastuneen hänen rakastettunsa Huang Rongin isän Rohtomestari Huangin saarelta, joutuivat veden varaan ja taistelevat nyt hengestään. Eikä siinä vielä kaikki heillä oli matkaseuranaan katala Ouyang Feng ja tämän Huang Rongiin vieläkin tulisesti rakastunut veljen poika Ouyang Ke.

Epätavalliset kumppanukset löysivätkin autiosaaren, mutta takaisin pitäisi päästä. Song-dynastiaa sen ikuinen vihollinen, Jin dynästiä ja erityisesti sen prinssi Wanyan Honglie. Huang Rongille riittä vielä muutakin huolehdittavaa kun hänen kuolevasti haavoittunut oppi-isänsä Hong Qigong tekee hänestä Kerjäläisten seuran päällikön. Yue Fein perintö on Jin Yongin Kotkasoturin tarun kolmas, mutta ei suinkaan viimeinen, osa.

Jos on lukenut yhtään lukenut minun arvostelujani Kotkasoturin taruista, niin ei ole mikään yllätys, että pidän sarjan kirjoista, ja paljon. Yllätys ei liene myöskään se, että pidän myös Yue Fein tarusta. Se oli enemmänkuin loistava kirja. Hauska, toiminnantäyteinen ja mestarillisesti kirjoitettu. Siitäkin huolimatta, että sillä oli omat pienet vikansa.

Joitakin sen osuuksia olisi voitu lyhentää tai jopa leikata kokonaan pois. Hyvänä esimerkinä tästä toimii autiosaarelle sijoittuva osuus. Kuitenkin kirjan hahmot olivat sen verran kiinnostavia, ettäheidän tekemisiään seuraa mielellään, oli ne sitten juonelle oleelisia tai ei. Niinpä lukukokemus ei tästä juuri kärsi.

Kirja vei kuitenkin juontakin eteenpäin, ja vieläpä oikein urakalla. Itseasiassa kirja oli niin pääjuonessa kiini, että kirjasarjan ensimmäiset osat kannattaa olla luettuna ja tuoreessa muistissa ennen kuin edes harkitsetkaan tämän kirjan lukemista. Esimerksiksi toisen osan tapaan myös tämä alkoi keskeltä toiminnan yditä ja loppui toiminnan ollessa vielä käynnissä.

Kirja tarjosikin hyvin tapahtumarikkaan lukukokemuksen. Uusia liittolaisia ja vihollisia tuli taas lisää, tärkeitä hahmoja haavoittui tai jopa kuoli, taistelukohtauuksia oli paljon ja ne olivat pitkiä, mutta ei kuitenkaan millään muotoa tylsiä sekä kirja paljasti taas lisää maailmansa salaisuuksia, joista osa oli tietenkin tärkeimpiä kuin toiset.

Vaikka kirjasa olikin vakavia teemoja ja tapahtumiakin, niin siitä löytyi myös paljon huumoria ja valoa. Ei kuitenkaan niin, että kirjan tunnelma olisi jotenkin epäyhtenäinen. Huumori oli vieläkin minun makuuni sopivaa, näin länsimaisien tai ei Jin Yongin, en nimittäin tiedä kuinka paljon kirjan huumorista on kiinalaisille ”tyypillistä” ja kuinka paljon Jin Yongin omaa.

Kirjasta löytyi kuitenkin yksi elementti, joka oli tarkoittamattomasti hauska. Jo edellisissä osissa sankarimme kohtasivat Kiinan kokoon nähden epäuskottavan määrän erilaisia taistelulajien mestareita ja vanhat ystävät ja vihollisetkin tulivat vastaan milloin mistäkin yllättävistä paikoista.Yuen Fein perinnössä tämä ominaisuus oli viety vielä pidemmälle.

Jos osoitat tämän kuvan hahmoa, hän oli todennäköisesti kyseisessä majatalossa jossian aviheessa kirjan tapahtumia.

Yhteen peineen kylään tai tarkemmin vielä kylän toimimattomaan majataloon oli mahdotettu melkein kaikki tarinan kannalta oleeliset hahmot, olvat ne sitten ystäviä, vihoillisia tai joitakin siltä ja väliltä. Sillä oli oma juonellinen syysnsä, itseasiassa kaikilla tälläisillä tapaamisilla oli, mutta en voinut olola pitämättä sitä erittäin huvittavana.

Jo kirjasarjan muissa osissa nähnyistä hahmoista, tai ainakin tärkeimmistä heistä, on vaikea sanoa mitään uutta. Suosikkini on edelleen Huang Rong, mutta oli Guo Jingkin hyvä hahmo. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että kaksikko sai matkata pitkän aikaa kahdestaan, sillä se tarjosi mahdollisuuuden heidän syventämiseensä.

En voi sanoa, kuka oli suosikkini uusista hahmoista, sillä se pilaisi lukemisen ilon. Kirjasta löytyi niin uusiin hahmoikin kuin vanhoihin sivuhahmoihin liittyviä paljastuksia, jotka kannattaa lukea itse. Sen kuitenkin sanon, että jälleen kerran naiset jäivät melkein kokonaan sivuun, Huang Rongia lukuunottamatta. Siihen olen kuitenkin jo ehtinyt näiden kirjojen kohdalla tottua.

Kotkasoturin seuraava osa, englantilaiselta nimeltään A Heart Divided, on samalla kirjasarjan päätösosa, luen sen heti sen tullessa kirjastoihin. Se ei kuitenkaan ole tullut vielä edes englannin kielisenä veriona, se käännös on luvassa vatsa ensivuonna, joten en tiedä, kuinka kauan menee siihen, että se tulee suomalaisten luettavaksi. Veikaan kuitenkin, että siihen menee aikaa.

Tiivistetysti Yue Fein perintö oli lukunautintona edellisien osien veroinen, vaikka se kieltämättä kärsikin väliosille tyypillisestä ongemasta. Neljä ja puoli tähteä!