tiistai 5. marraskuuta 2019

Hämähäkkimiehen ulkomaanmatka


Minulla on tapana arvostella kaikki Marvelin elokuvauniversumin elokuvat vuoron perään. Nyt vuorossa on lähes edeltäjänsä, Spider-Man: Homecomingin tasolle Spider-Man: Far From Home.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home"

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran paljastuksia elokuvan juonesta ja enemmän Endgamesta.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home"
Spider-Maninakin toimivan Peter Parkerin (Tom Holland) ja muiden Thanoisin “napsauttamien” ihmisten paluusta on kulunut kahdeksan kuukautta. Peter toipuu yhä mentorinsa Tony Starkin (Robert Downey Jr), kuolemasta. Eurooppaan suuntautuva luokkaretki tarjoaakin hyvän tilaisuuden elää tavallisen nuorten elämää ihastuksensa MJ:n (Zendaya) ja parhaan kaverinsa Nedin (Jacob Batalon) kanssa.

Peterin suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi kun hänen lisäkseen Europasta on kiinnostunut myös pelkästä tuhoamisesta kiinnostuneet Elementaalit. Onneksi hänen ei tarvitse selvitä uhkasta yksin. Avuksi tulevat Iron Manin jättämälle paikalle haluava S.H.E:L:D-organisaatio kuin maailmansa, Elementaalien hyökkäyksessä menettänyt Mysterio (Jake Gyllenhaal). Elokuva on Marvelin elokuvauniversumin, tai lyhyesti sanottua MCU:n, 23. osa.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home"
Pidin MCU:n ensimmäistä Spider-Man-filmatisointia, Spider-Man: Homecomingia, toiseksi parhaana koskaan näkemänäni hahmon elokuvana. Sitä paremmaksi osoittautui vain loistava Spider-Man: Into the Spider-Verse. Pettyä en saanut MCU:n toisessa hahmoon keskittyneessä elokuvassakaan. Spider-Man: Far from Home oli juuri sellainen kuin hahmosta tehdyt elokuvat voivat parhaimmillaan olla.

Pidin erityisesti sen kevyemmästä otteesta, joka oli tarpeellinen raskaan Endgamen jälkeen. Siitäkin huolimatta, että elokuva ei saanut mitenkään kovin syvällistä ulottuvuutta, varsinkin kun ottaa huomioon sen aiheen, se, miten todellisuutta voi vääristää. Mutta tarvitsisiko edes. Kesäleffat jäävät usein pinnalliseksi, mutta nautittavaksi viihteeksi ja sellaiseksi ne on tarkoitettukin.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home"
Kiitosta ansaitsee erityisesti rooliin nappivalinnaksi osoittautunut Tom Holland, jota aremmin ei voisi hahmoa näytellä. Muutkin näyttelijät onnistuivat rooleissaan, mutta eivät läheskään yhtä hyvin. Suurempaa valittamista ei ole myöskään missään tekniseen, - tai muunlaisenkaan toteutukseen liittyvässä. Osaahan Marvel ja Disney jo hyvien supersankarielokuvien teon vaikka unissaan.

Oli hyvä idea vaihtaa maisemaa kauniiseen Eurooppaan, sillä se toi vaihtelua yleensä erittäin Amerikka keskeiselle elokuvasarjalle ja lähes poikkeuksetta New Yorkiin sijoittuville Spider-Man-filmatisoinneille.  Päätös tarjosi myös paljon iloa silmälle, paikat ovat erittäin kuvainnollisia. Itse ehkä olisin kuitenkin toivonut elokuvan keskittyneen vain yhteen paikkaan, jolloin sen potentiaali olisi tullut paremmin.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home stark"
Lisäksi elokuva teki Tony Starkille ansaitsemaansa kunniaa. On hyvä tietää, että hahmon kuoleman jälkeenkin, hänet ja hänen vaikutuksensa maailmaan muistetaan. Elokuva kuitenkin myös muisti, että Stark ei ole ollut eläessään mikään pyhimys, vaikka sankari kieltämättä olikin. Pidän sitä erittäin hyvänä asiana, sillä se toi oman värinsä elokuvaan, niin juonellisesti kuin moraaliseltakin kannalta.

Minulla on Far Fron Homesta vain kaksi erikseen mainitsemisen arvoista ongelmaa, joista käsittelen ensimmäiseksi sen vakavamman. Elokuva muistutti ensimmäistä osaansa liiankin paljon, nyt tulee pieni paljastus, varsinkin mitä tulee roistoon ja hänen motivaatioonsa. Toivottavasti hahmon kolmas elokuva ei toista virhettä, vaan näyttää jotain erilaista ja tuoretta.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home mj"
Toinen ongelma liittyi elokuvan eniten uskottavuutta syövään asiaan. Jostain syystä suurin osa edes jotenkin tärkeistä edellisestä osasta mukana olleista kuuluivat sattumalta hävinneihin joukkoon, silmiinpistävämmin Ned ja MJ, joka tuntui vähän turhan hyvältä sattumalta. Tämä oli kuitenkin pieni vika ja ymmärrettäväkin vika. Hahmot haluttiin mukaan elokuvaan.

Koska kyseessä on MCU:n elokuva, lopputekstien välissä ja jälkeen tulee vielä kohtaus, vieläpä sellainen, jota ainakaan minä en osannut arvata etukäteen. Tämä tuskin tulee uutena tietona suuremmalle osalla elokuvan katsojista, jos tulee kellekään, sillä näin monen elokuvan jälkeen kaava alkaa olla jo tuttu, riippumatta siitä, onko kaikki sarjan elokuvat katsottu tai ei.

Kuvahaun tulos: spider-man far from home"
Juuri sarjan elokuvan lukumäärän takia en kerro, kenelle suosittelisin sitä. MCU-elokuvien kohdalla tietää tasan tarkkaan mitä saa ja yhden arvostelijan mielipide ei vaikuta siihen, päättääkö katsoa sen vai ei. Sen sijaan pieni varoitus voisi olla paikallaan. Jos et ole nähnyt muita MCU- elokuvia, tästä ei kannata aloittaa. Juoni seuraa hyvin paljon Endgamea ja muita sitä edeltäviä elokuvia.

