Titans Assemble!

Nyt arvostelemani Titans on taas yksi osoitus siitä, että vaikka Marvel hallitsee supersankarielokuvat, niin tv- sarjat kuuluvat DC:lle. Arvostelen sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Titans-sarjasta! Varsinkin sen ensimmäisestä kaudesta.

Batmanin kasvattipoika ja entinen sidekick Robin/Dick Grayson (Brenton Thwaites) on jättänyt supersankaroinnin ja taistelee nykyään rikollisuutta vastaan perinteisimmin keinoin, työssään poliisina. Supersankarointi ei kuitenkaan ole valmis jättämään häntä, vaan pian hänen puheilleen tulee mystisten voimiensa takia murhanhimoisen kultin takaa-ajama Rachel Roth (Teagan Croft).

Koska Dick on sankari hän tietenkin lupaa auttaa tyttöä. Rachelia pelastamaan tarjoutuvat myös muistinsa menettänyt ja itsekin supervoimia omaava baddass Koriand'rin, kutsumanimeltään Kory Anders/Starlight (Anna Diop) ja muotoa muuttava Gar Logan/Beast Boy (Ryan Potter). Titans perustuu DC:n samannimisestä ryhmästä tehtyihin Teen Titans -sarjakuviin.

Pakko sanoa, että Titansit eivät ole minulle ennestään tuttuja. Tunnen Robinin, mutta vain populaarikulttuurin kautta, eikä hän ole ikinä edes kiinnostunet hahmona juurikaan. En ole tainnut edes lukea yhtään sarjakuvaa tai katsonut yhtään elokuvaa tai tv-sarjaa, jossa hahmo esiintyy. Muista en tiennyt senkään vertaa. senkään vertaa. Siksi en oikein tiennyt, mitä sarjalta voisi odottaa.

Onneksi sarja yllätti minut iloisesti. Jopa sen Robinkin oli oikeasti kiinnostava, vaikka vähän kevyt 

Batman olikin. Oliko se paras supersankarisarja? Ei sentään. Oliko se ihan niin hyvä kuin DC:n Arrowverse? Sanoisin, ettei ihan. Oliko se viihdyttävä? Kyllä. Tämä ei tarkoita, etteikö siinä olisi omat vikansa, mutta sarjan hyvät puolet peittosivat huonot. Varsinkin toisella kaudella. Titans oli niitä sarjoja, jotka paranevat vanhetessaan.

Titans pärjää keskimääräistä supersankarisarjaa paremmin parilla rintamalla. Tunnelmaltaan, johon vaikuttaa niin juoni kuin visuaalinen ilmekin ja mitä tulee tiimin keskinäiseen kemiaan. Sarja näytti upealta, erityisesti taistelukohtauksissa ja tiimin jäsenet täydensivät toisiaan. Se oli vielä mallikelpoinen esimerkki minun itseni suuresti pitämästä löydettyperhe-kliseestä.

Pidin myös siitä, että sarja oli ehdottomasti suunnattu aikuisille. Hahmot saivat kiroilla ja väkivalta kuvattiin paljon graafisemmin. Pidän kyllä paljon kevyemmistäkin supersankarisarjoista, enkä tosiaankaan vastusta koko perheen supersankarisarjoja. Niille on paikkansa ja pidän niistä itsekin, mutta joskus on kiva katsoa jotain aikuisempaa. Enkä ole tässä asiassa ainoa laatuani. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii muun muassa huippusuositut Deadpool, Logan ja The Boys.

Aikuismaisemmat piirteet eivät kuitenkaan koskaan tulleet pääasiaksi, eikä esim. väkivaltaa nähty vain väkivallan takia.Sarja keskittyi suurimmaksi osaksi hahmoihin, erityisesti Dick Graysoniin. Jopa liikaakin, sillä joskus sarja tuntui, varsinkin ensimmäisellä kaudella, Dick Grayson Show:lta. Keskittyihän monet jaksot joko suurimmaksi osaksi tai pelkästään häneen, mukaan lukien ensimmäisen kauden finaali.

Asiaa ei olisi haitannut, jos hän olisi ollut mielenkiintoisin hahmo, mutta näin ei ole. Siitäkin huolimatta, että pidin hänestä paljon enemmän kuin aluksi luulin. Samoin kuin yhtä paljon kuin toiseksi suurimman fokuksen, syystäkin, saaneesta Rachelista. Sekä hänen taustansa, että voimansa olivat hyvin kiinnostavia. Valitettavasti tyttö pääsi toisella kaudella selvästi vähemmän esiin.

Kuitenkin sarjan parhaan hahmon titteli kuuluu Korille/Starfirelle. Valitettavasti hahmo jäi kummallakin kaudella vähälle huomiolle. Starfiren sisko, Blackfire, on ainakin yksi kolmannen kauden pahiksista, joten asia voi muuttua. Samaa voi sanoa myös Garista, johon olen kiintynyt päänelikoista vähiten hänen vähäisen ruutuaikansa takia. Se oli harmi, sillä hahmo toi usein sarjaan tarvittavaa keveyttä.

Ensimmäinen kausi kärsi myös tylsästä pääpahiksesta, Rachelin demoninen isä Trigonista (Seamus Dever), mutta kauden muut pahikset, erityisesti 50-luvun ydinperhettä edustava “Nuclear Family”, kyllä heitä tosiaan sanotaan siksi, sekä toisen kauden Slade Wildon/Deathtroke (Esai Morales) korvasi puutteen ja enemmänkin. Hän kuuluu supersankarisarjojen parhaisiin roistoihin.

Takaumissa nähtiin myös vanhat Titanssit

Vaikka toinen kausi olikin hieman ensimmäistä parempi, siitä löytyi kuitenkin yksi suuri vika. Alun jaksoista noin joka toinen oli takauma-jaksoja. Pidän niistä kyllä, mutta silläkin on rajansa kuinka paljon niitä jaksaa katsella. Luulen, että tv-sarjan tekijöillä ei riittänyt materiaalia koko kolmeentoista jaksoon, joten he yrittivät pitkittää tarinaa takaumien avulla. Muuta selitystä en niille keksi.

Titanssien suurin vika oli kuitenkin ensimmäisen kauden finaali, joka oli selvästi tarkoitettu viimeistä edeltäväksi jaksoksi. Toisen kauden ensimmäisen jakson ollessa se ensimmäisen viimeinen. Rachelin ja Trigonin lopputaistelu ja vilkaisu Titanssien päämajaan olisi nimittäin lopettanut kauden paljon paremmin kuin Dick Graysoonin matka omaan mieleensä, niin hyvä kuin tuo matka olikin.

Toisen kauden loppu olikin sitten parempi, vaikka sillä olikin omat vikansa, kuten pahiksen ja yhden Titanssin antikliimaksinen kuolema ja se, että naisetkin jätettiin suuremmaksi osaksi sivuosaan. Pidin kuitenkin myös paljosta, varsinkin tivoliin keskittyneestä lopputaistelusta. Jos sama tahti jatkuu, niin finaaleissa kuin sarjan tasossa yleensä, kolmas osa on jo pakkokatsottavaa tv:tä.

Tiivistetysti Vaikka Arrowversen sarjat ovatkin vieläkin parasta mitä DC voi tv>N puolella tarjota, Titans tarjoaa sille hyvän vastuksen. Neljä ja puoli tähteä!