Emme ole todellakaan enää Kansasissa

Monet tuntevat Ihmemaa Ozin. Joko kirjasta tai sen vaihtelevalla menestyksellä tehdyistä uusintaversioista. Uusin yrittäjä on epätasainen, mutta muuten varsin pätevä Emerald City.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Emerald Cityn ensimmäisestä kaudesta.

Sairaanhoitaja Dorothy Galen (Adria Arjona) tavallinen elämä mullistuu pyörremyrskyn lennättäessä hänet toiseen maailmaan, Ihmemaa Oziin. Takaisin kotiin pitää tietenkin päästä. Eikä vähiten siksi, että Dorothy on etsitty nainen, tappoihan hän vahingossa Idän noidan (Florence Kasumba). Siinä häntä auttaa muistinsa menettänyt Lucas (Oliver Jackson-Cohen).

Ozilla on myös ongelmia omastakin takaa. vaikka pelätty Beast Forever on voitettu, hänen pelätään tulevan takaisin. Lisäksi Emerald Cityn hallitsija Velho (Vincent D’Onofrio) on kieltänyt kaupungistaan taikuuden, mikä on saanut Pohjoisen noita Gildan (Joely Richardson) kapinamielelle. Tässä Taikuuden ja tieteen taistelussa keskelle asettuu Lännen noidan (Ana Ularu).

En ole lukenut Ihmemaa Oz-kirjaa tai nähnyt sinne liittyviä sovituksia. Sekä siksi, että oma kiinnostukseni asiaan ei ole riittävä, että siksi, että se ei ole läheskään niin kova juttu täällä Suomessa kuin vaikkapa Amerikassa. Siksi minun ole vaikeuksia innostua Emerald Citystakaan, taas uudesta Ihmemaa Oz-filmatisoinnista. Päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden ja se kannatti.

 Emerald City ei ole läheskään täydellinen sarja. Sitä vaivaa niin epätasainen alkukausi kuin hieman ärsyttävä päähahmokin. Sarja kuitenkin paranee vanhetessaan. Suosikkisarjojeni joukkoon se ei pääse, mutta se ei tarkoita, etteikö sarja olisi katsomisen arvoinen. Kaunis visuaalinen ilme, aikuismainen ja paikoittain synkkä tyyli sekä monitahoinen maailma varmistivat viihdyttävän katsomiselämyksen.

Sarjan maailmasta tuli helposti mieleen Game Of Thrones. Näillä kahdella sarjalla onkin paljon samaa, kuten keskiössä olevat valtapelit, selvän hyvyyden ja pahuuden puute, aikuismaisuus sekä maailman synkkyys. Olemme kaukana mistään lapsille sopivasta. Muuten vertaus niinkin loistavaan sarjaan kuin Game of Thronesiin on erittäin epäreilu. Kaikki eivät voi kuitenkaan olla Game of Throneseja.

Muutenkin sarja muistuttaa kuitenkin teemaltaan enemmän sellaisia sarjoja kuin Grimm tai Olipa Kerran. Minulle se on eduksi, sillä pidän kaikista luettelemistani sarjoista. Sitä paitsi, Emerald Citystä löytyi myös paljon, jos ei uutta, niin ainakin astetta erikoisempaa. Erityisesti visuaalisen ilmeen osalta. On pakko myöntää, että se ei kuulu omaperäisempien sarjojen joukkoon, mutta aika harva enää nykyään kuuluu.

Emerald City ansaitsee kiitosta kahdesta, hyvin ajankohtaisesta asiasta. Ensinnäkin pidin sen tavasta käsitellä aseväkivaltaa, joka ei suinkaan jäänyt niin yksitoikkoiseksi kuin tämän lajityypin sarjoilta voi odottaa. Toiseksi Ozin asukkaat olivat etnisesti hyvin monimuotoisia ja jopa päähenkilö itse oli latina. Asia, jota nähtiin hyvin vähän käytännössä.

Sarja kuvasi myös jotain sellaista, mitä näemme tämän tyyppisissä sarjoissa hyvin harvoin, transukupuolisuutta kun yksi sarjan hahmoista on muutettu taikakeinoin pojaksi, joka hän nyt kokeekin omakseen. Kaikki kirjoja lukeneet tietävät. Kuvaus ei ollut läheskään täydellinen, mutta se olisi voinut olla loukkaavampikin, mikä ei ole valitettavasti vieläkään itsestään selvää.

Mainitsinkin jo, että Dorothyn oli hyvin ärsyttävä. Syytä tähän ei ollut vaikea löytää. Nainen nimittäin oli aivan käsittämättömän edesvastuuton. Melkein joka jaksossa Lucasin piti pelastaa hänet pulasta, johon häntä viisaampi ei olisi edes joutunut. Esimerkkisi kuka muu kuin Dorothy Gale ajattelisi, että esiintyminen tappaman naisen seuraajana kyseisen naisen väelle olisi hyvä idea? 

Onneksi sarja seuraa muitakin kuin päähahmoaan. Lempiseurattavani oli West ja hänen omia salaisuuksia omaava suojattinsa Tip (Jordan Loughran). Näiden kahden perin sympaattisen hahmon seikkailuja oli ilo seurata, yhdessä ja erikseen. Lucas oli hahmona mukiin menevä, muttei erityisen muistettava. Minun oli myös vaikeuksia ostaa hänen ja Dorothyn väitetty rakkaus.

Lucasista erityisen tekee kuitenkin se, että mies sai roolin kuuluisana variksenpelättimenä. Sarjan versio hahmosta poikkeisi kuitenkin hyvin paljon totutusta. Samoin kävi Tim Manin kohdalla, jonka roolin sai Tipin kaveri Jack (Gerran Lyn Howell). Erilainen oli myös pilalle hemmoteltu ja omalaatuinen Prinsessa Evi (Stefanie Martini), joka peittää kasvonsa naamioiden taakse.

Velho vaikutti mukiinmenevältä hahmolta, mutta lopulta mieli muuttuu. Ensimmäiseksi pelottavaan, sitten lähinnä säälittävämpään, suuntaan. Sen parempi, ihmisenä tai hallitsijana, ei ole myöskään Pohjolan Noita Glinda. Sen lisäksi hän on pettymys myös siskona, muta se kuuluu naisen pienempiin vikoihin. Vioistaan huolimatta näillä kahdella kummankin hallitsijan motiivit olivat jokseenkin ymmärrettävät.

Petyin Emerald Cityn ensimmäinen kauden loppuun. Sarja ei välttämättä näe enää toista kautta, minkä vuoksi se olisi pitänyt saada jonkinlaisen lopullisen päätöksen. Jotkin juonenpäät saivat päätöksensä, mutta myös uudet uhkat kuitenkin nostivat kirjaimellisesti rumaa päätään, eikä Oz ole tosiaankaan vielä turvallisilla vesillä. Päinvastoin. Hahmojen haasteet vasta alkavat.

Tiivistetysti näin matkallani Ozin Ihmeelliseen maailmaan paljon hyvää ja ennen kaikkea kaunista. Jotain kuitenkin puuttui. Kolme tähteä.