Tiivistetysti jos olet nähnyt Spider-Man: Homecoming tai MCU:n muita elokuvia tiedät suunnilleen, mitä saat, mutta se ei haittaa kun se saatu on näinkin hauskaa ja viihdyttävää. Täydet viisi tähteä.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Pellenä olo ei ole pelkkää hauskanpitoa Batmanin arkkivihollisellekaan


Vähän aikaa sitten kävin katsomassa vasta tulleen, paljon kehuja saaneen, Jokerin. Nähtyäni elokuvan ymmärsin täysin miksi niin monet pitivät siitä, vaikka täysin minun makuuni se ei ollutkaan.

Kuvahaun tulos: joker"

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

Kuvahaun tulos: joker movie"
Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) asuu rikollisuudesta ja jäteongelmista kärsivässä Gothamissa vanhenevan äitinsä (American Horror Storyn Frances Conroy) kanssa. Hän ansaitsee rahaa keikkailemalla klovnina, mutta haaveilee urasta stand up komiikan parissa. Unelmissa on päästä samanlaiseksi kuuluisuudeksi kuin hänen ikoninsa, stalk show isäntä Murray Franklin (Robert De Niro)

Miehen unelmien tiellä riittää kuitenkin haaste, jos toinenkin. Hän nimittäin kärsii mielenterveysongelmista, jonka oireisiin kuuluu muun muassa pakonomainen nauraminen, oli se tilanteeseen sopivaa tai ei, ja joka tuottaa vaikeuksia jopa peruskanssakäymiseen muiden ihmisen kanssa. Onneksi sentään uusi nätti naapuri Sophie (Zazie Beetz) pitää häntä hauskana, joten toivoa on.

Kuvahaun tulos: joker movie"Joker on aiheuttanut paljon kohua, sillä sen pelätään rohkaisemaan tosielämän massamurhaajia. Tässä tekstissä en kuitenkaan ota kantaa kohuun tai siihen, onko se minusta oikeutettu vai ei, vaan keskityn pelkästään kaikkeen elokuvassa esiintyneeseen ja jätän kaikki elokuvan hyvyyden tai huonouden kannalta epäolennaisen huomioitta.


Elokuva on saanut paljon kiitosta heti ensiesiintymisestään Venetsian filmifestivaaleilla lähtien, enkä yhtään ihmettele miksi. Elokuva kuuluu monin tavoin alansa huippuihin. Minulle se oli kuitenkin vähän liian tylsä, varsinkin sen etanan lailla kulkevalla ensimmäisellä puoliskolla. Minuun hiipi pariinkin otteeseen ajatus, että loppuisipa elokuva jo. Olisinkin hyvin malttanut odottaa elokuva tuloa dvd:lle. 

Kuvahaun tulos: joker movie violence"Ongelmana ei suinkaan ollut toimintakohtauksien vähyys, toisin kuin voisi luulla näin Marvelin supersankaritoimintaan tottuneelta. Toki niitä oli vähemmän kuin useassa muussa katsomassani elokuvassa, mutta ei se minua haitannut. Päinvastoin. Itseasiassa niitä oli ihan tarpeeksi elokuvaan, jonka tarkoitus on kuvata väkivallan tekijää, ei niinkään vakivaltaa itsessään.


Koko jutun juoni oli keskittyä Arthurin mielenmaisemaan ja samalla myös kritisoida sosiaalista epätasa-arvoisuutta ja yhteiskunnan tapaa kohdella mielenterveysongelmista kärsiviä. Tärkeitä aiheita, joita elokuva onnistuikin käsittelemään erittäin hyvin. Arthur olikin kieltämättä ehkä sympaattinen hahmo ja varmasti monelle myös samaistuttavakin. Minä vaan en ole yksi niistä.

Kuvahaun tulos: joker movie staris"
Syy ei tosiaankaan ollut häntä näyttelevässä Joaquin Phoenixissa. Hän teki elämänsä roolityön ja onkin vahvoilla seuraavissa Oscareissa, ainakin jos elämässä on yhtään oikeutta. Valitettavasti muut hahmot eivät saaneet läheskään samaa ulottuvuutta. Arthurin lisäksi vain hänen äitinsä Penny oli saanut jonkinlaisen storylinen, joskin sekin liittyi lähinnä Arthurin tarinaan.

Toki on vain luonnollista, että Arthurista kertova elokuva keskittyy lähinnä häneen, sivuhahmojakaan ei sovi unohtaa. Hyvin harva elokuva toimii vain yhden hahmon voimin. Elokuvan aikana olin erityisen pettynyt siihen, miten ohkainen hahmo Sophiasta jäi, mutta lopulta sille löytyi hyvä selitys, joten ratkaisu käy edes jotenkin järkeen.

Kuvahaun tulos: joker wayne"
Kuvassa Thomas Wayne
Joker:in aikana Heidän lisäksi huomionarvoisia hahmoja olivat vain jonkinlainen late night-isännän stereotyyppi Murray Franklin ja ylimielinen miljonääri Thomas Wayne (Brett Cullen), kyllä se Thomas Wayne, jonka kuolema ei sureta läheskään niin paljon kuin useissa muissa Batman-tarinoissa. Loppuja hahmoja ei kannata edes mainita.

Jo mainitsemani toimintakohtaukset, ne harva ja valittu, ansaitsevat kiitosta. Ne kuvattiin hyvin realistisesti ja intiimistikin, eikä niistä yksikään ei ollut turha, vaan kaikilla oli oma tarkoituksensa. Kaikki muukin Jokeri:ssa on realistista, Gothamia myöten. Kaupunki nimittäin muistuttaa New Yorkia hätkähdyttävän paljon, jopa minulle, joka ei ole siellä, tai edes Yhdysvalloissa, koskaan käynyt.

Kuvahaun tulos: joker cast"
Tämä realistisuus voi pitää sekä hyvänä, että huonona asiana. Hyvänä siksi, että se antoi ihmisten ymmärtää elokuvan maailmaa ja erityisesti Arthurin näkökulmaa. Huonona siksi, että elokuva ei todellakaan sovellu todellisuuspaoksi, mitä moni, myös minä, elokuvalta odottaa ja haluaa. Toki joillekin tämä tyyli kieltämättä sopii. Minä en kuitenkaan ole yksi heistä.

Katsoisin luultavasti Joker:in jatko-osan, jos sellaista tulisi. Odottaisin ehkä sen dvd-versiota, kokemuksestani viisastuneena, mutta kuitenkin. En silti usko, että elokuva sellaista tarvitsisi, itseasiassa en ole lankaan varma jatko-osan olevan hyvä idea muuten kuin rahallisessa mielessä. Elokuvan versio Jokerista tuskin sopisi esimerkiksi Robert Pattersonin esittämän Batmanin viholliseksi.

Tiivistetysti Joker kuuluu kieltämättä laatuelokuvien joukkoon, enkä yhtään ihmettele, miksi se on pärjännyt niin hyvin. Minuun se ei kuitenkaan iskenyt. Kaksi ja puoli tähteä.

torstai 31. lokakuuta 2019

Marvelin voimakkaimman naissupersankarin näytön paikka


Marvelin elokuvauniversumin voittoputki jatkuu myös sen ensimmäisen naissupersankarista kertovan elokuvan, Captain Marvelin myötä. En ehkä sanoisi sitä leffasarjan parhaaksi, mutta melkein.

Kuvahaun tulos: captain marvel"

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!


Kuvahaun tulos: captain marvel"Muistinsa menettänyt Vers (Brie Larsson) on viettänyt viimeiset kuusi vuotta jahtaamalla isäntiensä toimivan kree-kansan vihollisia, muotoa muuttavia skrulleja, ja opetellut käyttämään hänellä olevia supervoimiaan opettajansa Yon-Roggin (Jude Law) avustuksella. Kaikki meneekin hyvin, kunnes perustehtävä menee pahan kerran pieleen ja hänet otetaan vangiksi.

Vers pääsee pakoon, mutta joutuu tekemään pakkolaskun syrjäiselle Maapalloksi-kutsutulle planeetalle.  Kotiin pitäisi päästä, mutta se ei ole helppoa kun perässä on niin skrullit kuin hänestä kiinnostuneen S.H.I.E.L.D-organisaationkin, käytössä 90-luvun teknologia, eivätkä pään vaivaa tuottavat muistotkaan jätä häntä rauhaan. Captain Marvel on Marvelin elokuvauniversumin 21. elokuva.

Kuvahaun tulos: captain marvel"
Juonitiivistelmästäni huolimatta Captain Marvel ei kuitenkaan kerro kreiden ja krullien sodasta tai Verssin kotiinpaluusta, vaan siitä, kuinka Vers löytää itsensä ja muuttuu ensin takaisin Carol Danverssiksi ja sitten elokuvan nimessäkin mainituksi supersankariksi, Captain Marveliksi. Toisin sanoen elokuva on syntytarina. Sellaiseksi elokuva onkin erinomainen, mutta mitä muuta voisikaan MCU:lta odottaa.

Captain Marvel, yhdessä Wonder Womanin kanssa, auttanee Hollywoodia luopumaan siitä aikaisempien floppielokuvien luomasta luulosta, että naissupersankareista ei vain saa hyviä elokuvia tai ainakaan sellaisia elokuvia, jotka kannattaisivat lippuluukulla. Monet ovatkin vertailleet elokuvia keskenään, mutta itse en näe syytä. Kyllä maailmaan naissupersankareista tehtäviä elokuvia mahtuu enemmän kuin yksi.

Kuvahaun tulos: captain marvel"Elokuvasta olisi saanut vielä paremman, jos Marvel olisi ottanut sen kanssa edes joitain riskejä eikä kierrättänyt samaa kaavaa. Nyt se ei ollut läheskään yhtä omaperäinen kuin olisi voinut olla, vaan se muistuttaa yhtä, jos toista elokuvasarjansa tuotosta Ymmärrän siis myös niitä, jotka eivät suhtaudu elokuvaan aivan yhtä suurella innolla kuin minä itse.

Ehken suhtautuisi minäkään, mene ja tiedä, jos elokuva ei sisältäisi paljon juuri minuun vetoavaa, kuten karismaattinen naissupersankari, söpö kohtausrohmu Goose-kissa, Carolin ja nuoren Nick Furyn (Samuel. L. Jackson) keskinäiset kanssakäymiset, hänen yhtä badass paras kaverinsa Maria (loistava Lashana Lynch), rento huumori sekä moninaiset viittaukset 90-luvulle.

Kuvahaun tulos: captain marvel talon"
Pidin myös elokuvan suurimmasta, koko elokuvan päälaelleen laittaneesta, juonenkäänteestä. Skrullit eivät olleetkaan pahoja, vaan kreiden kotikonnuiltaan ajamia pakolaisia, nyt uutta paikka itselleen etsiviä pakolaisia. Skrullien ja laittomien maahanmuuttajien samankaltaisuus lienee selvä. Vakuutan kuitenkin, ettei paljastus ja sen ehkä poliittinen viesti vähennä elokuvan uudelleenkatsottavuutta.

Pidin myös siitä, että paljastuksen jälkeenkin jäi pieni epäilys, entäs jos skrulljohtava Talos (loistava Ben Mendelsohn) yritti vain manipuloida Carolia. Varsinkin kuin Mendelsohn näyttelee yleensä pahista elokuvassa kuin elokuvassa. En olisi vastustanut käännettä, se olisi ollut vielä alkuperäistä paljastusta yllättävämpi, vaikka se olisikin vienyt koko rodun symboliarvolta pohjan.

Kuvahaun tulos: captain marvel tgoose"
Hahmoista Carol Danvers oli paras, mutta Goose tuli hyvänä kakkosena. Olen kissaihminen, mitä voin sanoa. Pidin erityisen paljon myös nuoresta Nick Furysta, varsinkin kuin Samuel. L. Jacksonia nuorentavat erikoistehosteet näyttivät luonnollisilta. Elokuvan suurin yllättäjä oli kuitenkin Carolin paras ystävä ja kanssapilotti Maria Rambeau ja hänen hurmaava Monica-tyttärensä (Akira ja Azari Akbar).

Kreista kukaan ei ollut erityisen muistettava, mikä on harmi, sillä erityisesti Carolin ryhmästä löytyi enemmän kuin yksi paperilla kiinnostavalta vaikuttava hahmo. Annette Beningin Ylimmastä Tajunnasta minulla ei ole mielipiteitä suuntaan tai toiseen.  Skrulleista näimme vain muutaman, mutta se eniten näytetty, Talos, onnistuikin vakuuttamaan minut.  

Kuvahaun tulos: captain marvel director"
Toteutuksesta ei ole mitään valitettavaa, vaan kaikki tarinasta supersankaritoimintaan olivat oikein studiolleen tyypillisiä. Tarkoitan tätä hyvällä tavalla. Se, että ohjaajaksi valittiin lähinnä indie-elokuvia tehneet, suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomat, Anna Boden ja Ryan K. Fleck saattoi vaikuttaa yllättävältä, mutta valinta osoittautui hyväksi.

Tiivistetyksi Captain Marvel on ehdottomasti katsomisen arvoinen elämys, myös useasta muusta MCU-elokuvasta poiketen satunnaiselle katsojalle. Viisi tähteä.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Valtaistuinpeli ei loppunut voittoon tai kuolemaan, vaan pettymykseen


Game of Thrones sai jokin aikaa sitten viimeiseksi jääneen kahdeksannen tuotantokautensa. Kausi oli kelpo tv:tä, mutta siihen ladatut odotukset se valitettavasti petti, ja pahasti.

Kuvahaun tulos: game of thrones season 8 poster"

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Isojakin. En suosittele sen lukemista, jos koko kahdeksas kausi ei ole katsottuna.

Kuvahaun tulos: game of thrones season 8"Game of Thronesin kahdeksas kausi alkoi siitä, mihin seitsemäs jäi. Pelätyt Valkoiset kulkijat pääsivät muurin toiselle puolelle ja nyt koko konkkaronkan pitäisi yhdistää voimansa niitä vastaan. Valitettavasti seitsemää valtakuntaa rautaisessa otteessaan pitävä kuningatar Cersei keskittyy mieluummin pitämään paikkansa sillä kuuluisalla rautavaltaistuimella.

Minun mielestä Game of Thrones on yksi kaikkien aikojen parhaimmista tv-sarjoista, jopa paras. Pidän sarjasta niin paljon, että odotin sen loppuratkaisua jopa enemmän kuin MCU:n ensimmäistä tarinakokonaisuutta lopettavaa Avengers: Endgamea. Siksi petyinkin siihen niin pahasti. Kahdeksas kausi oli koko sarjan surkein. Toki pitää muistaa, että näin laadukkaasta sarjasta puhuttaessa rima on korkea.

Kuvahaun tulos: game of thrones david and dan"
Tämän ei kyllä pitäisi olla yllätys, sillä valitettavasti Game of Thonesin laatu alkoi kärsiä jo seitsemännellä kaudella. Ei kausi kokonaan huono ollut, tv-sarjojen yleisellä mittapuulla, mutta se kärsi selvästi luojiensa David Benioffin ja D.B Weissin päätöksestä jatkaa muiden projektien pariin ja saattaa lopputarinan loppuun suhteellisen vähien jaksojen voimin.

Toki sarjasta löytyi vielä paljon hyvääkin. Sellaista, joka on tehnyt siitä niin suositun. Erityisesti kauden pari ensimmäistä jaksoa olivat erinomaisia, sillä ne antoivat tilaa hahmoille, heidän juonitteluilleen ja keskinäisille vuorovaikutuksilleen. Tietenkin erikoitebudjetista ei myöskään ollut säästelty ja paljon kaunista katsottavaa riittikin, erityisesti taistelukohtauksissa.

Kuvahaun tulos: game of thrones season 8 winterfell"
Todisteena kuva Talvivaaran taistelusta.
Toteutus oli muutenkin miltei kaikin puolin niin hyvää kuin pitikin, niin näyttelijöiden kuin muidenkin alan ammattilaisten osalta. Ainut valittamisen aihe on Talvivaaran taistelun pimeys, kirjaimellisesti. Katsoja ei nähnyt kunnolla, mitä jaksossa tapahtui. Lisäksi tuotantoon oli jäänyt muutamia selviä huolimattomuusvirheitä, kuten pöytään jäänyt kahvikuppi.

Koko kauden suurin rikos liittyi kuitenkin hahmoihin, jotka valjastettiin palvelemaan tarinaan, ei, niin kun aikaisimmilla kausilla, tarina hahmoja. He tekivätkin aimo annoksen aikaisemman kehityksen kannalta epätyypillisiä, ratkaisuja vähän väliä. Ongelma näkyi suurimmin Daenerysin liian nopeasti tapahtuneessa muutoksessa vapauttajasta maailman valloitusta suunnittelevaksi diktaattoriksi.

Kuvahaun tulos: game of thrones season 8 winterfell mormont"
R.I.P Lyanna Mormont
Pelkästään hahmojen ei mistään tulleet päätökset olivat hyvin turhauttavia jo sinällään, mutta kun sen lisäksi myös huonoillakaan päätöksillä ei ollut edes kunnollisia seurauksia. Lopussa paha voitettiin ja hyvikset selvisivät aina, joskus pelkästään niin sanotun juonihaarniskansa ansiosta. Tämä näkyi muun muassa Talvivaaran taistelussa, jossa suureksi pettymykseksi yksikään tärkeimmistä hahmoista ei kuollut ja kuolleistakin välitimme jotenkuten vain kahdesta.

Oli lopussa hyviäkin ratkaisuja, vaikka suuremmat huonot peittivätkin ne alleen. Pidin siitä, että suosikkini Arya pääsi seikkailemaan, katsoisin mielelläni spin offin hänen matkoistaan, ja siitä, että Sansasta tuli Talvivaaran kuningatar. Joskin minusta hän olisi sopinut hallitsemaan koko kuningaskuntaakin. Branin valtaan nousussa ei ollut järjen hiventä sen enempää kuin viimeisimpien jaksojen Danyssä.

Kuvahaun tulos: game of thrones season 8 jon"Jon:kin sai varsin osuvan, erityisesti jos ajattelee häntä hahmona, lopun, vaikka häneen liittyvä iso paljastus ei johtanutkaan yhtään mihinkään. En kyllä uskonutkaan sen johtavan. Jos jokin kuvittelee, että hän tosissaan olisi ottanut valtaistuimen Danylta, hän ei tunne hahmoa yhtään. Ei sillä, jäljelle olevista hahmoista hän olisi ollut Sansan jälkeen looginen valinta, eikä vain perintöoikeutensa kannalta.

Sen sijaan Cersein kuolema oli harvinaisen antikliimaksinen, hän jäi romahtaneen katon alle. Itse olisin toivonut, että hänet tappaisi joko Jaime, Arya tai mahdollisesti valtaistuimen saanut Dany. Muutenkaan hahmolla ei ollut kaudella muuta tekemistä kuin katsoa ikkunasta ja juoda viiniä. Sen sijaan Hurtan kuolema oli sarjalle sopivan runollinen, saihan hän vihdoin tapettua veljensä, tosin oman henkensä kustannuksella.

Kuvahaun tulos: game of thrones season 8 adressi"
Game of Thronesin loppu on siis herättänyt paljon tunteita, suurin osa negatiivisia. Netistä löytyykin adressin, jonka mukaan koko kausi pitäisi kuvata uudestaan. Itse en sitä kannata. Sen sijaan David Benioffin ja D.B Weissin olisi pitänyt antaa lopun tekeminen muille, halukkaita varmasti olisi riittänyt riesaksi asti, myös niitä, jotka osaavat asiansa. Ongelmaa ei olisi myöskään ollut HBO:n päästä. He ovat sanoneet olevansa valmiita rahoittamaan paljon enemmän kausia ja miksei olisi. Sarja on kanavan suosituin.

Tiivistetyksi Game of Thronesin viimeinen kausi oli vuoden suurin pettymys, vaikka sarjalle on vieläkin vaikea löytää vertaistaan kilpailijaa. Kolme tähteä.

maanantai 28. lokakuuta 2019

Loppupelit se tulee kostajillekin


Avengers: Endgame oli tämän kesän suurin hitti, kuuluuhan se jo legendaksi muodostuneeseen MCU:hun. Elokuva onkin statuksensa ansainnut, ainakin melkein.


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

On kulunut viisi vuotta siitä kuin paha Thanos (Josh Brolin) pyyhkäisi puolet maailmankaikkeuden elävistä olennoista. Avengerssit yrittävät toipua tragediasta, kukin omalla tavallaan. Iron Man (Robert Downey Jr) viettää leppoisaa perhe-elämää, Captain America (Chris Evans) pitää suruterapiaa, perheensä menettänyt Hawkeye (Jeremy Renner) koston tielle ja muut tekee kuka mitäkin.

Kuvahaun tulos: endgame ant man"
Tilanne näyttää toivottomalta, kunnes omista syistä koko tapahtuneen missannut Ant-Man (Paul Rudd) ottaa yhteyttä Captain Americaan ja kumppaneihin. Hänellä on tilanteen korjaamiseksi suuria suunnitelmia, matkustaa ajassa taaksepäin ja estää koko tragediaa tapahtumasta. Valitettavasti Thanos ei luovuta helpolla. Avengers: Endgame on Marvelin elokuvauniversumin 22. elokuva.

Tuskin kukaan yllättyy siitä, että odotin Avengers: Endgamea kuin kuuta nousevaa. Olenhan katsonut joka ikisen Marvelin elokuvauniversumiin kuuluvan elokuvan ja lisäksi vielä tv-sarjatkin. Jostain olen pitänyt enemmän ja jostain vähemmän, melkein kaikesta olen kuitenkin pitänyt.Syystäkin vain yhteen tuotantokauteen jäänyt Inhumans on valitettava poikkeus sääntöön.


Kuvahaun tulos: endgame"
Sainko sitten mitä halusin? Ehdottomasti. Endgame oli juuri niin loistava kuin pitikin. Suureksi syyksi sen takia, että elokuva teki viisaasti keskittymällä taistelujen ja muiden superjuttujen sijaan hahmoihin, erityisesti kahteen isoimpaan. Valitettavasti Thor jäi sivuosaan, tarjoamaan lähinnä nauruja, mutta kun miettii elokuvaa kokonaisuutena ratkaisu käy järkeen.

Kun niitä taisteluita sitten tapahtui, ne olivatkin erityisen näyttäviä. Erikoistehostebudjetti oli tähtitieteellinen ja se näkyi. Erityisesti lopputaistelu oli erityisen onnistunut. Eikä pelkästään massiivisuutensa ansioista, vaan myös siksi, että kohtauksessa keskityttiin yksittäisiin hahmoihin, heidän tekoihinsa ja tunteisiinsa. Kohtaus ei ollut yhtä erikoistehostemättöä.

Kuvahaun tulos: endgame captain america"
Elokuva aiheutti myös monenlaisia tunnereaktioita. Katsoja sai nauraa ja itkeä. Nenäliinapaketti siis kannattaa ottaa mukaan. Elokuvan luonteen takia myöskään nostalgiaa ei voinut olla tuntematta. Toki Endgame on silti enemmän tai vähemmän aivot narikkaan-elokuva, vaikka se ei lajityyppinsä pinnallisemmasta päästä olekaan. En sano tätä mitenkään pahalla.

Endgame ei ollut suinkaan täydellinen. Suurin yksittäinen vika oli aikamatkustukseen liittyvät loogiset aukot, joita elokuva oli täynnä. Eivät ne elokuvakokemusta pilaa, mutta liian tarkkaa niitä ei kannata miettiä. Toki on sanottava, ettei elokuva ole ongelmansa kanssa yksin, aikamatkustus on vaikea aihe. En myöskään pitänyt siitä, mihin yksi hahmo päätyi, mutta siitä en voi paljastaa enempää.

Kuvahaun tulos: endgame woman"Lisäksi naiset ja vähemmistöt jäivät pahasti sivuosaan. Heitä tuskin näkyi koko elokuvassa ja jos näkyikin, niin Nebulaa (Katen Gillian) liukuun ottamatta juuri kukaan ei saa mitään järkevää tekemistä. Toivottavasti asia korjaantuu MCU:n tulevissa tuotoksissa, niin kuin onneksi näyttää käyvän. Comic Conissa esiteltiin nimittäin kyseisen universumin tulevia elokuvia ja he näyttävät paljon edellisiä monimuotoisimmilta.

Endgamessa on vielä yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon. Tämä ei ole kritiikki, kerron vain faktat. Jos elokuvasarjan aikaisemmat osat ovat katsomatta, erityisesti Infinity War, niin tästäkään ei saa juuri mitään irti. Se toimiikin ensisijaisesti eräänlaisena loppuna, ei niinkään itsenäisenä elokuvana, niin kuin tarkoitus olikin, olihan elokuva jo koko sarjansa 22. osa.

Kuvahaun tulos: endgame money"
Me muut olemmekin sitten menneet katsomaan sitä sankoin joukoin, minkä ansiosta se kuuluukin tuottoisempien elokuvien joukkoon. Joskin osittain siksi, että Marvel päätti tehdä leffasta muutama minuutti lisämateriaalia sisältävän version vain, jotta elokuva voittaisi Avatarin lippuluukulla, mikä pidän hieman pikkumaisena. Jos jotain Marvelin omistavalta Disneyltä ei puutu, niin rahaa.

Nimestään huolimatta Endgame ei jää universumin viimeiseksi elokuvaksi. Ja miksi jäikin, sillä ne ovat osoittautuneet Disneylle oikeaksi rahasammoksi. Elokuvasta löytyi jopa pohjustuksia tulevaisuutta ajatellen. Siitäkin huolimatta, että se monin tavoin juhlikin menneisyyttä, ei tulevaa. Tämä näkyi muun muassa siitä, että varsinaista loppukohtausta, muista MCU-elokuvista poiketen, siinä ei nähdä.

Tiivistetysti Marvelin elokuvauniversumin tähän mennessä tulleet elokuvat eivät olisi voineet saada täydellisempää päätöstä. Tätä on vaikea enää ylittää, joten Marvel on melkoisen haasteen edessä jatkoa ajatellen. Täydet viisi tähteä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Marvelin suurimmat ei-mutantti sankarit ikuisen sodan tiimellyksessä

Marvelin elokuvauniversumi paranee vanhetessaan, minkä Avengers: Infinity War kiistatta todistaa, sillä harva universumin elokuva yltää sitä paremmaksi, jos mikään.


Varoitus: Tämä teksti sisältää juonpaljastuksia Avengers: Infity Warista sekä mahdollisesti muista Marvelin elokuva universumin elokuvista. Yritän pitää ne kuitenkin minimissä, joten uskon, että elokuvaa näkemätönkin voi lukea tämän arvostelun.

Thanos. Tai lautapelikerhoni vetäjä. En koskaan erota, kumpi on kumpi.
Alaisiinsa jatkuviin epäonnistumisiin kyllästynyt Thanos (erikoistehostettu Josh Brolin) päättää vihdoin etsiä himoitsemansa ikuisuuskivet itse. Koska roiston suunnitelmiin kuuluu  puolen universumin massamurhaaminen, jää Avengereiden huoleksi estää keinolla millä hyvänsä roistoa saamasta kiviä haltuunsa.

Niinpä Captain America (Chris Evans), Iron Manin (Robert Downey Jr.ja kumppaneiden pitää hylätä sisällisotaan johtaneet erimielisyytensä estää kiviä päätymästä Thanosin ehdottomasti vääriin käsiin ja ottaa apu vastaan myös Guardians of Galaksyltä sekä rikasta Wakandan kuningaskuntaa johtavalta Black Pantherilta (Chadwick  Boseman).

Avengers: Infinity War on ehdottomasti yhtiön kunnianhimoisin hanke ja se on paljon sanottu se. Yhdistäähän se lähes kaikki Marvelin elokuvauniversumin hahmot, onhan sen pahiksena yksi jo ensimmäisestä Avengers vilmistä asti kiuseiteltu Thanos ja pitäähän sen vielä antaa lähtökohta neljännelle, vielä nimeättömälle, Avengers-elokuvalle.

Ainoastaan se fakta, että suurin osa Marvelin katsojista, minä mukaan likien, ostaa liput lähes mihin tahansa, jossa on Marvein elokuvauniversumin logo, estää sanomastaa elokuvaa ja siihen panostettavia rahoja sekä työtunteja riskiksi. Kaikki tiesivät jo hyvissä ajoin etukäteen, että elokuvasta tulee hitti, olkoon se millainen tahansa.

Ja hitti siitä tulikin. Meidän katsojien onneksi vieläpä ansaitustikin. Se sisältää kaikkea, mikä on tehbyt edellisistä osista sellaisia menestyksiä kuin ne ovat, kuten huumoria, yllättävän todentuntuisia hahmoja, koskettavia hetkiä, hyvin erilaisten sankareiden välisiä kumppanuuksia sekä yhteenttojakin räjähtävää toimintaa sekä makeita välineitä ja paikkoja.

Fanilaseistani huolimatta minun on myönnettävä, että elokuvan juoni ei ole mikään omapäisemmästä päästä. Voimakas pahis yrittää tuhota maailmaa, sankari taimjoukko sankareita yrittää estää häntä. Se ei kuitenkana ole koskaan haitannut minua, varsinkaan Marvelin elokuvauniversumin kohdalla, eikä se tee sitä nytkään.

Okoyen ilme sanoo sen parhaiten
Sen sijaan itse roiston juoni on saanut paljon kritiikkiä, ja ansaitusti. En paljasta, mikä kyseinen suunnitelma on, mutta sanotaan vain, että se on yksi tyhmemmistä superpahiksen suunnitelmista vähään aikaa. On sitä ennenkin yritetty tuhita puoliu maailmaa, mutta yleensä paljon paremmalla motiivilla ja tehokkaammin.

Sentään Thanos on muuten muistettava, mikä ei suinkaan ole Marvelin universumin roistoille mikään itsestäänselvyys.Sitä paitsi sankaritkin tekivät paljon jopa harvinaisen huonoja ratkaisuja estäessään sitä, joten mitä tulee hahmojen tyhmyyteen, niin sitä löytyy molemmilta puolelta. Katson teitä  sinua Scarlet Witch (Elizabeth  Olsen), sinua Star-Lord (Chris Pratt) ja sinua Gamora (Zoë Saldaña).

Sen sijaan Thor (Chris Hemsworth) ja Okoye (The Walking Deadistakin tunnettu Danai  Gurira) esiintyivät sankareista edukseen. Mutta heistä toki olen pitänyt jo muissa Marvelin elokuvauniversumin elokuvissa, joten yllätykseni ei ollut asiaa kohtaan suuri. Muut hahmot eivät erottuneet joukosta, niin hyvässä kuin pahassakin. Eikä heidän tarvinnutkaan.

Toteuksesta on hyvin paha sanoa mitään, mitä en ole maininnut jo aikaisemmista elokuvauniversumin arvosteluissani. Tiivistetysti siinä todella näkyi se, minkälaista ammattitaitoa saa kuin vainh siihen on panostaa riittävästi rahaa. Abban sanoin "Its rich man's world". Ja vaihteeksi se on jopa hyvä asia.


Infinity Warin lopusta on vaikea sana mitään paljastamatta liikaa, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että elokuva loppui cliffhangeriin. Minusta vieläpä hyvään sellaiseen, aiheuttihan se paljon spekulaatiota seuraavan elokuvan tapahtumista ja ennen kaikkia onnistuihan se yllättämään jopa tälläista vähän kokeneempaa supersanakrielokuvien katsojaa.

Tiivistetysti Avengers: Infity War osoitti jälleen kerran, mihin Marvelin elokuvauniversumi on sellainen rahasampo.  DC ota mallia. Täydet viisi tähteä vai pitäisikö sanoa viisi ikuisuuskiveä.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Kauan eläköön Musta Pantteri!

Marvelin elokuvauniversumin elokuvat näyttävän tulevan aina vain paremmaksi. Sen, jos minkä, universumin uusin tulokas, yllättävänkin ajankohtainen, Black Panther, kiistatta osoittaa.


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Black Pantherin juonesta, jopa yhden ison, mutta ei huolta. Varoitan siitä vielä erikseen.

Supersankarien sisällissodasta sai päätöksensä jokin aikaa sitten, joten sodan vaikutuksesta kuolleen Wakandan kuningas T'Chakan (John Kani) pojan poikansa T'Challan (Chadwick Boseman) on vihdoin aika ottaa paikkansa sekä tuon ihmeaine vibraniumin avulla saaneita rikkauksiaan salailevan maan hallitsijana, että supersankari/Wakandan suojelija Black Pantherina.

T'Challaa odottaa monet haasteet, ei suinkaan vibraniumia ja siinä hötäkässä lukuisia ihmisiä tappaneen Ulysses Klaue (Tarujen Sormusten Herrasta-trilogian Andy Serkis) tuominen oikeuden eteen. Onneksi apuna ovat muun muassa niin vakoojana toimiva ex-rakastettu-Nakia (Lupita Nyong'o) ja keksijänero-sisko Shuri (Letitia Wright). Black Panther on Marvelin elokuvauniversumin kahdeksastoista elokuva.

Mustia super-, tai ainakin sarjakuva, sankareita on nähty ennenkin, esimerkkini Blade ja, valitettavasti, olihan elokuva niin huono, että jopa oma ohjaaja haukkui sen, Catwoman. Jostain kumman syystä Marvelin elokuvauniversumi tarvitsi kymmenen vuotta ja kaksi mustasta supersankarista kertovaa, toinen Marvelin ja toinen DC:n, sarjaa ennen ensimmäisen mustan supersankarinsa filmatisointia.

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, varsinkin kuin sankarin ihonväri ei kuitenkaan ollut ainut syy, miksi niin minun kuin varmasti suurimman osan muista katsojistakin odotukset olivat korkealla. Black Panther ihastutti jo Civil Warissa, minua jopa enemmän kuin varsin vakuuttavan esittelyn itsekin saanut Tom Hollandin Spider-Man. Monestakin syystä, joista pienin on se, että olen itse kissaihmisiä.

Sitä paitsi, Marvelin elokuvauniversumi on syystäkin nykyisen kaltainen ilmiö ja sen uusimmat elokuvat ovat minusta vielä ensimmäisen ja toisen vaiheen elokuvia parempia. Thor: Ragnarok ja Captain America: Civil War kuuluvatkin universumin parhaimpiin. Eikä vähiten siksi, että ne, kuten Black Pantherkin, lisäsivät kepeydestään tunnettuun supersankariviihteiseen myös ajankohtaisia sävyjä.

Odotuksia herättäminen on kuitenkin täysin eri asia kuin niihin vastaaminen. Onneksi Black Panther pystyi tekemään juuri niin. Ainakin melkein, tarina ehkä meni hieman turhankin perinteistä kaavaa, ainakin siihen nähden kuinka elokuvaa oli hehkutettu niin kovin erilaiseksi. Sekään ei kuitenkaan ollut mitenkään suuri murhe, sillä Marvelin elokuvauniversumin se sama vanhakin on harvinaisen viihdyttävää.

Onneksi moni muu asia asian enemmän kuin hyvin. Modernia teknologiaa ja sitä perinteistä Afrikkaa yhdistelevä visuaalinen ilme tarjosi katsojille jotain ennennäkemätöntä. Elokuva ei myöskään kärsinyt siitä Marvelin elokuvien perus paheesta, unohdettavasta pahiksesta, vaan Killmonger (Michael B. Jordan) kuuluu vähintäänkin samaan kastiin Lokin kanssa, jos ei ole jopa pantterin karvan verran, parempi.

Black Pantherin juonta voi hyvin pitää toisintona monen muun genren elokuvan juonesta, erittäin hyvästä syystä, mutta onneksi se onnistui kuvaamaan sitä erittäin tuoreella tavalla. Kovin montaa kertaa minulle ei tullut sellaista tunnetta, että olen nähnyt jonkin kohtauksen jo lian monta kertaa ennenkin. Kun supersankarigenre on kyseessä, se on jo paljon sanottu.

Sitä paitsi elokuvan käsittelemät aiheet, kuten Rajat Kiinni-politiikka, pakolaiskriisi, tummaihoisten eriarvoinen kohtelu ja Amerikassa poikkesivat valtavirrasta ja se tekikin jo muutenkin erinomaisesta leffasta vieläkin paremman. Aiheita vielä käsiteltiin supersankarielokuvaksi harvinaisen syvällisesti, mikä näyttääkin, ainakin tämän ja Civil Warin perusteella, olevan Marvelin uusi suunta.

Vaikeista aiheista ja päähenkilö T'Challan jo Civil Warista nähdystä hyvin vakavasta luonteesta huolimatta, elokuvaan mahtui myös lukuisia keveitä kohti, vieläpä sellaisia, että se upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Toisaalta, sillä rintamalla minua on aina ollut helppo miellyttää, joten ihmekös tuo. Sitä paitsi juuri tietty keveys on ollut perinteisestikin Marvelin elokuvaelokuvauniversumien tuotoksien valtti.

Kuitenkaan juoni ja idea, tai edes tunnelma eivät vielä tee elokuvaa, olivat ne kuinka hyvin toteutettuja tahansa. Sen tekevät hahmot. Pidin T'Challasta jopa Civil Waria enemmän, varsinkin kuin hän sai tilaisuuden näyttää myös sitä jo mainitsemaani keveämpää puoltaan, erityisesti ollessaan kanssakäymisessä ehkä elokuvan parhaan, tai ainakin yhden parhaista hahmoista, siskonsa Shurin kanssa.

Kovista naisista ei, suureksi ilokseni, elokuvassa muutenkaan ollut pulaa. Nakia ei tyytynyt pelkän rakkauden kohteen rooliin, niin hyvin kuin hän ja T'Challa sopivatkin yhteen, vaan hänellä oli sen lisäksi paljon muutakin tarjottavaa. Ehkä vielä jopa häntäkin kiinnostavampi hahmo oli kuitenkin kuningasta vartioivan eliittijoukon kenraali Okoye (The Walking Dedin Danai Gurira). Jos jokin kertoo elokuvien naishahmojen määrästä, ja tärkeydestä, niin se, että heistä mainitsemisen arvoisia on vielä yksi, kuningataräiti Ramonda (American Horror Storyn Angela Bassett). 

Muutenkin sivuhahmot olivat onnistuneita, ainakin, jos ottaa huomioon heihin käytetyn melko rajoitetun ajan, jopa yksi ainoista aikaisemmista osissa nähdyistä, ja valkoisista hahmoista, Martin Freemanin Ross. He kaikki kuitenkin kalpenevat yhden Marvelin elokuvan parhaimmista Killmongerin, rinnalla. Sekä siksi, että mies, ja hänen esittäjänsä, oli äärimmäisen karismaattinen, sekä siksi, että hänen motiivejaan oli helppo ymmärtää ja niihin voi jopa yhtyäkin.

Vaikka elokuvan visuaalinen ilme omaperäinen olikin, niin kuin tulinkin jo maininneeksi, ei sen laatu tullut silti yllätykseksi kenellekään vähänkin Marvelin elokuvauniversumin elokuvia, tai muita huippuluokan vähänkin toiminnallisempia elokuvia vähänkin katsoneelle. Erityisesti Afrikan maisemat ja niihin yllättävän hyvin sulautunut tulevaisuuden tekniikka oli toteutettu hyvin.

Samoin oli toimintakohtausten laita. Pidin erityisesti alun Korea-kohtauksesta, jossa Black Pantterin lisäksi myös Nakia, Okoye ja jopa Shurikin pääsivät näyttämään taitojaan. Vähätellä ei pidä tietenkään loppukohtaustakaan, vaikuttavine, mutta silti kumman söpöine sotasarvikuonoineen kaikkineen. Toki muutkin olivat myös rautaa, ainakin melkein kaikki.

Asiaan löytyi nimittäin yksi poikkeus. Alun taistelukohtaus oli yksinkertaisesti vain liian pimeä, kirjaimellisesti. Katsoessani, mitä kohtausta tahansa haluaisin jopa nähdä, mitä siinä tapahtuu ja uskon, etten ole asiani kanssa yksin. Se oli kuitenkin ainut valituksen sana toimintakohtauksiin liittyen, ja yksi niistä harvoista edes elokuvaan itsestään liittyvistä, joten voiton puolella ollaan. 

JUONIPALJASTUS!! JOS ET HALUA TIETÄÄ LOPPUA; NIIN SKIPPAA SUORAAN TIIVISTYKSEEN! Killmongerin väistämätön kuolema on aiheuttanut jonkin verran kritiikkiä ja ymmärrän sen hyvin. Saihan esimerkiksi Loki, toisen mahdollisuuden, joten miksi ei hänkin. Varsinkin kuin miehellä oli jopa paljon Lokia paremmat oikeutukset teoilleen jopa näin valkoihoisen suomalaisen näkökulmasta.

Itse pidän kuitenkin hahmon loppua juuri sellaisena kuin hän ansaisikin, koskettava, cinemaattinen ja samalla tasolla kaiken sen kanssa, mitä tiedämme sekä hänestä, että T'Challasta hahmona. Hahmolla oli sitä paitsi vielä vaikutustakin, jopa kuolemansa jälkeen. Elokuvan lopussa T'Challa nimittäin päätti kuin päättikin valjastaa Wakandan huomattavat voimavarat vähäonnekkaampien auttamiseen.

Tavallaan hahmo siis sai sen, minkä haluasi. Ei ehkä juuri sillä tavalla, miten halusi, mutta eikö se ole hyvä asia. Sille on syynsä, miksi hahmo oli elokuvan roisto, ei sankari. En myöskään usko, että hänen kuolemaansa voisi pitää mitenkään rasistisenakaan. Niin vaan elokuvien roistoille, hyvillekin, tuppaa käymään, oli genre mikä tahansa. Siihen ei vaikuta hahmon ihonväri, tai ideologia suuntaan tai toiseen, eikä pitäisikään.

Tiivistetysti kiinnostavat hahmot, varsinkin naiset, uniikki visuaalinen ilme, huumori, loistava pahis. Black Pantheria ei voi hehkuttaa liikaa. Niinpä minullakaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin antaa sille täydet viisi tähteä.